Murkkukekopoliksen polulle mahtuvat kaikki, kansantanssijoita vastaan on turha kiihoittaa.
Annan porukan kävellä ylitseni, sillä vasemmistolaisia hieman laiskempana olen filosofointiin
taipuvainen. Minareetista kailotan hapokkaan kutsun, ainoa tehtäväni on kääntää kuningatar
kyljelleen. Haaveet täyttyvät iskelmälyriikasta, taidosta maalata vitivalkoista taivasta. Peruskoulun
hunajainen päästötodistus kertoo että olen puoliksi mehiläinen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.