Hei!
Omistan puhtaan kääpiöluppa uroksen, jolla teetin yhden poikueen.
Pari viikkoa poikasten syntymisen jälkeen teetin kastraation urokselle, ja nyt on sen
verran kulunut aikaa leikkauksesta (3vko), että enään ei poikasia pitäisi tulla, vaikka yrittääkin astua. Poikaset ovat nyt siinä iässä (6vko), että erotan niitä parhaillaan emästä.
Yhdistin eilen emän ja tämän uroksen (ovat jo aiemmin tutustuneet toisiinsa) ja ongelmana on nyt se, että uros ei lopeta astumista. Koko edeltävä yö meni uroksen rynkyttämällä naarasta ja mietin nyt mitä tehdä. Naaras ei pistä edes hanttiin, ainoastaan yrittää paeta eri puolelle huonetta.
Uskon, että tässä olis vaarana ensinnäkin se, että uros tai molemmat ylirasittuvat ja saavat sydänkohtauksen tai jotain vastaavaa... Ei siis hyvä.
Pitäisikö vain odottaa ja pitää niitä yhdessä, kunnes tuo astuminen loppuu ja uros ymmärtää, että eipä enään onnistu? Tiedän, että se on huono, kun on jo kerran päässyt "pukille", mutta tässä tilanteessa nyt joka tapauksessa ollaan. (Toisiin totuttamisesta ei kuitenkaan ole kyse, kun ovat aidan avulla olleet koko ajan samassa tilassa)
Miten tuon saa loppumaan? Saako mitenkään?
Odottaminen on minun henk.koht. päätös tällä hetkellä,
mutta kuuntelen myös mielellään muiden neuvoja.
Kiitos jo etukäteen vastauksistanne!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.