Sini ja Jenni olivat tulleet juuri koulusta. He olivat Jennin luona ja katselivat televisiosta Dawson's Creekiä, ja molemmilla oli aika tylsää. Jennin vanhemmat eivät tulisi kotiin vielä pariin tuntiin.
Yht'äkkiä Sini hymyili Jennille ja kysyi "Olenko mielestäsi söpö?" Sini käyttäytyi usein oudosti, ja siksi Jenni vastasi kummempia ihmettelemättä "joo", ajatellen, että Sini pilailee taas jotain. Sitten Sini pisti kätensä Jennin ympärille ja kysyi "tarpeeksi söpö suudeltavaksi?" hymyillen vielä leveämmin kuin viime kysymyksellä. Sinin käytös alkoi tuntua Jennistä jo aika oudolta ja häiritsevältä, mutta Jenni vastasi silti "juuh."
Sitten Sini pisti huulensa Jennin huulille. Suudelma tuli nopeasti ja Jenni oli aivan ihmeissään, hän ei osannut odottaa mitään tällaista. Jenni työnsi Sinin pois ja siirtyi kauemmas. Jenni oli aivan sanaton eikä osannut kuin tuijottaa hämmästyksestä lamaantuneena Siniä.
Sini ei hymyillyt enää. Hän siirtyi lähemmäs Jenniä, pisti jälleen kätensä Jennin ympärille ja suuteli. Tällä kertaa hitaasti. Jenni meinasi siirtyä taas kauemmas, mutta hän oli jo sohvan päädyllä, eikä kauemmas päässyt nousematta sohvalta. Jenni oli yhä lamaantuneena kuin patsas.
Mutta suudelma alkoikin tuntua vähitellen hyvältä. Sinin kädet, huulet, kaikki se läheisyys. Sini lopetti suutelemisen ja katsoi Jenniä kysyvästi silmiin. Jenni katsoi hetken aikaa takaisin - ja suuteli Siniä kiertäen kätensä hänen ympärilleen. Jenni ei ollut uskoa omaa käytöstään. Hän ajatteli, että tapahtukoon mitä tahansa, hän haluaa suudella ja pidellä Siniä.
______
Joo ei tää oo niinkään SEKSInovelli, mutta kyllä tämä eniten varmaan sopii tälle alueelle. Enemmänkin tommonen lyhyt söpö kirjotelma. Ihan hyvä vaan teille pervoille lukea tällästäkin. Kirjottakoon joku muu jatkoa jos huvittaa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.