Paskahalvaus

Moi

Onko kukaan muu koiranomistaja törmännyt paskahalvaukseen?

Itsellä pari isoa koiraa eli rotikka ja sakemanni. Lenkkeilen koirieni kanssa metsässä ja poluilla.

Ainakin kolme kertaa on joku pikkukoiran omistaja erehtynyt päästämään leikkikoiransa vapaaksi metsään juoksemaan ja minun koirani ovat sen löytäneet. Koirani ovat sitten hieman komentaneet vierasta koiraa, yleensä vieras koira pötkii pakoon kun isot koirat komentaa, mutta joskus onkin saanut paskahalvauksen eli kussut ja paskonut alleen ja jäänyt paikalleen toljottamaan. En tiedä onko se jokin selviytymis keino vai mikä, mutta aika hauskaa katsella kun omistaja vie kakkaista koiraansa kantamalla pois metsästä.

En ymmärrä mikä tarve pieniä koiria on pitää irti kun saavat riittävästi liikuntaa hihnassakin, isot koirat on hyvä päästää ilman hihnaa juoksemaan että saavat liikuntaa tarpeeksi.
12374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Enpä tiedä, minun pikkukoirani on ihan hihnassa. Ja jos tuollaiset paska-aivon isot koirat paikalle pyrähtää irrallaan, niin täytyypä ruveta miettimään puolustautumiskeinoa. Joku spraysumute varmaan hyvä, jos vastaan tulee irrallaan rotikka ja sakemanni. Yleensä nimittäin se koirat "hallinnassa" pitävä omistaja on näkymättömissä. Siinähän sitten miettii itsekin mikä koiralle tuli.
En usko hiuslakan aiheuttavan pysyviä vaurioita. Pippurisumute tietysti olisi paras, mutta sitä ei taida saada vapaasti. Seuraavalla reissulla varmaan tarttuukin tällainen pullo matkaan, ihan varmuuden vuoksi.

Äänestä

Jos jonkun koiran on liikuttava ulkona vapaana niin mielummin pieni kuin suuri. Pieni ei voi tehdä samanlaista tuhoa kuin suuri jos jotakin yllättävää tulee vastaan. Mutta ehdottomasti olisi kaikkien koirien olla kytkettynä hihnassa mikäli yleisillä paikoilla liikkuu, koirapuistot ovat irrallaan oloa varten. Harmittaa tollaset suoraan sanoaen idiootit jotka ei tajua, että laki kieltää vapaana pitämisen ja isot koirat vapaana ovat pelottavia. Se pikkukoira voi tulla vastaan metsässä olleessaan itse asianmukaisesti taluttimessa ja sinun isommat koirasi vapaana, ei ole reilua muita kohtaan pitää vapaana. Itsekkäitä ihmisiä on aivan liikaa.

Äänestä

Toivottavasti aloittajallla ei ole koiria ollenkaan, sen verran vastuuttoman käsityksen antoi itsestään koiran pitäjänä.
Minulla on itsellä 80kiloinen koira, vaikka se on kiltti ja todella sosiaalinen sekä ihmisten että toisten koirien kanssa, en pidä sitä luvatta irti muiden alueilla.Koska, se on lakien vastaista, ja tuolla metsäpoluilla tosiaan muutkin taluttelee koiriaan.Ei kellään ole lupaa siellä irti pitää.
On vastuutonta pitää irti isoa koiraa, joka on potentiaalinen vaara pienemmilleen, sekä ihmisille.Siinä on sitten ihan sama, onko pieni kiinni, kyllä se suuri koira käy sitä pöllyttämäss, ja omistajat ei yleensä kykene tekemään sitten koiralleen yhtään mitään. Useinhan nuo rotikat yms,karkaavat , omistajansa yllätykseksi.Täällä yksi sellainen puri lapsella ollutta koiraa, ja kävi myös hevosta puremassa.Kalliiksi tuli, ja arvet ovat elinikäiset.Nyt ei ole sitä koiraa enää, ja se on kyllä poistumisellaan luonut turvallisuutta tänne.

Äänestä

Aikalainen vatipää on tuo aloittaja. Saa kyllä kuvan, että koirat "löytää" pienen koiran, että kyseiset isot hurtat on irrallaan. Ja se on muka oikein tästä vatipäästä. Kun ei itse pysty hurttiansa sopivasti liikuttamaan lain puitteissa. Kyynärsauvaakin käyttävänä ja pientä koiraa ulkoiluttavana olen kerran kohdannut tällaisen typerän irtohurtan, eri rotua. Se tietättekös on "mukavaa". Jos olisi jatkossa kättä pidempää mukana sitä käyttäisin. Ja olen itse pelastanut kerran pienen lapsen alle 5 vuotta tällaisen vatipään sakemannin kourista. Sakemanni ei ehkä halunnut muuta kuin leikkiä, mitä olisi halunnut tuo pienokainenkin pihapiirissään.
Eli nyt sinä joka kohtaat pienen koirasi kanssa tämän vatipään, otat hetimmiten kännykkäkuvia.
Sitten vain rikosilmoitusta tekemään. Nyt on luontokappaleille tarjottava pesimisrauha. Sitä ei minäminä-vatipäät tahdo tajuta. Persoonallisuushäiriötä ja koirat egon kannattimina. Mutta surullista, että isokaan koira ei sitä egoa oikeasti paranna, kun homma ei ole fiksusti hallinnassa.

Äänestä

Yritin kysyä onko muilla omakohtaisia kokemuksia paskahalvauksesta, mutta kaikki alkoivat arvostella tapaani pitää koiriani irrallaan.

Lintuja on aivan liikaa kiitos mummojen, jotka niitä ruokkii. Ei haittaa vaikka muutama pesiminen kärsisi koirieni vuoksi. Jos linnut ovat niin tyhmiä että koira häiritsee pesintää miten niitä edes enää on? Sudet on juosseet aina pitkin metsiä häiritsemässä pesintöjä.

Minun vapaana olevat koirani olen kouluttanut ilmoittamaan muista haukkumalla eli eivät siis tee pikkukoirille tai omistajille mitään muuta kun tulevat viereen räyhäämään. Ei koskaan ole hyökännyt kenenkään kimppuun, kerran purivat kävelysauvan mummolta poikki kun oli yrittänyt koiraa sillä husia. Huusin mummolle että jos vielä joskus husii sauvalla koiria hivautan karahkalla takaisin.

Pieniä seurakoiria otetaan käsittääkseni kaupungeissa halailtaviksi ja sitten tyhmyyksissä päästetään kesämökkireissulla tai marjastaessa juoksemaan vapaana oikeiden koirien reviireille. Yhtä hyvin voisi susi tai karhu popsia suihinsa seurakoiran. Minun koirani vain aiheuttavat joskus paskahalvauksia koirille ja omistajille, jotka ymmärtämättömyyttään pyörivät metsissä.

Ei kannata viedä koiraa joka ei osaa huolehtia itsestään metsään eikä edes metsäpoluille jos ei halua että joutuu sen kakkaisena kantamaan kotia.

Äänestä
  • Elät jossain haavemailmassas....kirjotukses on pelkkää paskahalvausta, ja typerää lapsellista uhoomista.Mistä keksitkin tommosia satuja, ja noin tyhmiä viellä,uskomatonta soopaa.Uskotoko kuitenkin itse valheisiis?

    Willi veikkaus, sulla on koirana jotain seropimixeleitä , ja ikää nippa nappa täysikäsen verran,eikö? Aikuiset, rotukoiran omistajat käyttäytyy, vastuullisemmin.

    Ja koirias et oo yhtään osannu kouluttaa, jos osaisit ne ei hyökkis, eikä räyhäis,sitä meinaan tekee huonosti käyttäytyvät kouluttamattomat koirat ihan luonnostaan.Että se, siitä kouluttamisesta.
    Oon ihan sata varma, että jos vieras on näkösällä, sä et koiria huutamallakaan saa pysähtymään, koska sä et oo niitten johtaja, vaan narri .Jotain luonnevikasia remmirähjiähän ne on, myönnäpois.

    Ja samaa mieltä siitä, et parasta et koirat otetaan pois, jos ne on selkeesti muille vaaraksi.
    Kannattaa ottaa videota, jos irtokoirat hyökkää, on sitten arvokasta todisteainesta oikeudessa.Ja omistaja ressukka, sitten maksaa piskiensä aiheuttamat kulut, niistä olemattomista tuloistaan ;)

    Äänestä

  • Ilmankos nää röllit viihtyy täällä koirapalstalla kun rakkihullut menee kaikkein läpinäkyvimpäänkin provontynkään.

    Lisää popcornia!

    Äänestä

Tänään illalla tuli lenkillä vastaan joku lihava nainen jolla oli räksyttävä pikkukoira mukana.

Alkoi heti mussuttaa miksi isomustakoira on vapaana eikä hihnassa. Komensin koirani luokseni ja laitoin hihnaan, mutta mussutus jatkui. Kun ohitin räksyttävää pikkukoiraa annoin koiralleni käskyn HAUKU!

Valehtelematta pikkukoirasta lensi pökäle ainakin puolimetriä taaksepäin lihavan naisen kengille ja pissit lurahti myös maahan. Nauroin koko matkan kotiin ja kehuin tietysti omaa koiraani.

Äänestä
  • Uskotko itse noihin säälittäviin valheisiisi?
    Aika harhaiselta kirjoituksesi vaikuttaa, mielikuvituksesi tekee sinulle tepposet, tai olet vaan harhainen XD

    Äänestä

  • Taidat olla se kyseinen leuhka eukko. Oliko kiva putsata kenkiä ripulista?

    Keski-ikäiset naiset luulevat voivansa komennella kaikkia mielensä mukaan. Koiriaan eivät osaa kasvattaa mutta muille räksyttävät hihnoista ja pannoista ja ties mistä. Metsässä ja lenkkipoluilla koulutettu koira voi lampsia vapaana eikä siitä ole kellekään mitään harmia kun tarvittaessa omistaja pyytää sen luokseen.

    Ne pikkurakit joita ei ole edes yritetty kouluttaa ja jotka nukkuvat omistajansa vieressä sängyssä ja sohvalla ovat niitä lapsia purevia vaarallisia koiria. Isommat koirat ovat kokemukseni mukaan varmoja toimissaan eivätkä pelkää turhaa.

    Hauskinta oli kerran kun ilman hyvää syytä vastaan tuleva rouva nosti puudelin syliinsä kun kohtasi minut ja koirani lenkillä. Puudeli näytti hampaita ja rouva mäkätti. Koirani olis mennyt nätisti ohi, mutta kun koira nostettiin syliin se hermostui ja räyhäsi vähän puudelille, joka paniikissa sai paskahalvauksen eli pissi ja kakki rouvan päälle kun oli sylissä. Rouvalla oli vielä aika siistit vaatteet päällä. Minä vain nauroin ja jatkoin lenkkiäni.

    Älkää hyvät ihmiset nostelko koiria syliin kun toinen koira lähestyy, se on vaarallista. Toinen koira voi jopa hyökätä repimään koiran sylistänne takaisin maahan jos ei ole koulutettu kunnolla. Parempi on vaikka väistää pitkälle metsään tai ojaan jos isompi koira pelottaa niin kovasti. Parasta olisi jos leikkisitte ihan kotona puudelienne kanssa ja ostaistte niille vaikka kissanhiekkalaatikon pissimistä ja kakkimista varten.

    Äänestä

  • Paskahalvaus, on varmaan sun oma sairaus, mikään muu ei silllä selity.Typerä olet jos kuvittelet minkään koiran laskevan alleen sun rakkis nähdessään, jos joku alleen laskee, se olet sinä itseXD
    Minä teen rikosilmon heti, jos jonkun irto koira hyppii päälle, likastaa vaatteeni, tai jos hyökkii muutenkin vaarallisesti.Toivottavasti et tule minua vastaan, saatat menettää koirasi valtiolle, vaarallisina elukoina, ja saat kustantaa mun vaatepesut,m tai jopa uuden vaatekerran.Ja mulla ei mitään halpisvaatteita olekkaan.Takki pelkästään 159€....
    Enkä tosiaankaan väistele kenenkään irtorakkeja, kuvia napsin todisteeksi, ja lakihan tietysti on minun puolella.Kyllä siinä hymy hyytyy kun maksun aika tulee XD

    Äänestä

Tänään näin ensimmäisen kerran elämässäni ripulihalvauksen koiralla. Olin menossa koirani kanssa koirapuiston ohi ja siellä räksytti mopsi. Ärsytti räksytys niin snnoin koirulleni flexistä siimaa niin että pääsi aidan viereen ja alkoi murista mopsille. Mopsi koitti vielä haukahtaa, mutta oli niin peloissaan että haukahtaessa lensi lumihangelle sen taakse ripulit ja hetki myöhemmin pissat. Sitten koira vaan toljotti paikallaan. Outo kohtaus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kostaja696 kirjoitti:

Moi

Onko kukaan muu koiranomistaja törmännyt paskahalvaukseen?

Itsellä pari isoa koiraa eli rotikka ja sakemanni. Lenkkeilen koirieni kanssa metsässä ja poluilla.

Ainakin kolme kertaa on joku pikkukoiran omistaja erehtynyt päästämään leikkikoiransa vapaaksi metsään juoksemaan ja minun koirani ovat sen löytäneet. Koirani ovat sitten hieman komentaneet vierasta koiraa, yleensä vieras koira pötkii pakoon kun isot koirat komentaa, mutta joskus onkin saanut paskahalvauksen eli kussut ja paskonut alleen ja jäänyt paikalleen toljottamaan. En tiedä onko se jokin selviytymis keino vai mikä, mutta aika hauskaa katsella kun omistaja vie kakkaista koiraansa kantamalla pois metsästä.

En ymmärrä mikä tarve pieniä koiria on pitää irti kun saavat riittävästi liikuntaa hihnassakin, isot koirat on hyvä päästää ilman hihnaa juoksemaan että saavat liikuntaa tarpeeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu