Kuvauskielto

Miksi muka julkista virkaa hoitavaa virkamiestä, joka hoitaa virkaansa virantoimituksessa ei saisi kuvata tai muuten taltioida julkisella paikalla. Kuvauskielto on poliisitoimen itse keksimä, eikä perustu lakiin. Suomessa kaikki viranomaistoiminta tulee perustua lakiin, mutta nyt poliisi on ottanut lain omiin käsiinsä salatakseen mielivaltaa ja virheitään.

Selvä osoitus siitä, että Suomessa ollaan siirtymässä oikeusvaltiosta poliisivaltioksi.
Poliisi ei ole laki Suomessa, vaan poliisin tehtävänä lain valvonta ja yleisen järjestyksen ylläpitäminen. Varsinkin nuorilta konstilata tämä on unohtunut tai ei ole Poliisiammattikorkeakoulussa opetettu.
8247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Koskaan en ole kieltänyt turistia kuvaamasta minua. Kysyin asiaa päälliköltä ja hän sanoi "sinä määräät". Kuvauspyyntöjä tulee päivittäin väh. 10.

Äänestä

Mitä se Alpo nyt söpöttää, missä näin on kielletty ? Sotkeeko Alpo kiellon siihen, että poliisilla on oikeus eristää rikospaikka ja kieltää siellä kuvaamisen. Rikospaikalla saattaa olla esimerkiksi vainajia, tai kuvaaminen paljastaa poliisin salaisen pakkokeinon, poliisin peitehenkilön, tai salassa pidettävän menetelmän, jne.

Äänestä

No miksi Atte päätoimittaja/Yle voi sanella miten voi käsiellä ja tehdään juttuja.. Siksi että sllä oli valta siihen jota se käytti väärin. Atte kopiokoneen käyttäjäksi ja tilalle joku joka ei nuole poliitikkojen persuksia.
Kansalla on oikeus tietää, sen ei tarvitse hyväksyä moista sensuuria.

Sama koskee kaikkia laitoksia: ensin hallitus, poliisi, tulli. Mutta myöskin heidän alamaisiaan virastoja ja laitoksia. IHAN KAIKKIA.

Äänestä

Huvittavinta on tuo poliisin itsensä, oman nimensä muistamattomuus kun sitä kysytään!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AlpoStasi kirjoitti:

Miksi muka julkista virkaa hoitavaa virkamiestä, joka hoitaa virkaansa virantoimituksessa ei saisi kuvata tai muuten taltioida julkisella paikalla. Kuvauskielto on poliisitoimen itse keksimä, eikä perustu lakiin. Suomessa kaikki viranomaistoiminta tulee perustua lakiin, mutta nyt poliisi on ottanut lain omiin käsiinsä salatakseen mielivaltaa ja virheitään.

Selvä osoitus siitä, että Suomessa ollaan siirtymässä oikeusvaltiosta poliisivaltioksi.
Poliisi ei ole laki Suomessa, vaan poliisin tehtävänä lain valvonta ja yleisen järjestyksen ylläpitäminen. Varsinkin nuorilta konstilata tämä on unohtunut tai ei ole Poliisiammattikorkeakoulussa opetettu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu