Jimillä esitetään ohjelmaa "Metsien miehet", jossa ihmiset poimivat tukkeja joesta. Hyvänä päivänä joen pohjasta kerätään jopa neljä tukkia. Ja rahaa tulee.
Tukkien keräystiimiin kuuluu yleensä 3-4 ihmistä. Aikaa ja energiaa per tukki käytetään tuhottomasti, kuten myös rahaa. Mukana on kalliit sukellusvälineen ja bensaa palaa tukkien irrotuksissa ja hinauksissa. Myös laitteet ja ihmisten henki on koko ajan vaarassa.
Uppotukkeja kerätään hyvänä päivänä neljä kappaletta. Tukit näyttävät olevan joskus jonkin kaatamia, eivät esim juurineen kaatuneita puita. Kerääjät juhlivat, kuinka rahaa tulee, kun neljäkin puuta on saatu.
Samalla joen ympärillä kasvaa tiheää metsää.
Mikä tekee tukinkeräilystä niin kannattavaa?
Tukkien keräystiimiin kuuluu yleensä 3-4 ihmistä. Aikaa ja energiaa per tukki käytetään tuhottomasti, kuten myös rahaa. Mukana on kalliit sukellusvälineen ja bensaa palaa tukkien irrotuksissa ja hinauksissa. Myös laitteet ja ihmisten henki on koko ajan vaarassa.
Uppotukkeja kerätään hyvänä päivänä neljä kappaletta. Tukit näyttävät olevan joskus jonkin kaatamia, eivät esim juurineen kaatuneita puita. Kerääjät juhlivat, kuinka rahaa tulee, kun neljäkin puuta on saatu.
Samalla joen ympärillä kasvaa tiheää metsää.
Mikä tekee tukinkeräilystä niin kannattavaa?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Niin mikä, katsojat jotka tätäkin ohjelmaa katsovat, he siitä kannattavaa tekevät. Ohjelmaa tehdään maksulliselle kanavalle, siis sitä myydään. Maksullinen kanava saa roposen sieltä toisen täältä, mutta maksajia lienee maailmanlaajuisesti miljoonia ja taas miljoonia. Ei niitä tukkeja kauaa nostella, ellei toiminta kokonaisuudessaan tuottaisi voittoa! Sama pätee lähes loputtomaan määrään erilaisia ohjelmia.
Olkoot edellinen aasinsilta seuraavaan: Olen varttunut saaristossa, muistan miten tukkeja on kerätty siellä vielä noin 1970-75: Isot hinaajat vetivät kesäisin suuria tukki- ja paperipuulauttoja juuri kotipitäjäni ulkosaariston halki kulkenutta meriväylää. Se teki matkaa hieman pidemmäksi, mutta oli suojaisempi tuulilta ja siksi sitä käytettiin. Toisinaan hitaasti etenevät hinaukset joutuivat kovempiin tuuliin ja osin rikkoutuivat, pienempää rikkoutumista saattoi tapahtua lauttojen raapiessa mutkissa matalikoita tms. Irti päässeitä puita ajautui sitten rannoille vuosittain vaihtelevia määriä. Varmaan noita jonkin verran otettiin ns. parempaan talteen omin luvinkin, mutta omistaja, metsäyhtiö, myös maksoi kerätyistä ja tiettyihin paikkoihin palautetuista puista jonkin summan, eli paikalliset saivat parhaimmillaan pientä lisäansiota näistä puista. Ainakin yhden tapauksen tiedän, kun vähävarainen paikallinen sekatyömies onnistui haalimaan ko. tukkeja rannoilta sellaisen määrän, että hän päätyi sahauttamaan ne laudoiksi ja lankuiksi uutta taloa varten, niitä oli suunnilleen riittävästi sellaiseen. Hän sahautti puut, kuljetutti tietysti sahalle ja takaisin jne. Mutta hän jäi kuin jäikin kiinni, lautojen ja tukkien päädyistä löydettiin edelleen metsäyhtiön leimakirveiden jäljet. Hän oli kyllä sahannut leimat pois, mutta ei ymmärtänyt ahneuksissaan ottaa pois vähän pitempää palaa, leimakirveen iskujen jälkiä kyettiin lukemaan sisään painuneista puunsyistä vielä senttien etäisyydeltä. Kunnon sakot tuli miehelle, puut kaikkine hänelle aiheutuneine kustannuksineen palasivat yhtiölle, talo jäi ikuisesti tekemättä.