Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

LENTOKENTTÄTUET

SKYFLYBE

EU karsii byrokratiaa – pienten lentokenttien elo helpottuu
Lentokenttien jopa vuoden odotusaika loppuu, kun lentokenttien saamia julkisyhteisöjen tukia ei enää tarvitse lähettää arviontikierrokselle EU-komissioon.
19.5.2017 YLE

Lappeenrannan lentoaseman valtiontuen ennakkohyväksyntä Euroopan komissiossa kesti vuoden.Mikko Savolainen / Yle
1
Euroopan komissio on muuttanut pienten lentoasemien tukitoimia koskevia säädöksiä. Muutos vapauttaa julkiset tuet komission ennakkovalvonnasta. Uudistus vähentää byrokratiaa ja säästää viranomaisten aikaa, kun rahoituspäätösten toimeenpanoon ei enää tarvita komission hyväksyntää.
Uusi asetus sallii julkisen, siis valtion, kuntien, kuntayhtymien ja säätiöiden toimintatuen lentoasemille, joiden kautta vuosittain kulkee enintään 200 000 matkustajaa. Suomen 20 lentoasemasta 12:n matkustajamäärät jäivät viime vuonna alle tukirajan.
Mistä on kysymys?
• enintään 200 000 matkustajan lentokenttien julkiset toimintatukipäätökset tehdään jatkossa kansallisesti
• tukipäätöksiin ei enää tarvita EU-komission ennakkohyväksyntää
• EU-komissiolle jää valvontavalta
• muutos lisää joustavuutta ja nopeuttaa tukien maksatusta
Lähes puolet EU:n lentoasemista on pieniä
Liikenneneuvos Tuomo Suvanto liikenne- ja viestintäministeriöstä pitää muutosta tervetulleena.
– Asiahan ei paperilla näytä kovinkaan suurelta, mutta muutos karsii byrokratiaa ja lisää EU:n jäsenvaltioiden itsenäistä päätösvaltaa, sanoo Suvanto.
Vapaammat mahdollisuudet pienten lentoasemien tukemiseen parantavat lentoyhteyksiä
– Monet jäsenvaltiot ovat muutosta esittäneet ja toivoneet, sillä lähes puolet Euroopan unionin alueella toimivista lentoasemista on alle 200 000 matkustajan lentoasemia, kertoo Suvanto.
Pienten kenttien osuus EU:n lentoliikenteestä on 0,75 prosenttia. Nykyistä vapaamman rahoituksen ei katsota vääristävän kilpailua EU:n sisämarkkinoilla.
Lappeenrantaa koskeva päätös virui komissiossa vuoden
Euroopan komission tähän asti suorittamasta ennakkohyväksynnästä luopuminen lyhentää tukipäätösten käsittelyaikaa.
Suvanto ottaa esimerkiksi Lappeenrannan lentoaseman, jonka valtiontuen ennakkohyväksyntä Euroopan komissiossa kesti vuoden.
– Odotimme kokonaisen vuoden komission lupaa siihen, että ministeriö sai maksaa meille myönnetyn tuen, vahvistaa Saimaan lentoasemasäätiön toimitusjohtaja Olli Naukkarinen.
Naukkarisesta on hyvä, kun joustavuus lisääntyy ja lentoaseman toimintaa koskevat tukipäätökset voidaan jatkossa tehdä kansallisella tasolla. Käytännössä ne siirtyvät maakuntahallinnon tehtäviksi. Yllätyksiinkin Naukkarinen on valmistautunut.
– Koskaan ei voi tietää, miten työ- ja elinkeinoministeriö uusia säännöksiä tulkitsee, hän sanoo.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • opservers

      kysessä on siis lentoKENTÄN saama valtiontuki, ei lentoliikenteelle annettava tukirahoitus joka on edelleen valtiontukisäännösten piirissä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      92
      2421
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2133
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      83
      1780
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1575
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1556
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1505
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      33
      1468
    8. 54
      1340
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      87
      1296
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1219
    Aihe