Piirrä ympyrä, löydä itsesi...

Antti Kristus

Jokaisella ympyrällä on keskus. Samoin jokaisella ihmisellä on sisin, ja kaikella, mikä on, on keskus. Yhtä mahdotonta kuin ympyrältä on poistaa keskus, on ihmisen joutua iankaikkisesti eroon sisimmästään. Se seuraa meitä aina, ja pitää kaikkea koossa.

Ihminen voi kyllä kieltää sisimpänsä. Hän voi kiertää tyhjää kehää. Mutta se ei poista sitä totuutta, että jokaisessa ihmisessä on keskus. Jokaista ohjataan lopulta keskuksesta käsin.

Jokainen ympyrä on piirretty keskuksesta käsin. Siksi myös jokainen ihminen on luotu sisimmästä käsin. Ja kaikki, mikä on, on syntynyt ytimestä käsin.

Kaiken keskus on ollut aina olemassa. Keskus oli keskus jo ennen ympyrää, tai sisin oli sisin jo ennen kuin mitään oli syntynyt sen ympärille. Se on ollut olemassa kaikkialla ja joka paikassa ja aina.

Mutta vasta ympyrän piirtäminen paljastaa meille keskuksen. Toisin sanoen, jos tahdot löytää keskuksen, sinun on piirrettävä ympyrä. Samoin on ihmisen laita, vasta sen luominen paljastaa meille sisimmän, se on Jumalan.

Jumala teki itsensä tunnetuksi ihmisessä. Siksi Jeesus sanoo: "Kun olette nähneet minut, olette nähneet isän." Ja lopulta kaikki, mikä on, osoittaa meille keskuksen, so. meidät itsemme.

Aivan samoin kuin ympyrä paljastaa meille keskuksen, luomakunta osoittaa meille Luojan. Näin maailmankaikkeus on syntynyt siksi, että se tekee meille tunnetuksi Jumalan, so. sisimpämme.

"Sillä Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa"

"Kristus meissä, kirkkauden toivo"

5

631

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Heh heh

      Mielenkiintoinen tapa sekoittaa itämaista filosofiaa ja kristinuskoa, jessen omat jutut alkaakin olla niin kuluneita ettei niillä enää saa myytyä mitään...

      • Antti Kristus

        Unohdat tieteen osuuden. Ajatukseni perustuvat myös nykytieteen ajatteluun kaiken keskuksesta.

        Se nimittäin sanoo, että kaiken keskus on aineen ja energian alkutiivistymä, so. alkuräjähdyspiste. Nykyisin tämä piste sijaitsee kaikkialla ja joka paikassa.

        Toisin sanoen kaikessa, mikä on, on keskus. Tämä keskus on aina ja joka paikassa sama. Siksi tämä keskus on myös minussa. Sen täytyy sijaita kaikessa mikä on luotu, sillä kaikki on luotu sen ymrärille. Ei ilman sitä ole mitään, paitsi se itse.


    • Antti Kristus

      Kaiken keskus on siis joka paikassa, siksi voimme piirtää ympyrän mihin tahansa.

      Kaiken keskus on myös yksi ja kaikkialla sama. Ei ole olemassa kahta tai useampaa keskusta.

      Voit piirtää useita ympyröitä, ja sanoa: "Nyt meillä on monta keskusta!", mutta kun poistamme ympyröiltä kehät, missä silloin on keskus?

      Kaiken keskus on joka paikassa. Tämä on sekä idän että lännen mystikoiden ajatus, tieteen ajatus, ja minun ajatukseni.

      Aine ja aika ovat kuin ympyröitä, jotka osoittavat meille keskuksen, so. olemisen ytimen.

      Kaiken keskus on täydellisessä levossa. Liike on sen ympärillä. Jos ajatellaan pyörivää pyörää, siinä tapahtuva liike on kehällä, sen sijaan keskus on levossa. Sama pätee vieriviin kiviin.

      Pyörä pysyy niin kauan liikkeessä, kunnes se saavuttaa ykseyden keskuksen kanssa. Kun ympyrä ja keskus tulevat yhdeksi, olemme saavuttaneet täydellisen itsemme tuntemisen, tulleet tietoiseksi, ja "päässeet lepoon teoistamme niin kuin Jumala lepää".

    • T Kempis

      Hän siteeraa kirjassaan Odota Jumalaa kveekari L.M. Huttonin sanoja:

      "Kallein siunaus, minkä Kristus antaa meille, on sielun iankaikkinen lepo, josta luomisen seitsemännen päivän pyhitys oli esikuvana ja johon Lupauksen Maan toiveet tähtäävät. Sille sydämelle, joka tahtoo tauota omasta hälinästään, on tarjona Jumalan rauha, joka on kaiken voiman lähde. Se on ihmeellinen yli kaiken ymmärryksen käyvä rauha, hiljaisuus ja luottamus, joka on väkevyyden lähde, suloinen rauha, jota ei mikään voi järkyttää. Se on syvää levollisuutta, jota maailma ei voi antaa eikä riistää pois. Sielun syvimmässä sopessa on rauhan maja, Jumalan asumus, jossa saamme kuulla hänen hiljaisen, lempeän äänensä, jos vain tahdomme astua sisään ja vaientaa kaikki muut äänet.

      Nopeimminkin pyörivässä pyörässä on aivan keskipisteessä kohta, missä ei lainkaan ole pyörimisliikettä. Niin olkoon toimeliaimmassakin elämässä paikka, missä olemme yksin Jumalan kanssa ikuisessa hiljaisuudessa."

      Monet uskovatkaan eivät tätä ymmärrä, mutta sille joka on löytänyt tien sisimpäänsä ja Jumalan luokse, se on ehtymätön voimanlähde.

      • Antti Kristus

        "Nopeimminkin pyörivässä pyörässä on aivan keskipisteessä kohta, missä ei lainkaan ole pyörimisliikettä."

        Juuri tästä keskuksesta puhun. Tämä keskipiste sijaitsee nykyisin joka paikassa. Se on kaiken alkupiste, ja samalla se on myös loppupiste.

        Tämä keskus on kaikkialla ja kaikissa sama. Tätä voi olla vaikea ymmärtää. Sillä nyt näyttää siltä, että jokaisella atomilla olisi oma ytimensä. Mutta jos kaikki aine "kääritään" kokoon, sille jää vain yksi keskus. Jokaisen atomin ytimestä löytyy siis lopulta yksi ja sama keskus.

        Kaikki on luotu tämän "alkuräjähdyspisteen" ympärille, niin kuin ympyrä on piirretty keskuksensa ympärille. Jos näemme yhä useita keskuksia, näkeminen tapahtuu aineessa. Sen sijaan ydintä itseään ei käsitä muu kuin ydin itse.

        Kaiken ydin on siis yksi, ja se sijaitsee joka paikassa. Siksi jokainen voi löytää sen myös itsestään, so. sisimmästään.

        Huomaa, mitä kauempana keskipisteestä liike tapahtuu, sen suurempi vääntö. Samoin mitä kauempana keskuksestamme "elämä" tapahtuu, sen suurempi vääntö eli puristus. Olemme varmasti jokainen kokeneet tätä vääntöä kulkiessamme täällä maan korvessa.

        Mutta mitä lähemmäs keskusta pääsemme, so. kuinka paljon muutumme keskuksen kaltaisiksi, sen paremmin saamme kokea todeksi Kristuksen rauhan ja Jumalan seitsemännen päivän levon.

        "Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva." Hepr. 4:9


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      221
      4096
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2583
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2305
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1416
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      86
      1298
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1159
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      75
      1037
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      903
    9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      881
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      876
    Aihe