Kevään uudet ylioppilaat

Säälittävää

Ylioppilastutkintolautakunta on listannut kaikki Suomen 408 lukiota paremmuusjärjestykseen kevään 2017 sekä pakollisten että kaikkien ylioppilasarvosanojen osalta. Pakollisten osalta Konnevesi sijoittuu 20 huonoimman joukkoon (18. huonoin) ja kaikkien arvosanojen osalta 10 huonoimman joukkoon (8. huonoin). Tässä onkin haastetta uudelle, valittavalle rehtorille.
Onkohan nyt käynyt niin, että päähuomio on kiinnitetty uusien, komeiden ja veronmaksajille erittäin kalliiden puitteiden rakentamiseen. Se kaikkein tärkein - opetuksen sisältö ja laatu - onkin sitten saanut olla, mitä sattuu.
Etelän suuret kaupungit pitävät johtopaikat näissä tilastoissa. Heillä on yleensä hyvin vanhat, ahtaat ja epäkäytännölliset kiinteistöt, mutta ei se oppimisen tasoa ole heikentänyt - pikemminkin päinvastoin.
Konneveden suurinvestointi kouluun pieneneville oppilasmäärille on näinkin katsottuna täysin turha ja tarpeeton toimenpide, joka omalta osaltaan on viemässä velkaista kuntaa kohti kriisikunnan statusta. Lisäksi oman lukion itsepintainen pakkosäilyttäminen on sulaa hulluutta.
Onnea kuitenkin kaikille uusille ylioppilaille - vaikkakin vaatimattomilla arvosanoilla!

21

2227

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jormakalee

      Hyvä ja laadukas opetuskaan ei auta, jos oppilasaines on heikkoa. Pohja oppimiselle ja tiedonnälälle luodaan jo lapsena ja jos katsoo Konneveden ala-astetta tänä päivänä niin voi hyvää päivää sentään!
      Yleisesti on tiedossa ja voidaan todeta ihan rehellisesti että Konnevedellä on hurja määrä erityistarpeisia lapsia. Ala-asteella pyörii erityis-/kouluavustajaa lähes enemmän kuin itse oppilaita. Itse kun kävin kouluni aikanaan, ei nämä "erityistarpeiset" lapset olleet ns. normaalien lapsien seassa häiritsemässä oppimista, vaan niille oli omat ns. tarkkailuluokat, osa taisi olla jopa Suolahdessa.
      Koululuokassa mennään oppimisessa sen heikoimman lenkin mukaan, ja jos luokalla mukana on lahjakkaita oppilaita, nämä mieluusti hakeutuvat viimeistään lukioiässä isompiin kaupunkeihin erityislukioihin tms.

      Ihan toinen keskustelunaihe(joka vaatisi oman ketjun) onkin sitten juurisyy näihin ADHD/erityistarpeisiin lapsiin, miksi niitä syntyy nykään niin paljon varsinkin pienissä maaseutukunnissa. Aihe on kuitenkin hyvin arka ja ei ole poliittisesti korrektia puhua siitä että se johtuu pääasiassa sukurutsasta ja heikomman aineksen lisääntymisestä.

      • Eiarjalainenko

        Oletko tosissasi sukurutsasta?? Halveksitko enemmän ohjausta tarvitsevia lapsia? Ei eletä Hitlerin Saksassa!


    • Koulujatarvitaan

      Todellakin lahjakkaimmat oppilaat ovat menneet isompiin lukioihin, joissa on enemmän valinnanvaraa esim. kursseissa. Toisaalta jokaiselle lahjakkaallekaan ei ole mahdollisuutta mennä lukioon omaa kuntaa kauemmaksi, joten Konneveden lukio on auttanut monta nuorta eteenpäin.
      Onnittelut uusille ylioppilaille! Jokainen on lakkinsa ansainnut niin täällä kuin muuallakin.

    • amikseenvaan

      Miksiköhän monelle vanhemmalle on oikein kunnia-asia, että lapsi käy lukion?
      Toivottomiakin tapauksia ajetaan lukioon, vaikka lahjakkuus riittää korkeintaan lautapojan virkaan. Tärkeintä tuntuu olevan, että mummelit pääsee retostelemaan lastenlastensa ylioppilaskuvilla.

      • raksalle

        Onkos sitten jotain halventavaa Lautapojan virassa. Yhtä kunnioitettava työ,kuin joku pännänpyörittäjäkin.


      • Savolaispoeka

        Paremman palkan voi saada raksalla tosissaan töitä tehden, kuin korkeasti kouluttautuneena.

        Kunnia kuuluu töitä tosissaan tekeville. Sellainen henkilö voi olla koulutettu tai kouluttamaton.

        Töitä tekemättömät ei palkkaa ansaitsisi.

        Konneveden lukiossa niin vähän oppilaita, että voisi lakkauttaa ja keskittyä laadukkaaseen perusopetukseen.

        Sukusiittoisuutta sietää varoa ja konnevetisten kesken on homma äkkiä sukusiittoista.


    • Ollaanpolleitaonnistujia

      Töitä saamattoman ei kai kannattaisi elää, koska ei ole palkkaa ansainnut. Kuuluu rupusakkiin. Onko tämä elämänosa itse ansaittu? Ilman rahaa on vaikea saada riittävää ravintoa elämällä kunniallisesti, olemalla kerjäämättä.
      Ihmiset älkää synnyttäjä työttömiä ja kelpaamattomia ihmisiä enää lisää kärsimään ja kuuntelemaan menestyjien naljailua. He eivät tätä yhteiskuntaa ole luoneet.

    • Valmistujaiset

      Nyt sitten odotellaan millaista säätä saadaan lauantaiksi uusille ylioppilaille ym. valmistuneille. Ei kuulosta lupaavalle, saattaa sataa jopa räntää, mutta toivotaan parempaa. Ollaan iloisia siitä, että meillä on täällä oma pieni lukio, ja on taas valkolakkeja tulossa. Onnittelut kaikille lakin päähänsä painiville nuorille!

      • Säälittävää

        Ollaan samalla iloisia veronmaksajia. Kallis koulurakennus - huono opetus, kannattaako siitä maksaa?


    • Äänestäjaloilla

      Voihan täältä lähteä noiden lahjakkaiden perässä maksamaan niitä veroja sinne missä on paremmat opetukset. Ei ole pakko kitua ja maksaa itseään tyhjästä kipeäksi.

      • toden-sana

        Noinhan se on, mutta mikä on kun se vaihtoehto ei kenellekkään kelpaa?
        Toinen vaihtoehto on jättäytyä täysin yhteiskunnan elätiksi, niin ei tarvitse enää valittaa verorahojensa valumisesta vääriin paikkoihin.


    • Oppiaikäkaikki13

      Ylioppilaat onnellisina saivat lakkinsa kuka paremmilla ja kuka huonommilla arvosanoilla. Onnittelut jokaiselle tutkinnon suorittaneelle ja menestystä elämänpoluilla.

      • suurihäpeä

        Ei ollut taaskaan kovin kummoinen keskiarvo tuloksissa, jopa Suomen heikoimpia.
        Onnea silti ylioppilaille, nimittäin sitä onnea te tulevaisuudessa juuri tarvitsette.
        https://yle.fi/uutiset/3-9618039


      • raippaavaannäpeille

        No häpee nyt vähän... opettajat on alipalkattuja jos tulokset ovat alhaiset.


    • tuloksetnousuun

      Josko tulokset alkaa koheneen kun on uus paimen laumalla...?

    • heikkoaniinheikkoa

      Laukaa-Konnevedessä No 37/2017 Valitettiin opettajien pätemättömyydestä? Tiedä sitten onko huono sijoituksemme koulujen vertailussa opettajien vaiko heikkolaatusten oppilaiden vika?
      Ainakin kun katsoo kylällä rällääviä nuoria, niin kallistuisin jälkimmäiseen.

      • ehkäjoskussaanlakin

        Kyllä näin konnevetisenä opiskelijana on sanottava, että vika ei todellakaan ole suurimmilta osin meissä nuorissa itsessämme. Opetuksen taso on paikka paikoin niin heikkoa, että välillä saatat joutua itse opettamaan opettajaa tunnin aiheesta


    • Säälittävää

      Niinpä niin - opetuksen laatu on kaiken A ja O. Mutta Konnevedellä on kuitenkin ainoastaan tärkeää se, että puitteet ovat "kommeet". Kallista koulurakennusta maksetaan "perse ruvella", ja opetus saa olla mitä sattuu!

    • Brynebyläinen

      Suolahessa on opetus korkealaatuista. Opiskelu sujuu jopa maaten.

    • Kaukaakatsoja

      Koulukeskus on ainakin ruma, epäkäytännöllinen ja kallis... Olisi sietänyt ajatella enemmän miten rakentaa...

      Siellähän ne eskarilaiset ovat ilman lattialämmitystä kylmällä laattalattialla ja ruokala kovin ahdas... Iso tila puuttuu kokonaan, pieniä luokkia...

      Uskomattomalta tuntuu tämä suunnittelu...

      Itse olen niin kaukaa katsoja että en tiedä...

      Opettajista vielä kohtuuhyvä kuva, mutta onhan siellä ainakin jotain kouluavustajaa, josta en tiedä mitä ne siellä tekee. Onneksi minulla ei lapsia koulussa...

    • Avustetunäiti

      Eihän kouluavustajalta vaadita mitään koulutusta, kunhan osaa hoitaa lasta ja huolehtia käytännönasioista. Sitä vartenhan he ovat. Opetus kuuluu opettajalle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      53
      1535
    2. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      170
      1295
    3. Kiinni on siekkilän yliajaja

      Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
      Mikkeli
      8
      1132
    4. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      61
      1127
    5. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

      Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
      Maailman menoa
      255
      1092
    6. Näyttävin pariskunta

      Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
      Suomussalmi
      14
      1020
    7. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

      Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
      Ikävä
      33
      893
    8. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      55
      872
    9. Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla

      Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti
      Kotimaiset julkkisjuorut
      94
      859
    10. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

      Ja seurata jotain ihan muuta?
      Hindulaisuus
      347
      795
    Aihe