Olisko tässä nyt se irtirepäisyn paikka josta kirjoittelette.Elän niin sanotussa kulissi liitossa.Kaikki on väliltämme lopussa rakkaus,rakastelu ja melkein puhuminenkin.Lapsemme ovat jo maailmalla joten heistä emme ole enää riippuvaisia.Tuntuu että elän aivan vieraan ihmisen kanssa,mutta miehestäni kaikki on hyvin ja näin saa jatkua loppuun asti hänen mielestään.
Käyn silloin tällöin etelässä lomalla ja siellä tunnen elämän iloa ja voin hyvin,mutta taas kotiin palattua vajoan pikkuhiljaa surumielisyyteen.
Täytyiskö tässä ottaa vaan itseä niskasta kiinni ja lopettaa koko liito ja rikkoa lupaus aina kuolemaan asti?
Käyn silloin tällöin etelässä lomalla ja siellä tunnen elämän iloa ja voin hyvin,mutta taas kotiin palattua vajoan pikkuhiljaa surumielisyyteen.
Täytyiskö tässä ottaa vaan itseä niskasta kiinni ja lopettaa koko liito ja rikkoa lupaus aina kuolemaan asti?
Vastaukset 48
Vanhimmat
Eroa en ottaisi, mutta etelään lähtisin useammin, miehen mielipiteestä piittaamatta. Meillä naisilla on edelleenkin taipumus hyysätä miestä, laittaa ruokaa ja huolehtia aivan kuin se olisi itsestään selvyys. Sinun on aika elää enemmän itsellesi, aikuinen nainen.
siis mulle, mikä pitää teidät yhdessä?
Täytyykö sinun ja miehesi sosiaalisen ympäristön tähden asua yhdessä vai taloudelliset seikat (ette pääse yksimielisyyteen omaisuuden jakamisesta) vai pelkästään se että ette saa tehtyä ratkaisua?
Itse en voisi elää niin ja vaikea on ymmärtää mikä on niin tärkeä syy.
Elämä on ihanaa. Aika on rajallista ja joku päivä voit katua näitä vuosia, jolloin olisit voinut olla onnellinen - vaikka yksinkin.
35 vuotta on pitkä aika yhdessä ja mieheni mielestä voimme elää ystävinä loppuun asti, rikkomatta aikaansaannoksiamme.
Mutta ajattelen kauhulla, kun pääsen eläkkeelle kahden vuoden kuluttua,miten jaksan olla kaikki päivät yhdessä.
Ehkä pitäisi muuttaa isompaan asuntoon jotta saisin oman huoneen,sitäkin olen pohtinut.
Hän kun on hyvä mies muuten ei riitele ei juo ja ei tee paljon muutakaan,siis tylsä.
Kaipaan elämääni jotain muuta ja haluaisin elää yksin,mutta millä "hyvälle miehelle" voi sanoa
että loppu.
ystävä hyvä,
ymmärrän sinua ja sitten en. Itse olen eronnut pari vuotta sitten. Syyt nyt ei ole samat kuin sinulla, mutta kuitenkin kaikitenkin kehoitan sinua ihan itsesi takia miettimään ja tekemään ratkaisua.
Mikään etelänmatka ei korvaa onnetonta arkielämää - jopa yksinäisyys on parempi kuin että on liitossa, jossa kärsii henkisesti joka hetki.
Sillä miehetkin osaavat selvitä ja löytää uusia uria - uskothan sen.
Jos ja kun olette hyvissä väleissä ja hän on hyvä mies - sitä helpompaa on sopia asioista ja olla ystäviä eron jälkeen. Muutostahan on silloin vain se, että asutte eri osoittessa, on yksi uusi kyläpaikka tiedossa. No ehkä aluksi ei, mutta sitten kun pahin erokriisi on ohitettu.
Kaikki nykyisin kirjoitavat lehdissä ja muutenkin keskustellaan, että avioparit "luovuttavat" liian helposti. Nykyisin on eroaminen käytännössä helppoa, jolloin voidaan tehdä sellainen ratkaisu. Ennen vanhaan ei jaksettu lähteä siihen oikeuskäsittelyyn vaan tyydyttiin elämään yhdessä (ehkä asumaan erillään) ja "kärsimään".
Paras asiantuntija omasta elämästään on jokainen itse. Kun ei tee mitään hetken tunnekuohussa vaan harkiten, ei voi mennä väärin eikä voi loukata ketään. Kun olet keskustellut miehesi kanssa niin oletko aivan varma siitä, että hän myös ei toivo eroa? Ihminen olettaa pitkän avioliiton jälkeen "tuntevansa" toisen ja kuitenkaan ei.
Hyvää ja iloista arkipäivää toivoen
Yksi lauseesi sanoo paljon ja lähes kaiken: hän on hyvä mies.
Miksi luopuisit sellaisesta, joka on hyvä? Meissä jokaisessa on puutteemme, niin miehessäsikin, joka on kanssasi kauan taivaltanut yhteistä taivalta niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin.
Mitä luulet muuten hänen ajattelevan sinusta?
Varmaan löydät täältä paljon vastaajia, jotka neuvovat jättämään hänet. He ovat luultavasti lähes kaikki eronneita. Kuka heistä olisi valmis tunnustamaan, että oma eroaminen oli väärä askel?
Ei kukaan. Sellainen on ihmisluonne.
Puhut asiaa.
Vaikka olen kenties väärä ihminen neuvoja jakamaan, siltikin kannustan ja rohkaisen ihmisiä jakamaan elämäntaivalta myötä-, vasta- ja tasapoluilla. Etenkin, jos toinen on hyvä, niin silloin voisi alkaa yhdessä etsiä uusia virikkeitä, monet ovat saaneet avioliittoleireiltä valtavan hyviä sytykkeitä parisuhteeseensa ja ns. hiipuva liitto on heräänyt uuteen nuoruuteen.
Uskon Topin ajattelen aika lailla samoin ja varmasti jotkut toisetkin. Enkä ollenkaan usko, etteikö ajattelumme voisi olla miettimisen arvoista.
Onhan se selvää, että riitaisa ja huono liitto on parasta purkaa, jos ei mikään siihen muutosta tuo.
Itse ehdin kulkea eroajatuksissa kymmenisen vuotta ennenkuin päätin, että nyt se sitten riittää.
Kun eroajatukset kävivät mielessä ensimmäisiä kertoja, ne hävisivät myöskin kauhunsekaisten puistatusten mukana.
Mitä kaikki sukulaiset, ystävät ja tuttavat sanoisivat, jos eroan?
Seuraavassa vaiheessa aloin miettiä, elänkö omaa vai sukulaisteni ja ystävieni elämää. Kuinka tärkeätä on näyttää näitä kulisseja pari kertaa vuodessa sukulaisille ja antaa heidän luulla että kaikki on OK, ja olla onneton lopun aikaa?
Yritin puhua myös miehelleni omasta huonosta olostani, mutta hänellä ei ollut ongelmia, kaikki oli hyvin. Niinkuin olikin, palvelu pelasi.
Mutta hänelle tuli pian ongelmia kun sitten rohkaisin mieleni ja ilmoitin päätöksestäni. Sitten hän olisi tehnyt mitä tahansa että olisimme päässeet tasapainoon, mutta minä olin niin väsynyt ettei mikään mahti maailmassa olisi saanut minua enää yrittämään.
Parinkymmenen vuoden avioliittoa ei pyyhkäistä pois elämästä noin vaan, meneehän siinä aikaa jälkimainingeissa, mutta en tekoani kadu.
Siitäkään huolimatta, että sukulaiset (ainakin sellaiset mitä minulla on) saattavat alkaa syrjiä,
ystäväpiiri hajoaa, saa aloittaa kaiken alusta.
Mutta samalla oppii paljon itsestään, omista sisäisistä voimavaroistaan ja että elämä on sittenkin elämisen arvoista.
Itse ehdin kulkea eroajatuksissa kymmenisen vuotta ennenkuin päätin, että nyt se sitten riittää.
Kun eroajatukset kävivät mielessä ensimmäisiä kertoja, ne hävisivät myöskin kauhunsekaisten puistatusten mukana.
Mitä kaikki sukulaiset, ystävät ja tuttavat sanoisivat, jos eroan?
Seuraavassa vaiheessa aloin miettiä, elänkö omaa vai sukulaisteni ja ystävieni elämää. Kuinka tärkeätä on näyttää näitä kulisseja pari kertaa vuodessa sukulaisille ja antaa heidän luulla että kaikki on OK, ja olla onneton lopun aikaa?
Yritin puhua myös miehelleni omasta huonosta olostani, mutta hänellä ei ollut ongelmia, kaikki oli hyvin. Niinkuin olikin, palvelu pelasi.
Mutta hänelle tuli pian ongelmia kun sitten rohkaisin mieleni ja ilmoitin päätöksestäni. Sitten hän olisi tehnyt mitä tahansa että olisimme päässeet tasapainoon, mutta minä olin niin väsynyt ettei mikään mahti maailmassa olisi saanut minua enää yrittämään.
Parinkymmenen vuoden avioliittoa ei pyyhkäistä pois elämästä noin vaan, meneehän siinä aikaa jälkimainingeissa, mutta en tekoani kadu.
Siitäkään huolimatta, että sukulaiset (ainakin sellaiset mitä minulla on) saattavat alkaa syrjiä,
ystäväpiiri hajoaa, saa aloittaa kaiken alusta.
Mutta samalla oppii paljon itsestään, omista sisäisistä voimavaroistaan ja että elämä on sittenkin elämisen arvoista.
itsetehostuksen mestari iski jälleen,ja kahteen kertaan sama laulu!
se vain et lipsu näppäimillä. Aina yhtä ystävällistä tekstiä.
...seura tekee kaltaisekseen...
ossaan kuvitella miten ikävässä tilanteessa elät,en kovasti halua antaa neuvoja kellekkään mut mielipiteitä voi aina sanoa ja omakohtaista kokemuksesta kertoa ,niin se monast aukasee vähän näköalaa.
puhuminen minusta on tärkeintä jos toinen ei puhu niin toisen useimmiten naisen pittää vaan jutella asioista, niin kyll siitä puhumisesta aina jottain perille menee.nykyään eroaminen ei oo mittään, jos vähän mennee sukset ristiin,niin erotaan pois.avioliitto ei oo enää arvossaan sellainen ko minun aikaa.
mie jouduin naimisiin äitini käskystä,jonka sana oli laki.hää katso,että olen sen näköinen ,että pääsen naimisiin, joten minun koulunkäyntini on turhaa ja se jäikin 5 vuoteen.hää naitti minut vuonna-46 20 vuotiaana koska muuten olisin tullut laps kainalossa kotiin ,hää selvitti.
no hyvälle miehelle minä kuitenkin jouduin vaikka alku oli hankalaa,se minua suututti ,kun mies vainaani antoi vasikan ja possun äitilleni ,ja se tuntui kuin olisi ollut hinta minusta, vaikka jalmarivainaa väittikin ettei ollut,
oli vain lahja köyhälle aidille,kun tienistit loppui minun naimisiin mentyä,mie kun ennen vein hänelle mitä sain piikomisesta.
minun ei olisi tullut mieleenkään erota missään tilanteessa,hyvin harva erosi siihen aikaan jos joku sen teki, siitä kyllä puhuttiin.
tänä päivänä ihmiset ajattelee paljon itseään millaiselta itsestä tuntuu,mie ajattelin että ko toisella on hyvä olla, niin sit siin samalla on ittelläkin ko näkkee toisen tyytyväisenä.miesvainaani oli hiljanen ja mie puhelias,mie puhuin kaikki asiat niin ei päässyt tressiä tulemaan ja vaikka tuntui ettei hää kuuntele ,niin halusi hää kuitenkin minut metsätöihin seuraksi,josta päättelin hänen haluavan kuunnella juttujani.
onhan ihmiset kyllä muuttuneet nykyään jotenkin toisenlaiseksi, samannäköisiä kuin ennenkin ,mutta tuntuu kuin mieli olisi toisenlainen.aina pitäisi olla hyvä mieli ittellä.
sanotaanhan kyllä tosin, että hyvä mieli on kuin olisi alituiset pidot.
enpä tuosta tiiä,
toivon että saat puhe yhteyden ja onhan 35 vuotta yhdessä aika merkittävä ettei sitä voi noin vaan viskata menemään.ystävyydelle voi rakentaa liiton,minun liitto oli enenpi minun puolelta sellainen ja se kestikin yli 40v kunnes kuolema erotti.
... ja henkilökohtainen ajatuksia herättävä, hiljentävä puheenvuoro, josta huokuu aito elämä ja pitkämielinen rakkaus.
Suurenmoinen elämä, Lyyli!
Minä kyllä ihailin enemmän Jalmaria, joka on tehnyt Lyylin elämän onnelliseksi ja antanut Lyylin äidillekin lahjoja ja hyvää mieltä siitä, että tytär sai hyvän miehen.
Lyyli höperehtii puhuessaan Juhantalosta, Kourista ym rikollisista. Mikä lie pään sekoittanut?
Missä Lyyli muka rikollisista yllä kertoo? En huomannut sellaista.
Kukahan tässä oikein osoittaa nyt höperyyden merkkejä?
ei se olekaan ylläolevassa, vaan siellä 65 , mutta sehän on jo vanha juttu ja siitä ei kannata puhua.
Ainahan huushollissa läikähtää, kuten kauniisti sanotaan.
Kun asiat ovat noin kuin kerroit, niin mikä Sinua enää liitossa pidättelee? Irtoa ja nauti vuosistasi täällä Suomessa mieluimmin kuin joskun etelässä - tautivaara ihan toista tasoa siellä!
Siis toimi. Päivät hupenevat ihmetellessä....
oli että *tahdot* rakastaa (myötä- ja vastoinkäymisissä), ja tuntuu että sen olet jo täyttänyt. Vihkikaavassa ei kai siksi luvata rakastaa, kun sellaisen lupauksen pitäminen ei ole tahdonalainen juttu.
Ei olisi sinulla ensimmäinen mies, joka ei huomaa minkään olevan vinossa vaikka nainen nääntyy pystyyn.
Kirjoituksesi oli aivan kuin minun tapauksessani.Samanlainen tilanne.On vain -ei mitään-Saman katon alla asumme,mitään ei tule puhumisesta,muusta mistään puhumattakaan.On todella sääli antaa elämän lipua ohitse.Elämän joka on meille annettu ainutlaatuisena.Elämä jota ei ole tarkoitettu hukattavaksi.On lohduttavaa että en ole ihan yksin.Keski-ikäinen nainen,joka on sen tosiasian edessä että liittomme on loppu.Yritetty jollain tasolla alkaa alusta,mutta se on samantien loppunut.Nyt ei ole muuta vaihtoehtoa kuin todeta,näin on käynyt.Ei muuta kuin kaikkea hyvää sinulle,älä luovuta.Rakasta itseäsi niin paljon ettet jää roikkumaan tilanteeseesi.Samoin minä hoen itselleni,kaikki muuttuu vielä paremmaksi.Muista Sinäkin se,ystävä!Aurinkoista kevättä ja lintujen viserrystä!
Haluan kiittää paljon teitä kaikkia kun otitte kantaa kirjoitukseeni.Minua vähän hämmästytti kun samassa tilanteessa on muitakin,tuntuu välillä, että kukaan ei elä meidän laillamme,sitä elää tunteineen niin pienessä ympyrässä.Eikä minulla ole ystävää jolle kertoisi näin arkaluontoista,kun ulospäin näytämme hyvinkin onnelliselta parilta. Tämä oli kyllä hyvä ajatus kirjoittaa mietteittään tänne,tuntuu kuin minulle olisi pieni valon pilkahdus syttynyt jossain,kiitos teille siitä.
Mistä johtuu, että useimmilla naisilla tuntuu olevan samanlainen tilanne avioliitossaan seksin alalla!??
Miksi kukaan ei ota huomioon, että meillä miehilläkin on vaikeuksia saada halujensa ja himojensa sanelemana rakastella oman kultansa kanssa!??
Olenko minä poikkeus miesten joukossa, kun en kovin ahneesti ole menossa itämaisten maksullisten "huorien" palveluita ostamaan ja nuijaa seisottamaan vieraassa vaasissa!??
Ois kiva saada tietää, onko meitä miehiä muitakin "samassa veneessä"!!
Ois myös kiva tietää, missäpäin maatamme Sinä ja alkuperäisen kirjoituksen kirjoittaja asutte!!
Ois kiva tavata livenä ja jutella ja ehkä toimia siten kuin kirjoituksistanne päätellen haluaisitte!
että miehellä halut alkavat väärästä päästä.
Olipahan minkälainen riita tahansa takana, niin mies luulee että se sovitetaan sägyssä.
Kysymyksessä saattaa olla esim. että mies on riidellyt poikansa kanssa, joka on mennyt pahoilla mielin huoneeseensa. Isä itse alkaa lääppiä vaimoaan nukkumaanmennessä, joka antaa parhaassa tapauksessa korvatillikan miehelle, joka uskaltaa edes kuvitella että "vaimonkin tekee mieli"! Vaimo ehkä ajattelee: kuinka voisinkaan rakastella tällaisen miehen kanssa joka on pahoittanut lapsemme mielen, eikä ole edes anteeksi pyytänyt. Vaimon sympatiat ovat lapsen eikä miehen puolella. Luulisin, että useimmat naiset ajattelevat näin: Koko perhetilanteen täytyy olla tasapainossa, ennenkuin voi täysillä antautua rakasteluun.
Jatta,
Valitettavasti vika on myös naisessa samalla tavalla!
Meidän perheessä sen olen tullut elämän aikana huomaamaan kymmeniä ellen satojakin kertoja ja aina sama juttu!
Ei niitä eripuraisuuksia edes kannata ajatella sovittaa rakastellessa! Se toiminta kuuluu tasaiseen perheonneen eikä riitojen ratkomiseen!
Siis: EI KANNATA YLEISTÄÄ VIKOJA YKSISTÄÄN MIESTEN SYYKSI! OSAAVAT NE NAISETKIN OLLA ILKEITÄ JA TOSI PAHOJA! OVAT SAANEET HYVIN MONET AVIOEROTKIN AIKAAN TYPERÄLLÄ TOIMINNALLAAN!!
Arvoisa NAINEN,
Tule niin nautitaan yhdessä "aidan takana olevasta vihreästä ruohosta"!
Olen samassa tilanteessa kuin Sinä, mutta olen MIES! Seksuaalisuuteni on vaimoni mielestä "yliaktiivista" ja se on saanut hänet joskus jopa poissa tolaltaan niin, että jalat ristissä nukkuu eri peiton alla ja lyö kynsille, jos yritänkin "lämmittää" häntä rakasteluun kanssani!
Ois kiva tavata NAINEN, joka haluaa saada muutakin kuin lämmintä kättä ja palan leipää!
Nyt meni pistekuppisi nurinperin!!!! ;=)) Vihje:C45 jokin aika taaksepäin!
En ymmärrä miten voit elää kulissiliitossa. Jos et rakasta eikä teillä ole mitään syytä pitää liitosta kiinni esim. lasten takia. Lopeta koska lopetat sen viimeistään kun elämäsi nainen kävelee sinua vastaan. On hyväksi oppia elämään ihan yksinäänkin. Tehdä mitä haluaa ja oppia tuntemaan uusia ihmisiä.
Onnea vain yritykselle jos päädyt tähän ratkaisuun.
mikä osassa naisia viehättää "yksinelämisessä ja elämästä nauttimisessa" aviomiehestä eroon pääsemisen jälkeen. Jos tällainen halu tosiaan on aidosti olemassa, niin en tosiaan kadehdi naisia, jotka ovat olleet avioliitossa ja kärsineet sekä kituneet kymmeniä vuosia niin, että ovat kurkkua myöten täynnä tätä instituutiota.
Itse kuitenkin kuulun siihen toiseen "lajiin": en halua missään nimessä jäädä yksin. En siksi, että tarvitsisin hyysääjän, joka pitää minusta huolta. Päinvastoin. Olisin valmis palvelemaan sitä naista, joka jakaisi jäljellä olevan elämämme ilot ja surut. Hän olisi vähintäin tasa-arvoinen kanssani. En missään tapauksessa halua jäädä yksin "nauttimaan" elämästä. Olen ihan tarpeekksi nautiskellut täysin tietäen sen tyhjyyden, joka siitä seuraa ilman pysyvää ja turvallista kumppania. Ei nyhjäten ja arkipäivään tukehtuen, vaan täysillä kumppanin kanssa eläen ja kokien.
Ajattelussasi on erittäin paljon hyvää ja miettimisen arvoista.
Tasa-arvoinen kumppanuus ja yhdessä kasvaminen sekä todella sen eteen työntekeminen, että viihtyy yhdessä ja voi tuntea syvää yhteenkuuluvuutta - siinä hyvät eväät tasapainoiseen ja onnelliseen elämään.
Mutta ilman vaivannäköä ja molemminpuolista toisen kunnioittamista ei varmasti onnistu. Jos vain etsin itselleni nautintoja ja jatkuvaa myötälettä, väkisinkin siinä leipääntyy.
RAkkaus ja välittäminen ei ole koskaan yksipuolista eikä se itsestään kasva ja lisäänny.
Olipa kiva lukea mielipiteesi Vilho :)
halua olla yksin.
Muutamia vuosia sitten sain repäistyksi itseni irti todella huonosta, väkivaltaa, liitosta ja silloin nautin rauhasta ja itsenäisyydestä - vähän aikaa.
Kaipa olen huono lähtemään yksikseni minnekään ja tunsinkin oloni orvoksi. Sain elämääni kuitenkin onnennenpotkun ja tapasin Miehen. Niin suurta onnea soisin kaikille edes kerran elämässä.
Pakko kirjoittaa menneessä muodossa, sillä Hän kuoli äkillisesti vuoden alussa. Enkä taatusti nauti tästä yksinäisyydestä.
Olet elänyt miehesi kanssa niin kauan yhteiselämää, että eron seuraukset koet raskaiksi. Älä siis eroa!
Mieluummin voisit valita (avio)miehesi täydennykseksi miesseuralaisen, jonka kanssa voit tehdä sitä, mitä ilman miehesi jättää sinut. Miehiähän on maailma väärällään. Loppu riippuukin sitten omista kyvyistäsi.
Sinullapa on samanlainen tilanne elämässäsi kuin minulla!
Siis kulissiliitto!
Voi pyhä yksinkertaisuus! Mihin ovat puolisoilta hävinneet kaikki yhteisen elämän ylläpitohalut!
Mihin ovat häipyneet himot "harrastaa" seksiä ja nauttia siitä koko vartaloa värisyttävästi!??
Miksi minulla, erityisesti suuseksiin rakastuneella miehellä, on sellainen puoliso jota ei kiinnosta saada suloisia kiihottavia kokovartalosuudelmia ja kiihkeitä lemmenmajaa kiihottavia kielihyväilyjä!??
Onko asia niin, että joillekin naisille koko elin on vain pissaamista, kullia ja synnyttämistä varten!??
Ylen ykkönen 14.3.2002:
Kala tekee kaikkein onnellisemmaksi, mutta se on syötävä.
......
.......SIIS MISSÄ JA MILLOIN HALUAISIT "SYÖDÄ" KALAA!!???
Niin, oisko Sulla haluja ja mahdollisuuksia saada kirjoitella kanssani suoraa reittiä hyväksi käyttäen!
Osoitteeni on: [email protected]
viimeksikin meinasi mieheltä mennä kaula poikki!!!!
Ei mua pelota!!
Haluaisin Naiselliseen "käsittelyyn"!
Ota ja vie, jos olet NAINEN!
Eikö onnistu naisensaanti ukkomiehelle,kun olet joutunut jakamaan monenmonta kertaa sähköposíosoitettasi eri palstoilla??!!?? Vai keräätkö haaremia??
et kai vaan oo jotenki kärtynen kun toisia haukut?
....se tuo Kultakala oikein on? kerro mullekin! tiedä vaikka onnistuisin saamaan kalan haaviini makoisasti nauttien kutemisesta!?
kuulleeni jotain. Se on varmaan oikeasti kultainen. Tinta ainakin sanoi niin.
Minulla on paha tapa puraista kaulan kohdalta, joten hillitsen itsessäni olevaa pahaa.
Eedenin vesillä onkien näin vedessä kalan
- kiiski on hyvä keittokala,
sanoi tuo niin l i m a i n e n kala.
Upotinko yöllä hampaani Aatamin omenaan.... hän hoippuiko
huipulta alas ja pois sieltä.. sieltä.
Mies kunnossa on -kultainen on ja hengissä on
- kultaa myös sydän myös Midaksen.
Koita hyvä immeinen nauttia edes vähän namipalastas ennen puremista!!
Ainakin mulla on sydän "puhdasta" kultaa! Samoin Naiselle antamani taivaalliset nautinnot!
Niin väittävät, jotka ovat minulta saaneet!!
...enhän minä!Esitin vain kysymyksen!! Ihmettelen,miltä hänen vaimostaan tuntuisi,jos tietäisi????
.......tosiaankin itsestäs!??
mikset kysy jos joku eukko kirjoittelee miesten kanssa ettetkö saa omalta ukoltas tarpeeksi aisaa kun täällä pittää kysellä ja huudella lemmennuijan perään tosissaan!!!!!!!!!
En ymmärtänyt sun kärtsyä sössötystäsi!!!!
Jos luulet mua kärtsyksi, erehdyt pahasti!!!!!!!!!
Minähän vain ihmettelin, miksi sinä niin kärkkäästi moitit "ukkomiestä" etkä ollenkaan ota huomioon että myös naidut naiset etsivät "vierasta"!!
Suosittelisin toistaiseksi kärsivällisyyttä ja päätösten pitkittämistä.
Toista mahdollisuutta voit jatkuvasti joutua todistelemaan itsellesi ja muillekin oikeaksi ja järkeväksi tuntien sisimmässäsi, ettei se ehkä sitä ollutkaan. Sellainen näkemys paistaa täällä nimittäin eräistä puheenvuoroista läpi.