Tosijuttu

Minulle ja entiselle naisystävälleni sattui tosi outo juttu.
Olimme vanhalla mökillä, yötä, mökissä oli aiemmin asunut jo manan majoille muuttanut lapseton pariskunta, eikä kumpikaan heistä ollut kuollut siellä asuessaan.
Tämä tapahtui myöhään syksyllä, meidän lisäksemme mukana oli dobermanni, joka ei ihan kilteimpiä koiria ole, vaan sitä kaupungissa talutettiin kuonokopan kanssa.
Illalla nukkumaan ruvetessa alkoi vintiltä kuulua jos minkälaisia ääniä, ensin ajateltiin, että tuuli se aiheuttaa ne. Kuului ikäänkuin askeleita ja hyvin selvästi jonkun isomman otuksen aiheuttamia. Onneksi meillä oli tuo koira turvana ajateltiin, mutta sitten se kauheus vasta alkoikin, kun koira vikisi peloissaan ja meni sängyn alle piiloon.
Sen jälkeen oltiin peiton alla hyvin peloissaan ja hyvin lähekkäin koko yö, ei ollut kovinkaan eroottista:)
Nyt on tuo mökki palanut, ja lienee saanut öinen vaeltaja rauhan.
61809
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hurja juttu! Vähän mua olisi pelottanut!

Äänestä

Niin...kerron taas oman kokemukseni (ulkomailta)...

(Varoitus: Jos kommenttini arsyttavat, ne voi myos jattaa lukematta.)

Eli tuo koiran omituinen kaytos....vietin yhdessa vaiheessa aikaa Keski-Euroopassa ns. "pellon laidalla" maaseudulla.

Sen lisaksi etta itse talossa kuului kaapeista (vielapa pienikokoisista yopoydista) PAUKETTA keskella yota, niin talon viereisella pellolla sijaitsi eraan koiran koppi/alue, jonne se oli kytketty vahtimaan lampaita.

Se koira ulvoi ulvomasta paastyaan yot lapeensa. (Se oli todella arsyttavaa monastikin.) Se aivan kuin ulvoi/haukkui "nakymattomille ohikulkijoille"...tiedoksenne vain, etta sen tien paassa, missa koiran alue sijaitsi, oli oikea "kuoleman risteys", eli autotieristeys, jossa oli jo ennestaan hautaristi pystyssa, koska siina oli tapahtunut liikenneonnettomuus. Lisaksi sina aikana, kun oleskelin alueella, siina risteyksessa tapahtui nuoren miehen kuolemaan johtanut moottoripyoraonnettomuus. Se risteys oli melkeinpa "kirottu" - siina tapahtui niin usein liikenneonnettomuuksia.

Mietin vain, etta nakiko se koira useinkin niita risteyksessa kuolleita "haahuilemassa" risteysta ymparoivalla peltoalueella...?

Äänestä
  • näkevät kaikki henkiolennot,koirat rakastavat saastaisuutta.joten ovat monesti pahojen henkienkin välikappaleita.

    Äänestä

  • voi teitä mulla oli joskus saksanpaimenkoira olkee suojelukoira en koskaan nähnyt koiran pelkäävän mitään kaikkein vähiten jotain henkiä.

    kerran olin yksin maalla syksyllä ja vintin ylisiltä kanssa alko kuulumaan niinku askeleita ja koira alko kuunteleen kanssa.sinne meni pelkät tikapuut ,jotka sai sillai vähän enemmän vaaka tasoon no usutin koiran sinne pimeenä syksy yönä itellä oli taskulamppu ,no koira meni luukusta sisään ensin minä vähän jälkeen.koira pyöri vintillä niinkun olis etsiny jotain ,mutta mitään ei löytyny.hommatkaa koira joka ei pelkää se ,että jollain koiralla on kuonokoppa niin se ei kerro mitään sen rohkeudesta.

    Äänestä

  • mies kirjoitti:

    voi teitä mulla oli joskus saksanpaimenkoira olkee suojelukoira en koskaan nähnyt koiran pelkäävän mitään kaikkein vähiten jotain henkiä.

    kerran olin yksin maalla syksyllä ja vintin ylisiltä kanssa alko kuulumaan niinku askeleita ja koira alko kuunteleen kanssa.sinne meni pelkät tikapuut ,jotka sai sillai vähän enemmän vaaka tasoon no usutin koiran sinne pimeenä syksy yönä itellä oli taskulamppu ,no koira meni luukusta sisään ensin minä vähän jälkeen.koira pyöri vintillä niinkun olis etsiny jotain ,mutta mitään ei löytyny.hommatkaa koira joka ei pelkää se ,että jollain koiralla on kuonokoppa niin se ei kerro mitään sen rohkeudesta.

    ja koirasta se verran, että jos se on koko ajan puolustuskannalla niin eiköhän koira ole epävarma tai jopa pelokas-> kokee tilansa uhatuksi...?

    Äänestä

  • koirat kirjoitti:

    näkevät kaikki henkiolennot,koirat rakastavat saastaisuutta.joten ovat monesti pahojen henkienkin välikappaleita.

    Etpä taida tietää, mistä puhut. Koirien aisteilla ei ole mitään tekemistä saastaisuuden kanssa. Ne aistivat maailmaa ympärillämme meitä paremmin. Olemme monessa mielessä sokea laji.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


outoa oli kirjoitti:

Minulle ja entiselle naisystävälleni sattui tosi outo juttu.
Olimme vanhalla mökillä, yötä, mökissä oli aiemmin asunut jo manan majoille muuttanut lapseton pariskunta, eikä kumpikaan heistä ollut kuollut siellä asuessaan.
Tämä tapahtui myöhään syksyllä, meidän lisäksemme mukana oli dobermanni, joka ei ihan kilteimpiä koiria ole, vaan sitä kaupungissa talutettiin kuonokopan kanssa.
Illalla nukkumaan ruvetessa alkoi vintiltä kuulua jos minkälaisia ääniä, ensin ajateltiin, että tuuli se aiheuttaa ne. Kuului ikäänkuin askeleita ja hyvin selvästi jonkun isomman otuksen aiheuttamia. Onneksi meillä oli tuo koira turvana ajateltiin, mutta sitten se kauheus vasta alkoikin, kun koira vikisi peloissaan ja meni sängyn alle piiloon.
Sen jälkeen oltiin peiton alla hyvin peloissaan ja hyvin lähekkäin koko yö, ei ollut kovinkaan eroottista:)
Nyt on tuo mökki palanut, ja lienee saanut öinen vaeltaja rauhan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu