Kertokaa kokemuksia ja vinkkejä, hyviä ja huonoja kyseisestä huoneistohotellista sekä kylän tavernoista, kaupoista ja rannoista.
Elokuulle varattu kahden viikon matka.
Creta Sun Agii Apostoli
4
794
Vastaukset
- kreeeta
Itse tykkään, että kylän rannat ovat parhaimpia koko saarella (verrattuna niihin joissa olen käynyt). Isoja aaltoja ei ole kovallakaan tuulella poukamien ansiosta. Kauppoja ei ihan kamalasti sillä alueella ole, persutarvikkeet kyllä löytyy. Enemmän kauppoja löytyy Agia Marinan puolelta.
Yks ravintola mikä on positiivisesti jäänyt mieleen on Farmer's House lähellä rantakatua. Monesti siellä käynyt syömässä, jopa silloin kun hotelli on ollut muualla kuin Apostolissa. - matkaaja12
Kolmesti ollaan oltu Greta Sunissa. Torstaina palattiin viimeiseltä matkalta.
Rauhallinen sijainti kaksi isoa kauppaa ihan lähellä. Jumbo mistä aa mitä vaan ja useita vaatekauppoja. Ruokapaikkoja todella hyvin ja hyviä kuten Andreas ja Perkola unhottamatta Farmes Housea.
Rannat mukavat varjo tuolit tämän kesän hinta 9 euroa.
The Little Fun Train lähtöpaikka lähellä.- Yorgostar
Kiitos sinulle!
Minkähän hintainen on ilmastointi/ viikko? Kerrotko vielä hotellista lisää?
- matkaaja12
Emme ole koskaan tarvinnut ilmastointia joten en tiedä hintaa.
Tallelokero oli 10 euro viikko.
Liikenteen meteliä jonkun verran samoin muutamana iltana viikossa naapurissa zumbatunti.
Henkilökuntaa ei aina paikalla mutta puhelimella saa aina kiinni.
Bussi Haniaan maksaa 1.20 kun ostat lipun automaatista tai päätepysäkiltä Haniasta. Mikäli ostat lipun rahastajalta maksaa 1.80.
Keittovarustus ihan riittävä. Me tosin keitettiin vain kahvit itse.
Maittava aamupala klo 8.30 alkaen Andreas.
Sunnuntaisin isommat ruokakaupat ovat kiinni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1885101- 181792
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631636Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271517Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s101497Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit511175Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961084Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249307980- 196945
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7840