IKÄMIES TULEHDUS YMPÄRILEIKKAUS

herraharkitseva

MORJES!

Olen 55 mies. Olen n. 4 vuoden ajan kärsinyt ikävästä tulehduskierteestä alapäässä. Punoitusta ja visvaisuutta esiintyy esinahan sisäpinnalla ja terskassa. Työpaikkalääkäri on todennut minulla olevan ns. "tavallinen" tulehdus. Kyseessä ei siis ole sukupuolitauti. Ihotautilääkäri täsmensi että tulehdukseni on kytköksissä seborrooiseen ekseemaan eli taliköhnään. Minullahan on hilseilyä ja punoitusta myös hiusrajassa ja kasvoissa. Vaivaani on hoidettu voiteilla, pimafucort ja pevisone. Ko. lääkkeet kyllä tehoavat melko hyvin. Saatuani itseni oireettomaksi, tulehdus kuitenkin uusii melko pian, viimeistään 10 vrk. kuluttua. Ihotautilääkärini ehdottikin minua harkitsemaan ympärileikkausta, joka olisi melko varmasti toimiva ratkaisu. Aluksi ajatus "vehkeiden silpomisesta" tuntui vastenmieliseltä. Kielteisenä asiana koen mm. paljaan terskan kosketus/hiertämisherkkyyden. Esim. polkupyöräily ja muu liikunta lienee tuskallista. Toisaalta, kai terskan iho ajanmittaan tottuu, paksunee, parkkiintuu?
Kaipaisinkin teiltä, arvon herrat, mielipiteitä ja mahdollisia kokemuksia aiheeseen liittyen. Suositukset vastaan tai puolesta otan vastaan kiitollisuudella.

7

1546

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • alksjdaslkjsald

      Jos tuohon ratkaisuun päädyt, niin teetä se yksityisellä. Julkisella koko homma on kuin venäläistä rulettia ja lopputulos voi olla ihan mitä tahansa onnistuneen ja totaalisen fiaskon väliltä. Toimenpide on peruuttamaton, jos se menee päin persettä, sillon sen kans on vaan elettävä koko loppuelämä. Kokemusta on ja päin helvettiä sössityn kanssa on loppuelämä pärjättävä.

    • Leikattu

      Tuntoherkkyyden suhteen ei kannata olla huolissaan. Terska tottuu muutamassa viikossa olemaan paljaana. Tikit sattuu alussa, mutta kun ne lähtee, ei epämukavuutta enää ole. Ei ole negatiivista asiaa sanottavana ympärileikkauksesta!

    • vasentau

      Minulle tehtiin ympärileikkaus vielä vanhempana, eikä siitä ollut kuin hyviä kokemuksia. Eniten parani hygienia, kun minulla oli todella reilun kokoinen esinahka. Se peitti terskan reilusti myös erektiossa. Nyt tuntuu kaikin puolin hyvältä ja tuntoherkkyyttäkin on riittävästi, vaikka leikkauksesta on jo muutama vuosi. Kannatan yksityistä sektoria toimenpiteeseen. Tutustu netistä eri leikkausvaihtoehtoihin ja sovi niistä lääkärin kanssa. Suosittelen sellaista vaihtoehtoa, jossa peniksen ihoa poistetaan mahdollisimman juuresta "hihamenetelmänä" tai sitten "korkea ja tiukka" menetelmää. Tällöin jää reilusti tuntoherkkää sisäpuolista esinahkaa jäljelle. Minusta kannattaa sopia myös frenulumin poistosta, koska se jää muuten liian tiukaksi.

      • dfghjfdsghjgfdfgf

        Saahan niihin "vaihtoehtoihin" tutustua, mut Suomessa on olemassa vain yksi oikea tapa ja se on ns "kaikki pois".


    • Leikattu

      Minulle tehtiin leikkaus jokin aika sitten yksityisellä. kaikki meni hyvin, ainoastaan toipuminen kesti suht kauan. Kun varaat pari kuukautta toipumiseen, niin kaikki hyvin. Toimii paljon paremmin, kuin vanha malli. Leikkaus ei satu yhtään, mutta ensimmäinen kuukausi on hankala.

    • herraharkitseva

      No-niin... nyt on vehje leikattu. Operaatiosta on kulunut reilu viikko. Paraneminen on tällä hetkellä ok. Ikävintä on ehkä kipu "aamujöpöön" herätessä, pari kertaa on päässyt tuskanhuuto kun mulkku on aaamuyöstä noudattanut vanhoja perinteitä. Isossa kuvassa voin todeta että paraneminen sujuu hyvin. Saikkaria minulle määrättiin kaksi viikkoa, sopii hyvin vallitseviin keleihin 😉 (hellettä). Mielenkiinnolla odotan tulevaa: eka yhdyntä, masturbaatio yms.

      • 822

        Itselleni tehtii n.3v sitten saman vaivan takia leikkaus.ensimmäinen kerta tuntui itsestäni ainakin älyttömän hyvälle.:)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      37
      3361
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      97
      1684
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      136
      1585
    4. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      1470
    5. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      91
      1290
    6. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      29
      1192
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      57
      1085
    8. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      243
      1034
    9. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      125
      990
    10. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      270
      981
    Aihe