Miten ihmeessä

pelossaelävä

terroristikaksoset vapautettiin? Ainakin heidät olisi pitänyt karkottaa kotimaahansa. Ei todellakaan ihme, että joka puolella on paljon terroriskuja kun heitä käsitellään silkkihanskojen kanssa.
Itse olen oppinut, etten enää mene mihinkään tilaisuuteen, jossa on paljon ihmisiä Selviää parhaiten kun välttää kaikenmaailman tapahtumia. Tosi kurjaa, mutta tämä on saatu aikaan päättäjien taholta. Tavallinen kansa jo heti alkuunsa ymmärsi, että eihän näma "turvapaikanhakijat" ole kuin terroristeja. Nyt kansa saa pelätä. Toivottavasti suvakit lakkaavat paapomasta näitä "turvapaikanhakijoita". Jos on pakko sietää heitä Suomessa, heidän voisi asuttaa johonkin pohjoiseen aavekaupunkiin, josta on pitkä matka ihmisten ilmoille.
Alkuun, kun heitä alkoi tulla, minäkin luulin, että heillä todella olisi hätä. Pian kuitenkin huomasin, että ei heillä hätää ollut, tarkoitus oli vain tulla terrorisoimaan. Muutin Helsingistä nykyiselle paikkakunnalle eikä täällä ole heitä kovin paljoa. Helsingissä Itäkeskuksessa tuntui, ettei siellä enää muita ollutkaan kuin mamuja. Koko ajan sai pelätä. Metrossa en enää uskaltaanut kulkeakaan, en myöskän junassa.
Kunpa heidät kaikkin palautettaisiin, jopa niin, vaikkapa olisi saaneet oleskeluluvan. Valehtelemalla sen ovat saaneet

18

258

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyllä näin on , määkin huomasin et potkukelkan jalakset on ruostees en vaan osaa päättää onko pakolaiset vai persut syypäitä .

      • Ja minäkin olen Itiksessä pörrännyt huolettomana kuin hevoseton mies.
        Olis voinut tapahtua mitä tahansa, onneksi ei tapahtunut.
        Metsässä on turvallisempaa, ellei nyt karhu tule halaamaan.


    • Aloittajan_kanssa

      samaa mieltä. Murhaajat ansaitsisivat saada uhriensa kohtalon esimerkiksi häkissä hukuttamalla tai polttamalla. Pääasia että tuntisivat miltä tuntuu kuolla.

      • Ei.muuta

        Sama koskee kantasuomalaisia näin saisimme vankiloihin tilaa asunnottomille.


    • PelkoPois

      Oikeudella oli video käytettävissä, josta selvästi ilmeni, että jompikumpi kaksosista oli olikosenytjoukkomurhan tekijä, mutta ei saatu varmuutta kumpi, joten heidät oli vapautettava. Vapautus ei tarkoita, että he ovat syyttömiä. Tuomio on oltava syytetyn puolella mikäli syyllisyydestä jää selkeä epävarmuus.

      Tuolla tekijä nyt dallaa kaduilla joukossamme. Entiset vihat länsimaita kohti on tietenkin jätetty rajalle...
      ***

      Itäkeskus ostospaikkana ei ole miellyttänyt enää vuosiin. Muualtakin löytyy samaa tavaraa.

      Monien tulokkaiden asenne tuntuu olevan "me määräämme täällä!" ja suomalaisten pitäisi käyttäytyä kuten ruotsalaiset - kumartua vain syvempään, kun tulee kakkoseen.
      Meidän ei pidä käyttäytyä niin. Ruotsi ei enää koskaan saa hallintaan ongelmiaan.

    • Suvakeilta

      loppuu suojatyöt jos mamuja aletaan passittaan kotiin.
      Taitaa olla mamutus jo siinä mittakaavassa, että tarvitaan Manchesterin kaltainen tragedia meilläkin ennen kuin nuo päättäjät uskaltavat sanoa ääneen sen, että mamu-politiikkamme on ollut väärää, päämäärätöntä aikuisten päivähoitoa.
      Irakilaisveljekset todettiin syyttömiksi, koska syyllisyyttä ei kyetty todistamaan. Lakia lukeneet saivat taas tehdä kunnon tilit veronmaksajien piikkiin, hauskat heille. Suvakit ilmeisesti keräävät keskuudestaan kolehdin, jolla noille nukkaranteille korvataan syyttömänä virutun pidätysajan aiheuttamat henkiset kärsimykset ja vapaa-ajan menetyksestä aiheutuneet ansionmenetykset? Meikäläistä siihen kolehtiin osallistuminen ei kiinnosta, mutta joudun ilmeisesti syntyperäni vuoksi siihen osallistumaan. Uskon vakaasti, että Irakin oma oikeuslaitos olisi kyennyt noiden veljesten asian ratkomaan tuoreeltaan paremmin kuin meidän "asiantunteva" oikeuslaitoksemme. No, mitä suomalaiset oikeusoppineet eivät tekisi kun kansan kassa on auki? Nehän menee vaikka Irakiin asti katsomaan kun tuuli on siirtänyt hiekkakasaa paikkaan missä he eivät tienneet sen vuosia sitten edes olleen. Ja tuolta faktapohjalta saatiin joukkosurmaajista syyttömiä. Ei muuta kun pojille leijonakantiset passit kätöseen ja baanalle. Ellei muuta iloa niin saavat suvakit päivittelemisen aihetta kun alkaa tapahtua ja väriä katukuvaan.

      • Iosif_Vissarionovits

        "...todettiin syyttömiksi, koska syyllisyyttä ei kyetty todistamaan"
        Ei ole syyttömiä,on vain huonosti kuulusteltuja.


    • muttamiksi

      Varmasti heidät vapautettiin ihan ovet avaamalla.

    • vaarallistakaikkialla

      Minäkin vältän menemistä maalle minkään kyläyhteisön paikallisiin bileisiin.
      Siellähän voi räjähtää maajussin salpietari säkki tai lantala ja yleisö lakoaa hernesoppa tykkeineen pitkin pihaa.
      Maitoauto saattaa ajaa varpaiden yli.

    • mimmimum-..mi

      En ymmärrä tätä juttua enää ollenkaan....kaksoisveljekset vapautettiin vankeudesta...tuli hirveä hätä kun vankilan ovet avattiin ja mies päästettiin ilman takkia....ilman rahaa ja ilman puhelinta ulos...asianajaja löysi raukan sitten..... Nyt he ehkä tulevat saamaan syyttömänä vangittuna olemisesta kunnon korvaukset ....molemmat..arvelut korvauksista 50.000- 400.000euron haitarilla.... ja oleskeluluvan joka käytännössä on ikuinen..
      Oikeudentajuunii tämä juttu Suomen kansalaisen kannalta katsottuna on todella "järkyttävä"

      • Yleensäkään en ymmärrä sitä, että syyttömänä/pidätettynä olemisesta maksetaan korvauksia sellaisille, joilla siitä ei mene ansiotuloista pois mitään. Oikeastaan pitäisi siitäkin ansiotulojen menetyksestä vielä vähentää ne ilmaiset ateriat.

        Mutta kun on kysymys turvapaikanhakijoista, niin missäpä sen turvallisempaa kuin vankilassa. Henkivartijat läsnä ja kaikkea ... Mikä siinä on erona, syövätkö ne veronmaksajien kustannuksella vastaanottokeskuksessa vai pidätyssellissä. Ei mitään eroa.

        Ruotsissa löytyi yhden pariskunnan lapsi tapettuna vastaanottokeskuksessa. Vanhemmat pidätettiin, mutta kun kumpikin syytti siitä toistaan, niin kumpaakaan ei tuomittu. Sekä murhaajalle (kumpi sitten olikin) että hänen puolisolleen maksettiin satojen tuhansien kruunujen korvaukset kummallekin erikseen. Mistä hyvästä? Mitä menoja siitä heille koitui? Ei mitään.

        Se on puhdasta tienestiä se, eikä ollut ensimmäinen eikä viimeinen tapaus, missä tienataan rahaa murhalla, kunhan pidetään huoli, että on kaveri mukana jonka kanssa syyttää toinen toistaan.


      • Perkeleen-kutaalet

        Miksi rehellinen viesti on poistettu!


    • viiskytkolmesyntynyt

      Kyllä se tullaan lähitulevaihuudessa näkemään miten vapauttaminen vaikuttaa. Kyllä tuolla rahamäärällä saa helvetinmoisia räjähteitä aikaiseksi. Vankiaikana ovat saaneet ohjeita miten toimia. Kohta pamahtaa mun 45 v. verorahoilla tai sun. Ja minä kun olin niin naivi, että just mun maksamani verot menisivät lapsille, nuorille ja vanhuksille.

      • Voi.että

        Paljonkos meni pankkikriisiin eikä sotakorvaukset olleet ihan pieniä, jos lasketaan mihin veroeuroja kulutetaan epäoikeuden mukaisesti tulisi paha olo. Yksi vanki maksaa yhteiskulle sievoisen summan kuinka paljon vankiloissa on vankeja ? Unohtakaa ikävät asiat vaikka ei aina hymyilytä.


      • eimahqaitt
        Voi.että kirjoitti:

        Paljonkos meni pankkikriisiin eikä sotakorvaukset olleet ihan pieniä, jos lasketaan mihin veroeuroja kulutetaan epäoikeuden mukaisesti tulisi paha olo. Yksi vanki maksaa yhteiskulle sievoisen summan kuinka paljon vankiloissa on vankeja ? Unohtakaa ikävät asiat vaikka ei aina hymyilytä.

        Samaa mieltä,mutta mites unohdat kun kysytään. Noh sillee etä nki olalle ja järvelle. Huomennasitten :)


    • MINNEMENNÄÄNKÄÄN

      Aamulehdestä luin, käsittämätöntä paskaa!!!!!!!!!!

    • kylmätotuus

      Aloittaja älä elä pelossa, koska siihen ei ole mitään syytä.

      Aloituksesi ei ole ainutlaatuinen sarjasssaan, vaan niitä on ollut turhankin paljon.

      Jos et kuitenkaan saa sielullesi rauhaa ja pelko kalvaa, niin muuta Pelloon tai Utsjoelle.
      Varaudu kuitenkin siihen, että turvallisuuttasi voivat uhata sudet, ahmat, karhut ja muut petoeläimet, erilaisista inisijöistä puhumattakaan.

      • pelossaelävä

        Mieluummin niin, että "turvapaikanhakijat" lähetetään sinne. Jospa sudet, ahmat, karhut ja muut petoeläimet söisivät nämä turvapaikanhakijat. Sitten jäljelle jäävät söisivät nämä loput eläimet. Eihän nuo eläimet ole sikoja, korkeintaan villisian voisivat jättää syömättä.
        Sitä en kerta kaikkiaan ymmärrä miksi heidät asutetaan etelä-suomeen. Pohjoisessa riittäisi lääniä heillekin. Ihan oma-aloitteisesti voisivat tulla toimeen. Ei heitä pidä paapoa, ei mitenkään. Voisivat asua talvipakkasessa hangessa teltassa.
        Ja totean, että sinä kylmätotuus olet kamala suvakki. Myös suvakit pitäisi viedä pohjoiseen telttamajoitukseen. Ei taida suvakit ymmärtää, että jos paapominen loppuisi, "turvapaikanhakijat" palaisivat kotimaahansa.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      121
      5737
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      29
      2090
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      177
      1922
    4. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      66
      1094
    5. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1083
    6. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      977
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      967
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      24
      892
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      42
      887
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      755
    Aihe