Muokkausvaihe

Kukkakärpäinen

Kun ensimmäinen versio on valmis, mistä lähteä muokkamaan. Tiedän, että pitää ainakin tarkistaa, että juoni on yhtenäinen, henkilöt pysyy samana ja ettei koko ajan kuvaile (sanoi varovasti ja pelkäsi) vaan näyttää (kuiskasi ja laittoi tärisevän sormen suuhunsa) Mitä muita asioita pitää ottaa huomioon ja mikä on hyvä muokkausjärjestys? Minkälaista muokkaaminen kokonaisuudessaan on?

3

239

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HEISKAN

      Jokaisella on varmaan oma tyyli. Itse kävin kohtauksen ja lauseen kerrallaan. Muokkasin tekstiä sujuvammaksi, selkeytin heikompia kohtia, tein muokkauksia juonen kannalta ja etenkin karsin turhaa tekstiä. Turhan usein olin kertonut saman asian kahdella eri tavalla putkeen.

    • 3333333

      Se on jokaisella varmaan omanlaisensa prosessi. Itse luin ensin koko julmetun pitkän tarinani kerralla lävitse ja mietin samalla, mitkä kohtaukset tuntuvat huonoilta ja aloin seuraavalla lukukerralla muokkaamaan niitä tai poistin kokonaan. Kyllähän siinä tekstin hiomisessa riittää savottaa. Erityisen paljon tuli kiinnitettyä huomiota siihen, puhuiko joku ristiin itsensä kanssa. Tarvittaessa vaihdoin repliikin sitten jonkun sopivamman henkilön suuhun (jos oli hyvä repliikki) tai leikkasin kokonaan pois. Ja monesti huomasin, että etenkin pitkissä kappaleissa oli aina muutama aivan turha virke.

    • aloittelevakirjailija

      Ei tuohon mitään ainoaa oikeaa tapaa ole, jokainen toimii omalla tyylillään. Itse editoin suunnilleen isommasta pienempään-järjestyksessä lähinnä, koska olen laiska ja haluan tehdä mahdollisimman vähän asioita kahteen kertaan. Käytännössä aina annan myös jonkun muun lukea käsikirjoituksen ennen ensimmäistä editointikierrosta, koska palautteesta on minulle silloin eniten hyötyä.

      1. Tekstin päälinjat kuntoon. Toimiiko juoni? Missä järjestyksessä asiat kannattaa kerota? Onko valittu näkökulma paras mahdollinen? Entä käytetty aikamuoto/aikamuodot? Tarpeettomat kappaleet, kohtaukset ja tarvittaessa myös kokonaiset luvut pois, ja täydennystä vaativat tarinan aukot kuntoon.

      2. Ilmaisu kuntoon. Tukeeko tyyli tarinaa? Kuvailu > näyttäminen. Dialogi kuntoon. Kill! Your! Darlings! Lisää tiivistämistä.

      3. Kirotus vihreet pois, pilkut oikeille paikoilleen, viimeinen silaus kielelle.

      4. Teksti toistamiseen luettavaksi yhdelle tai useammalle henkilölle, joiden rehellisyyteen voin luottaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      50
      2224
    2. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      82
      912
    3. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      904
    4. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      853
    5. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      48
      796
    6. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      112
      795
    7. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      21
      783
    8. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      9
      743
    9. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      739
    10. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      723
    Aihe