Me miehen kanssa aateltiin viedä punaviiniä pari pulloa, ja kortti, saa pitkällä lomalla vetää päänsä täyteen. On muutenkin kova käyttämään niin varmasti paras lahja.
Voi nähdä jossain kapakassa joka ilta.
Laitamme myös todistuksen mukaan millanen on ollut opettajan henkinen kantti ja kypsyys ja neuvoja tulevaan kouluvuoteen. Pisteitä ropsahtaa 6,5 ja joudumme vähän moittimaan häntä, mutta se kuuluu opettajien esimiesten tehtäviin, meille vanhemmille, opastaa ja antaa moitteita kun kaikki ei mene hyvin.
Tarkkailemme joka päivä ja ohjeistamme, kursseille ei varmaan monet opet mene kun ovat luonteeltaan niin laiskoja ja haluavat vaan istua kapakoissa lomansa. Surullista.
Menisi edes siivoomaan koulun ja pihan, siinä olisi parempaa tekemistä kuin istua kapakoissa.
Mitä viette opeille lahjaksi?
opettajienpomotäidit
1
185
Vastaukset 1
- eiviedämitään
ennenkuin lapsen koulutiedot välittyy kolusta suoraan lapsen isälle valvovan viranomaisen, aluehallintoviraston päätöksen mukaisena Raiison kaupungissa-
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1182435Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401572Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6441028- 106993
- 71962
- 98916
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76710- 70706
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31706