Lapsettomaksi jäävien osuus on Suomessa korkea

Iso osa transsukupuolisista jää Suomessa lapsettomiksi. Tässä yleisen tason dataa suomalaisesta lapsettomuudesta:

Turun yliopiston tuoreiden tutkimustulosten perusteella näyttää siltä, että lapsettomuus on yleisintä vähän koulutetuilla miehillä ja naisilla, joilla on hajanainen tai vaisu parisuhdehistoria. Turun yliopistossa on tehty kaksi tutkimusta, joista toisessa selvitettiin koulutuksen ja lapsettomuuden välistä yhteyttä ja toisessa lapsettomien avo- ja avioliittohistoriaa.

Lapsettomia näyttäisi yhdistävän vähäinen koulutus ja heikko asema työmarkkinoilla. Esimerkiksi 1960 luvun lopulla syntyneistä miehistä peräti yli kolmannes eli 36 prosenttia oli 45-vuotiaana lapseton. Korkeasti koulutetuilla on todennäköisemmin lapsia ja niitä on usein vieläpä monta.

Keskeinen tekijä, joka kytkee yhteen vähäisen koulutuksen ja lapsettomuuden, on pysyvän liiton puuttuminen. Tutkijat seurasivat lapsettomien liittohistorioita yli 20 vuoden ajalta. Valtaosa lapsettomista ei ole koskaan elänyt avo- tai avioliitossa, tai heillä on takanaan lyhytkestoisia avoliittoja. Tällaiset liittohistoriat ovat tavallisimpia juuri vähän koulutetuilla.

Lapsettomaksi jäävien osuus on Suomessa korkea. Esimerkiksi 1960-luvun lopulla syntyneistä naisista viidennes eli 20 prosenttia näyttää jäävän lapsettomaksi. Miehillä osuus on 27 prosenttia. Muissa Pohjoismaissa lapsettomaksi jääneiden osuus on selvästi vähäisempi.

Lapsettomien osuus myös kasvaa Suomessa yhä, vaikka muissa Pohjoismaissa kasvu on taittunut.

http://yle.fi/uutiset/3-9633505
2113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tämä viesti ei liity mitenkään transsukupuolisiisn, koska tutkimuksessa ei tutkittu transsukupuolisia. Tutkimus olisi ollut tältä osin täysin vääristynyt, koska Suomessa laki vaatii steriiliyttä transsukupuolisilta. Eikä kaikki halua hankkia lapsia ennen transprosessiaan.

Äänestä

En ymmärrä mitä pahaa siinä edes on, että joku "jää lapsettomaksi". Ei kaikkien tarvitse saada lapsia. Ja olipa sitä transsukupuolinen tai ei, niin ei kai sitä kannata väkisin lasta hankkia ihan vain koska muillakin on. Varsinkin jos on huonosti koulutettu/työtön, joka yhdistyy usein köyhyyteen tai muutoin elämänhallinnassa epäonnistumiseen ja kouluttautumiskyvyn puutteen takia ihminen voi jäädä myös vaille kasvatukseen vaativia taitoja (lue: liian tyhmä vastuulliseksi vanhemmaksi).

Että mitä? Transsukupuolisten pitäisi nätisti pysyä "syntymäruumiissaan", jotta saataisiin tilastot kivan näköiseksi? Armeijan sijaan naiset jonossa halliin jossa tuikataan lastillinen miesnestettä masuun, että jokainen varmasti tuottaa vähintään sen yhden lapsen? Miesten pitää tietenkin samalla tavalla käydä luovuttamassa nestettään vähintään sen verran että tulee todistetusti hedelmöitettyä edes kerran?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


2017____ kirjoitti:

Iso osa transsukupuolisista jää Suomessa lapsettomiksi. Tässä yleisen tason dataa suomalaisesta lapsettomuudesta:

Turun yliopiston tuoreiden tutkimustulosten perusteella näyttää siltä, että lapsettomuus on yleisintä vähän koulutetuilla miehillä ja naisilla, joilla on hajanainen tai vaisu parisuhdehistoria. Turun yliopistossa on tehty kaksi tutkimusta, joista toisessa selvitettiin koulutuksen ja lapsettomuuden välistä yhteyttä ja toisessa lapsettomien avo- ja avioliittohistoriaa.

Lapsettomia näyttäisi yhdistävän vähäinen koulutus ja heikko asema työmarkkinoilla. Esimerkiksi 1960 luvun lopulla syntyneistä miehistä peräti yli kolmannes eli 36 prosenttia oli 45-vuotiaana lapseton. Korkeasti koulutetuilla on todennäköisemmin lapsia ja niitä on usein vieläpä monta.

Keskeinen tekijä, joka kytkee yhteen vähäisen koulutuksen ja lapsettomuuden, on pysyvän liiton puuttuminen. Tutkijat seurasivat lapsettomien liittohistorioita yli 20 vuoden ajalta. Valtaosa lapsettomista ei ole koskaan elänyt avo- tai avioliitossa, tai heillä on takanaan lyhytkestoisia avoliittoja. Tällaiset liittohistoriat ovat tavallisimpia juuri vähän koulutetuilla.

Lapsettomaksi jäävien osuus on Suomessa korkea. Esimerkiksi 1960-luvun lopulla syntyneistä naisista viidennes eli 20 prosenttia näyttää jäävän lapsettomaksi. Miehillä osuus on 27 prosenttia. Muissa Pohjoismaissa lapsettomaksi jääneiden osuus on selvästi vähäisempi.

Lapsettomien osuus myös kasvaa Suomessa yhä, vaikka muissa Pohjoismaissa kasvu on taittunut.

http://yle.fi/uutiset/3-9633505

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu