Kellarissako hometta?

60-vuotias rintamamietalo, ei ole "pilattu remonteilla". Asuinkerroksissa raikas ilma eikä mitään näkyviä vaurioita. Talo on rinteessä, kellari on puoliksi maan alla. Kellari on kylmä ja käynti vain ulkokautta. Kellarin ikkunat vetäävät huuruun ja siellä on tunkkaista hajua. Seinät betonia. Mistä tietää onko kellarissa hometta, ja onko koskeus voinut siirtyä ylempiin puurakenteisiin. Riittääkö kuntotutkimus toteamaan asian luotettavasti?
3864
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tähän mielipiteeseen voi olla joillakin huomauttamista, mutta kerran talo on jököttänyt samoissa olosuhteissa 60v (siis ei pilattu = laitettu muoveja vääriin paikkoihin jne), niin miten se yhtäkkiä olisi homehtunut? Oletan, että huuru on ihan varsinkin nyt kun oli pakkasia niin normaalia tallista tiivistynyttä kosteutta ikkunassa. Tunkkaiseen hajuun helpottaa jos tuulettaa. Lattiasienen saastuttama tila on hyvin epämiellyttävän tunkkainen, homeista tulee erilaisia hajuja.

Jos talossa ei ole epäilyä että vaikka putkirikko olisi iskenyt, niin en näe mitään syytä alkaa hysterisoitumaan tästä. Tarkkaile toki tilannetta ja huolehdi että kylmissä tiloissakin vaihtuu ilma ja jos vielä hikoilee lasit paljonkin ja haju ei ota haihtuakseen niin kokeile uudestaan.

Toinen vaihtoehto on, että tilaat kalliin tutkimuksen homeista ja saat arvot, että joitakin itiöitä on. Tottakai niitä on vähän joka paikassa. Revit paikat auki, remppaat, asut evakossa, talo pahassa tapauksessa huonontuu jos tulee. Samaten tollasessa tilassa kosteutta on varmasti enemmän kuin asuintiloissa ja jos mittarin varressa ei ole asiansa osaava ammattilainen niin saat vain mieliharmia moisista tuloksista.

Mutta en ota vastuuta lausunnoistani. Sinun talo, sinä päätät. Minä en tekisi mitään, tarkkailisin, aistisin ja odottaisin kesää.

Äänestä
  • Niin tuohan on yleinen slougan :"kerran talo on jököttänyt samoissa olosuhteissa 60v (siis ei pilattu = laitettu muoveja vääriin paikkoihin jne), niin miten se yhtäkkiä olisi homehtunut?" jne... Hyvät ihmiset, sillä on paljon eroa että pysyykö rakennus pystyssä tai onko siinä mikrobivaurioita.
    Jos kellarissanne ei ole minkäänlaista tuuletusta, voi tunkkainen ilma johtua siitäkin, mutta yleensä nämä "vanhan talon hajut" "mummon mökin hajut" ovat mikrobikasvuston hajuja.
    Minäkin olen noihin slouganeihin haksahtanut aikanaan ja kovan hinnan siitä maksanut.
    Jos seinät todella on betonia kokonaan eli mitään eristehalkaisua ei ole, korjaus on melko helppo suorittaa. Ensin pitää varmistaa että tilaan ei pääse ulkopuolista kosteutta ( seinät ja lattia ) eli tarvittaessa salaojitusta ja kosteus eristystä. ja huom. vaikka kellariin ei "pulppua" tai tule näkyvää vettä, se ei ole riittävä toteamus, vaan kosteus kannattaa mitata. Sen jälkeen varmistetaan tilan kunnollinen ilmanvaihto (painovoimainen tai koneellinen), ja sitten betoniseinien/lattioiden mahdollisesti vaurioitunut pinta puhdistetaan mekaanisesti. Huom.! mikrobikasvusto harvoin on silmin nähtävissä ja varsinkaan sädesieni jota monesti kellareissa on ja joka aiheuttaa juuri "kellarimaisen" "tunkkaisen" hajun.

    Ja kyllä, jos tilaat kunnollisen asiantuntijan paikalle, hän osaa tarkistaa mahdolliset vauriot, ottaa materiaalinäytteet ja neuvoa eteenpäin.
    Kalliita tutkimuksiahan nämä ovat, mutta saattaa monesti osoittautua kultaakin arvokkaammaksi. Kyseessä on kuitenkin oma terveys, talon huolellinen ylläpito jne. Ja monesti siitäkin mielellään maksaa että saa varmuuden asioille eli jos mitään ongelmaa ei ole niin hyvä.

    Muista että monet "talon pitäjät" eivät USKALLA tutkituttaa vanhoja talojaan siinä pelossa että sieltä löytyy jotain kalliita toimenpiteitä aiheuttavia ongelmia.

    Äänestä

  • kommentaattori kirjoitti:

    Niin tuohan on yleinen slougan :"kerran talo on jököttänyt samoissa olosuhteissa 60v (siis ei pilattu = laitettu muoveja vääriin paikkoihin jne), niin miten se yhtäkkiä olisi homehtunut?" jne... Hyvät ihmiset, sillä on paljon eroa että pysyykö rakennus pystyssä tai onko siinä mikrobivaurioita.
    Jos kellarissanne ei ole minkäänlaista tuuletusta, voi tunkkainen ilma johtua siitäkin, mutta yleensä nämä "vanhan talon hajut" "mummon mökin hajut" ovat mikrobikasvuston hajuja.
    Minäkin olen noihin slouganeihin haksahtanut aikanaan ja kovan hinnan siitä maksanut.
    Jos seinät todella on betonia kokonaan eli mitään eristehalkaisua ei ole, korjaus on melko helppo suorittaa. Ensin pitää varmistaa että tilaan ei pääse ulkopuolista kosteutta ( seinät ja lattia ) eli tarvittaessa salaojitusta ja kosteus eristystä. ja huom. vaikka kellariin ei "pulppua" tai tule näkyvää vettä, se ei ole riittävä toteamus, vaan kosteus kannattaa mitata. Sen jälkeen varmistetaan tilan kunnollinen ilmanvaihto (painovoimainen tai koneellinen), ja sitten betoniseinien/lattioiden mahdollisesti vaurioitunut pinta puhdistetaan mekaanisesti. Huom.! mikrobikasvusto harvoin on silmin nähtävissä ja varsinkaan sädesieni jota monesti kellareissa on ja joka aiheuttaa juuri "kellarimaisen" "tunkkaisen" hajun.

    Ja kyllä, jos tilaat kunnollisen asiantuntijan paikalle, hän osaa tarkistaa mahdolliset vauriot, ottaa materiaalinäytteet ja neuvoa eteenpäin.
    Kalliita tutkimuksiahan nämä ovat, mutta saattaa monesti osoittautua kultaakin arvokkaammaksi. Kyseessä on kuitenkin oma terveys, talon huolellinen ylläpito jne. Ja monesti siitäkin mielellään maksaa että saa varmuuden asioille eli jos mitään ongelmaa ei ole niin hyvä.

    Muista että monet "talon pitäjät" eivät USKALLA tutkituttaa vanhoja talojaan siinä pelossa että sieltä löytyy jotain kalliita toimenpiteitä aiheuttavia ongelmia.

    Arvasinkin, että kommentointia tulee.

    Parhaiten olosuhteet tuntee talossa asunut. Jos talossa ei ole oleellisia muutoksia tehty (=häiritty kosteuden siirtymistä yms) tai ole mahdollisuus putkivauriosta, niin mitään yht'äkkisen isoa tuskin on. Jos pommi on kellarissa muhinut, se muhii siellä yhtä hitaasti eteenpäinkin. Tällä hetkellä pohjavedet ovat erityisen korkealla ja voi hyvinkin olla että pohjavesi on aiheuttanut tuon talon tulleen kosteuden. Mutta mitäpä sille näin yhtäkkiä ja keskellä talvea voi tehdä, ei mitään paitsi pistää puhaltimet kuivattamaan jos selkeää ongelmaa tulee. Kesällä voi tarkastaa ja salaojittaa (jos ei ole tehty) talon ympärystän, jolla jatkossa välttää tilanteen. Uskoisin että pohjavesi paitsi tulee, myös tuon ikäisessä talossa menee omia aikojaan. Minulla 100v vanhan talon aluisen kellariin keskellä lattiaa pursuaa vettä betonilattian halkeamisesta. Tulee ja menee itsekseen, paitsi nyt oli niin korkealla että pari viikoa sitten päätin pumpata reilun metrin syvyisen veden sieltä pois ja tilkitsin jotenkin lähteet kellarista, enää tihkuu ja pysyy enää kosteana.

    JOS talo olisi minun, odottaisin, kuten mainitsin, ainakin jonkin aikaa ennen kuin alkaisin tilaamaan tutkimuksia. Tutkimukset ovat tärkeässä roolissa kun ongelmaa aletaan toden teolla etsiä, tottakai! Tarkkailisin hajua, parantaisin tuuletusta ja katsoisin, vieläkö kosteutta tiivistyy. En hötkyilisi, vaan odottaisin siihen kesään ainakin jolloin pohjaveden pinnat laskee ja katsoisin sitten, häviääkö aromit ja kosteudet. Korostan, että kukin päättäköön, mitä itse talollaan tekee. toiset tekee vanhoistakin taloista uusia, nähty on.

    "Slouganiin" talo on seissyt XX vuotta paikallaan ja säilyy siinä edelleenkin uskon, mikäli talo on yleisesti pidetty kunnossa, erityisesti on pidetty katto kunnossa, putkivuodot kurissa ja taloon ei ole tehty rakennetta oleellisesti muuttavia remppoja (esim. muovikelmujen asennuksia, eristeiden korvaamista väärällä materiaalilla jne). Paikkojen kunnossapitäminen vaatii paikkojen tarkkailua ja havaittuihin vikoihin puuttumista terveellä järjellä ilman pelkoa ja varmuuden vuoksi korjaamisen mentaliteettia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mie kirjoitti:

60-vuotias rintamamietalo, ei ole "pilattu remonteilla". Asuinkerroksissa raikas ilma eikä mitään näkyviä vaurioita. Talo on rinteessä, kellari on puoliksi maan alla. Kellari on kylmä ja käynti vain ulkokautta. Kellarin ikkunat vetäävät huuruun ja siellä on tunkkaista hajua. Seinät betonia. Mistä tietää onko kellarissa hometta, ja onko koskeus voinut siirtyä ylempiin puurakenteisiin. Riittääkö kuntotutkimus toteamaan asian luotettavasti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu