Jos kerran ylen toiminta rahoitetaan meidän kaikkien maksamasta yle-verosta niin kyllä sen toimittama sisältö pitäisi olla täysin puolueetonta eikä ketään kansalaista tai kansalaisryhmää halveksivaa.
Taas tämän aamun yle-nettiuutisissa on tölvintää, perussuomalaisten halla-aholaisia haukutaan nuiviksi jne. Tätä on jatkunut monessa muussakin ylen toimittamassa ohjelmassa, milloin ketäkin arvostellaan negatiiviseen sävyyn tai sitten taas tiettyjen tahojen näkemyksiä korostetaan yli muiden.
Näinkö meitä rahoittajia kohdellaan tasavertaisesti ?
Yle tölvii taas
8
296
Vastaukset
- KysäsenVaan
Yle on harjoittanut jo 10 v vasemmistolaista viherpolitiikkaa.
10 v. Siis 2007. Kuka tuli silloin uutis- ja ajankohtaisen päätoimittajaksi? - kouluttaja-
kai sen ymmärrät, ettei kaikkia voi miellyttää yhtäaikaa.
- kökkötraktorix
Ja australialainen sijoitusyhtiö hoitaa Digitan antennitalouksien kanavatarjonnan Ja surkeasti. Vaasa ja Rovaniemi saa vain kaksi surkeaa kanavanippua. Ollaan samalla viivalla Pellon ja Ranuan kanssa. Vaasa muka energiakeskittymä ja teknologian huippua, kun ei edes tv5 tai tv6 näy?
Digitan lahtaaminen( valtion omaisuuden hukkaaminen) on kuin kusisi housuunsa, hetken aikaa lämmitti ja nyt lähetykset on mitä sattuu.- Laita_palautetta
Kanavatarjonta määräytyy ihan kysynnän ja tarjonnan lain mukaan. https://www.viestintavirasto.fi/ohjausjavalvonta/toimiluvat/televisionohjelmistotoimiluvat.html ohjelmistoluvat laitettiin hakuun ja ohjelmistoyhtiöt ilmoittivat, mille alueille heillä oli kiinnostusta lähettää ohjelmiaan. Nyt lähetyslupien kierroksella tingittiin muutenkin asukaspeittojen suhteen. Varsinkin Lapin sekä itärajan alueet olivat tässä menettävä osapuoli. Kannattaa laittaa kyselyä em. kanavien näkyvyydestä ohjelmistoyhtiölle http://tv5.fi/ ja http://www.kutonen.fi/ , ja ne löytyvät myös facebookista.
- ruots_yle
Muistan kun se Shkupolli teurasti ihmisiä Sellossa ja kuuluttaja pakotettiin sanomaan että se oli oppinut suomalaisten tavoille
- 47166
Niin, raiskaavathan suomalaisetkin...
Pitäisköhän noin niinkuin tasapuolisuuden vuoksi hyväksyä suomalaistenkin tekemät rikokset?
- Niin_on_nuivaa_että
"Nuiva" -sanaa käytetään kertomaan suhtautumisesta maahanmuuttajiin ja lisää voitte lukea http://www.vaalimanifesti.fi/ tekstistä, joka on julkaistu jo vuonna 2010. Yle ei ole sanaa keksinyt, vaan julistuksen allekirjoittajat sen ovat keksineet ottaa tähän julistukseen..
https://wiki.hommaforum.org/wiki/Nuiva_Vaalimanifesti on allekirjoittajista lista, ja pari heistäkin katsoi parhaaksi siirtyä pois nuivista "sinisiin". Ei taida tämänlaiselle yhden asian liikkeelle olla tulevaisuutta? Kunhan mennään muutama vuosi eteenpäin, niin maahanmuuttajat tekevät ne työt, jotka eivät kelpaa näille nuivalaisille? https://hommaforum.org/ löytyy asiantuntemusta tästä aiheesta lisää.- yle_myi_paniikissa
Yle myi lähetysverkkonsa rahapulassa paniikissa valtavaa osaamista
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä19511768- 298184
Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.586186Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1715116- 424891
Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai474470Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas1164373- 1183845
- 813333
- 481821