valopallo

Pari viikkoa ennen joulua olimme kaverini kanssa koiraa ulkoiluttamassa lähimetsässä.Kävelimme lähellä olevan pellon reunaan,sammutimme otsalamppumme ja jäimme tutkailemaan näkymiä.Ilta siinä 8 maissa,pimeää ja tähtiä taivaalla.Seisoskeltuamme jonkin aikaa huomasin,että takaamme tuli valoa,varjot liikkuivat edessä hangella.Luulin että joku kävelijä valottelee taskulampulla ja käännyin katsomaan.Olin lentää selälleni,sillä puiden latvojen välissä taivaalla näkyi jalkapallon kokoinen tosi kirkas sinertävä pyöreä valo.Se näytti ensin tulevan kohti,sitten liikkui vaakatasossa vähän alaviistoon oikealle kadoten metsän taakse.Vilahti pari kertaa puiden välistä ja katosi.Tuli taas pimeää.Kaverini kääntyi ympäri vähän hitaammin kuin minä,mutta kumpikin seurasimme valopalloa usean sekunnin ajan. Mitään ääntä ei kuulunut ennen eikä valon aikana,siinä pellon reunalla kun seisoimme,oli täydellisen rauhallista.Risahduskin kuuluu kauas hiljaisessa metsässä.Myös koira oli rauhallinen eikä reagoinut mitenkään poikkeavasti,seisoi vieressä ja katseli hiljaa.Äänetön sinertävä kirkas valo joka liikkui eri suuntiin ja valaisi ympäristöä kovasti.Yksityiskohtia ei nähnyt,kun oli niin kovin kirkas,mutta luulen nähneene sivulla tai takana vaaleamman juovan.Lentokone tms.tuskin,ääni olisi kyllä kuulunut.Samaten joku ilotulite olisi kyllä kuulunut ja haissut.Eikä mikään avaruusromukaan tule ääneti maahan eikä vaihda suuntaa.Jos valaisee sen paikan missä seisoimme,olisi myös ääntäkin kuulunut jos se olisi ollut joku edellämainituista.Asun muuten Oulun lähiympäristössä.Haluaisinkin tietää,onko jollakin vastaavaa havaintoa koettu tai kuultu aiemmin.Selvyyden vuoksi alkomahoolilla tai muilla huumaavilla aineilla ei todellakaan ollut osaa asiassa,keskellä viikkoa ja yövuoro oli edessä.Mistä oli kysymys?Odotan mielenkiinnolla asiallisia kommenttejanne.
193327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Plasmapallolta kuulostaa. Netistä löytyy paljonkin tietoa ja videoklippiä.

Äänestä

Joo, mä arvasin, että joku hyvin asiat tietävä vastaa sulle, että selvästi on plasmapallo. Mut nekin ovat vielä oikeasti arvoitus sinänsä. Joka tapauksessa sun kannattas tehdä ilmoitus SUTin sivuilla (www.suomenufotutkijat.fi) olevalla kaavakkeella tuosta kokemastanne jutusta. Olkoon sitten mikä tahansa; siihen asti kun ei asiaa ole toisin selitetty todelliseksi, se on UFO eli tunnistamaton lentävä kohde.

Äänestä

Vaihtoehtoja on useita.
Joku kotiutunut varusmies on laukaissut varastamansa kädestä ammuttavan Ikaros-valoraketin. Nosukorkeus on noin 200-300 metriä, valo on erittäin kirkas ja se laskeutuu laskuvarjon varassa. Ääntä kyseisestä välineestä ei lähde juurikaan silloin kun se palaa, mutta laukaisuvaiheessa meteli on aika kova. Luulisin, että sopivissa olosuhteissa yllättäen nähtynä sitä voisi pitää tunnistamattomana lentävänä esineenä.
Toinen vaihtoehto on hävittäjän omasuojajärjestelmän palomassa. Se palaa erittäin kirkkaalla liekillä, mutta ei laskeudu laskuvarjon varassa. Tämän voi luulla olevan hyvinkin lähellä tarkkailupaikkaa, vaikka todellisuudessa palava soihtu on useiden kilometrien päässä. Varmista asia soittamalla lapin lennostoon, kysy oliko kyseiseen aikaan kyseisellä paikalla harjoituksia, jossa soihtuja käytettiin.
NO hätä! :)

Äänestä
  • Valoraketin laukaisu kuulemma olisi kuulunut kilometrien päähän,mutta hiljaisuus vallitsi koko sen ajan kuin olimme metsässä,ainakin puoli tuntia ennen valopallon havaitsemista.Paikka on rauhallista seutua,eikä mitään armeijan harjoituksia ole ollut sielläpäin.Hävittäjän ylilento kyllä ei jää epäselväksi,eihän siinä ajatuksiaankaan kuule.Ja kyllä korkeallakin menevä lentokone kuuluu kun ei ole kaupungin taustamelua häiritsemässä.Plasmapalloista kuulisin lisääkin.Mitä ne on?Salamoitako?

    Äänestä

  • nefertiti kirjoitti:

    Valoraketin laukaisu kuulemma olisi kuulunut kilometrien päähän,mutta hiljaisuus vallitsi koko sen ajan kuin olimme metsässä,ainakin puoli tuntia ennen valopallon havaitsemista.Paikka on rauhallista seutua,eikä mitään armeijan harjoituksia ole ollut sielläpäin.Hävittäjän ylilento kyllä ei jää epäselväksi,eihän siinä ajatuksiaankaan kuule.Ja kyllä korkeallakin menevä lentokone kuuluu kun ei ole kaupungin taustamelua häiritsemässä.Plasmapalloista kuulisin lisääkin.Mitä ne on?Salamoitako?

    Moikka !

    Vastaavanlaisia valopalloja en itse ole nähnyt, mutta lähipiiristäni muutaman tiedän nähneen ja vielä täysissä ruumiin ja sielun voimissa , heidän kertomansa mukaan ne ei todella olleet mitä plasmapallukoita ! Isoäitini näki kavereitten kanssa ulkosalla ollessaan pohj.... päin tuli nopeasti ääneti tosikirkas valo ääneti valaisi koko tienoon valo lensi pohj---etelä suunnasta tämä tapahtui juuri ennen suomen sotaa 40luvulla. Toinen tapaus vastaavan lainen valop. lähti seuraamaan kun tuttavani ajoi autolla kotiakohti pallura seurasi häntä kilometrejä, jääden lopuksi lähelle hänen kotiaan mäen harjalle paikoilleen. Kaveri ei jäänyt katsomaan kauvanko pallura oli paikoillan ! Säikähtänyt kun oli! Kolmas tapaus työ kaveri tuli yövuorosta kotiin hän näki puidenlatvan tasolla tien tyäpuolella kohtisuoraan etenevän kirkkaan pallon joka katosi metsän taa ! Hän kertoi että hänen isoisänsä oli nähnyt vastaavassa paikassa samankaltaisen tapauksen joskus kymmeniävuosia sitten! Nämä tarinat eivät ole minun mielikuvitukseni tuotetta vaan oikeille ihmisille tapahtuneita! Sanokoot skeptikot mitä tahansa! Huom! Mitään sää/plasmapalloja ne eivät olleet! Se on fakta! Sitäpaitsi vastavanlaisista pallukoista on niin video kuin tav. kuvia runsaasti!

    Jos komentoitte niin miel asiallisesti. Ei mitään pelleilyjä!Ja sori jos on kirj. virheitä!----pilkunnussijoille!

    Äänestä

  • epes kirjoitti:

    Niin, jos niistä on videoita ja kuvia, niin olisi kiva nähdä. Laitappa linkkiä...

    Äänestä

  • jape kirjoitti:

    Niin, jos niistä on videoita ja kuvia, niin olisi kiva nähdä. Laitappa linkkiä...

    voit käydä kurkkaamassa esim: täältä, jos viitsit etsiä niin jossain oli muistaakseni Englannissa kuvattu vidonpätkä jossa leijaili kuvaamani valopallo ! Tottahan kaikkea näkemäänsä ei tarvi uskoa tark. lähinnä noita fotoja yms...

    http://www.ufocasebook.com/tiltonnh2004.mpg

    kanssa ufofinlandin kautta löytyy linkkejä ja tietysti jos kirjoitat esim. googlen hakuun ufo (ball) tms... niin kyllä sivuja löytyy!!!

    Äänestä

  • epes kirjoitti:

    Moikka !

    Vastaavanlaisia valopalloja en itse ole nähnyt, mutta lähipiiristäni muutaman tiedän nähneen ja vielä täysissä ruumiin ja sielun voimissa , heidän kertomansa mukaan ne ei todella olleet mitä plasmapallukoita ! Isoäitini näki kavereitten kanssa ulkosalla ollessaan pohj.... päin tuli nopeasti ääneti tosikirkas valo ääneti valaisi koko tienoon valo lensi pohj---etelä suunnasta tämä tapahtui juuri ennen suomen sotaa 40luvulla. Toinen tapaus vastaavan lainen valop. lähti seuraamaan kun tuttavani ajoi autolla kotiakohti pallura seurasi häntä kilometrejä, jääden lopuksi lähelle hänen kotiaan mäen harjalle paikoilleen. Kaveri ei jäänyt katsomaan kauvanko pallura oli paikoillan ! Säikähtänyt kun oli! Kolmas tapaus työ kaveri tuli yövuorosta kotiin hän näki puidenlatvan tasolla tien tyäpuolella kohtisuoraan etenevän kirkkaan pallon joka katosi metsän taa ! Hän kertoi että hänen isoisänsä oli nähnyt vastaavassa paikassa samankaltaisen tapauksen joskus kymmeniävuosia sitten! Nämä tarinat eivät ole minun mielikuvitukseni tuotetta vaan oikeille ihmisille tapahtuneita! Sanokoot skeptikot mitä tahansa! Huom! Mitään sää/plasmapalloja ne eivät olleet! Se on fakta! Sitäpaitsi vastavanlaisista pallukoista on niin video kuin tav. kuvia runsaasti!

    Jos komentoitte niin miel asiallisesti. Ei mitään pelleilyjä!Ja sori jos on kirj. virheitä!----pilkunnussijoille!

    Mielenkiintoista!Lisäyksenä alkup.kertomukseen -kesti muuten aika kauan ennenkuin tajusimme että jostakin tuli valoa.Kun ajattelee muuta ei oikein reagoi kovin nopeasti jos ei mikään ääni tms.herätä.Muistan että vasta valon liike edessä olevissa pensaissa sai minut kääntymään.Valopallo oli siellä takana valottamassa varmaan jonkin aikaa,ennenkuin huomasimme sen.Sinertävä selvästi väriltään ja tosi kirkas.Säväyttävä kokemus kertakaikkiaan.

    No joo, yleisesti on kyllä oltu sitä mieltä, että plasmapallot ovat sääilmiöitä ja kyllähän niitä on tutkittu jo pitkään. Minkähän sää mahtoi vallita valoilmiön sattuessa, oliko sähkölinjaa lähellä jne? Parhainta arvelua ilmiöstä ei voi esittää ilman näitä tietoja. Siispä edelleen olen plasmapallon kannalla, tämän yleisnimityksen alle mahtuu niin pallosalamat, virvatuulet kuin ufotkin...

    Äänestä

  • teleanalys kirjoitti:

    Sää:vähän pakkasta,taivas suurelta osin selkeä,taivaanrannassa pilviä.Sellainen hyvä ulkoilusää.Tähtiä näkyi ja kuu myös,mutta ei se kyllä kuu ollut.Sitäpaitsi kuunvalo on erisävyistä,pilven raosta heijastuvana.Olen tähtitiedettä harrastellut,joten taivasta on tullut ennenkin tutkailtua. Sähkölinjoja menee kauempana maastossa,olisiko kilometrin päässä.

    Tuon pätkän alussa näkyy valoa ja savua. Se näytti joltain raketilta tai vastaavalta. by the way... näin kerran päivällä serkkuni kanssa kaksi haaleaa valopalloa. Taivas oli sininen eikä pilviä juurikaan ollut. Ne olivat vierekkäin ja liikuivat nopeasti pieniä matkoja. sitten ne menivät metsän taakse emmekä nähneet niitä enää. olin noin 7 vuotias ja serkkuni viisi. tuijotimme molemmat niitä ja kysyinkin sen jälkeen, että näkikö hän ne. Hän sanoi nähneensä ne joten harhaa se ei voinut olla. Ne olivat Hyvin korkealla joten koosta on vaikea sanoa mitään.Joten uskon kyllä nuo jutut. Nyt olen 17.

    Äänestä

Veikkaan, että kysymyksessä oli kuu, joka näkyi hetken aikaa pilviverhon välistä.

Äänestä
  • Ei ollut kuu,sen sijainti aivan toisaalla.

    Äänestä

  • nefertiti kirjoitti:

    Ei ollut kuu,sen sijainti aivan toisaalla.

    Jos joku on todella nähnyt "ufon" eli tunnistamattoman esineen on turha väittää että se on esim: kuu. Totta jumalauta kuun ny kaikki tietää ,tuskin kokija nyt millään apinan asteella on !?

    Äänestä

joo.minulla,tässä tapauksessa perheelläni on samantapainen vedenpitävä tapaus.
enoni,tätini ja mummoni säihkähtivät kunnolla
tuossa 70-luvun loppupuolella.
tämä tapaus oli pohjois-karjalassa,lieksassa.
pakkasta oli ollut yli 30,enoni ihmetteli outoa valoa ulkona(maaseutu)kaikki 3 menivät katsomaan ikkunasta ja näkivät punertavan pyöreähkön leijuvan tiesminkä hangen yllä.enoni meni ulos,muut eivät uskaltaneet edes enää katsoa,eno seurasi sitä, olkoon nyt vaikka ufo.se leijaili hangen päällä ja alkoi siirtyä poispäin,enoni seurasi sen liikkeitä,kunnes se oli laajalla pellollamme,pysähtyi hetkeksi ja sitten singahti hangen yllä silmää nopeammin jonnekin,tämän tapauksen näkivät myös useat kyläläiset.
siihen aikaan lieksassa tehtiin paljon havaintoja selittämättömistä ilmiöistä,mutta kuten arvata saattaa kukaan ei niitä todesta ottanut.

Äänestä
  • Onhan noita valoja sitten nähty ennenkin,eivät ole ihan tämän ajan ihmeitä.Toivottavasti joskus saisi tietää,mikä se homma oli siellä metsässä.Mieleen jääpi askarruttamaan kyllä.Kiitos kommenteistanne,jään kuulolle jos vaikka tulisi lisääkin ..

    Äänestä

Minunkin setäni ja hänen vaimonsa oli nähnyt jotain vastaavaa heidän ollessa menossa nukkumaan kun yhtäkki makuuhuone oli valaistunut ja jokin oli lentänyt heidän talonsa yli kuitenkaan kumpikaan heistä ei ollut uskaltanut mennä ulos katsomaan mikä se oli. Hekin asuvat pohjoisessa omakoti talossa harvaan asutulla seudulla.

Äänestä
  • Juu samanlainen homma on minulle käynyt pohjois-karjalassa, koitereen rannalla sijaitsevassa kylässä. Oltiin serkun kanssa kyläilemässä sukulaisilla, nukuttiin samassa huoneessa ja yhtäkkiä koko valo valaistui keltaisella valolla, ja ikkunoiden kehikoiden varjot liikkuivat seinällä---> ulkona parautti joku ihme valopallo taivaan halki. Ja _ei_, ei tod ole mitkään autonvalot tms kyseessä kun ei mene teitä sielläpäinkään minne huoneen ikkuna osoitti. Mielenkiintoista että muillakin on samankaltaisia tapahtumia sattunut, ompa nuita minullekkkin enemmän kertynyt mutta ehkäpä niistä joskus lisää.

    Äänestä

Vastaava tapaus löytyy ;

http://www.nuforc.org/webreports/041/S41548.html

Muuten täysin vastaava, vain paikkakunta on Helsinki eikä Oulu. Siinäkin oli kaveri ja huomaa "koiria" tosin ne eivät olleet rauhallisia. Liekö kuulleet jotain ääntä . . .

Occurred : 1/17/2005 05:00 (Entered as : 01/17/105 5:00)
Reported: 1/17/2005 12:06:11 AM 00:06
Posted: 1/19/2005
Location: Helsinki (Finland),
Shape: Other
Duration:15seconds
Space Craft UFO seen on field for 15.sec.

Me And My Friend were walking our dogs outside. We were on a open field and suddenly lights appeared and the dogs started to bark. The lights were coming from the sky and all we could see was this bright light upon us. It was like somekind of spotlight, it lasted for about ten seconds
and then something happened and the light went off . We could see the hole "craft" The dogs stopped barking and the craft went away with great speed and flames what were blue (maybe gas powered). Me and my friend were totally shocked.

Mutta en nyt epäile oikeastaan mitään tässä, koska itse näin kahden muun henkilön kanssa yhdessä erittäin kirkkaan sinisen valopallon lennon muutama päivää ennen joulua. Eräs samankyläläinen näki vastaavan paria päivää myöhemmin, se oli jopa rätissyt äänekkäästi ja arvioi halkaisijaksi kolme metriä, näkijä oletti kappaleen tippuneen mereen.

Äitini näki vastaavan edellisenä iltana minun havainnostani. Nämä kaikki siis Pohjoispohjanmaalla, tosin meidän näkemissämme lento oli suoraa, mutta tavallisesta tähdenlennosta poikkeavia kokonsa ja kirkkautensa puolesta.

Siis mikä metalli palaa kirkkaan sinisellä liekillä? Itse jostain syystä pitäydyn jonkinlaisen avaruusromun kannalla ainakin oman näkemäni tapauksen suhteen. Tosin valoilmiön kulkusuunta oli idästä länteen päin kuten näissä toisissakin lähipiirin havainnossa.

Ufoa tästä ilmiöstä tekee se, että rojun kiertonopeuden pitäisi olla sama kuin maapallon pyörimisnopeus, jotta ilmiö voi olla näinkin paikallinen ja jatkua useita vuorokausia ellei viikkoja. Toinen outo juttu on ilmiön suuri koko eli se syttyy vasta aika lähellä maata...

Vastaavia tapauksia oli jo viime kesän aikana välillä Vaasa - Oulu, ylittipä ilmoitus muutaman kerran valtakunnallisen uutiskynnyksenkin.
Joten joku pitää meitä joko roskaämpärinä tai ufot ovat jostain syystä kiinnostuneita kyseisestä alueesta. . . Vai onko vanhalla suurella karhulla jotain tekemistä näiden jutujen kanssa, se asia olisi tietysti syytä selvittää.

Nyt havaintoskaala laajeni aina Helsinkiin asti, jollei ole oletettu sen olevan helpommin hahmotettavissa kansainvälisiä lukijoita ajatellen ja paikkakunta todellisuudessa jossain pohjoisempana.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

nefertiti kirjoitti:

Pari viikkoa ennen joulua olimme kaverini kanssa koiraa ulkoiluttamassa lähimetsässä.Kävelimme lähellä olevan pellon reunaan,sammutimme otsalamppumme ja jäimme tutkailemaan näkymiä.Ilta siinä 8 maissa,pimeää ja tähtiä taivaalla.Seisoskeltuamme jonkin aikaa huomasin,että takaamme tuli valoa,varjot liikkuivat edessä hangella.Luulin että joku kävelijä valottelee taskulampulla ja käännyin katsomaan.Olin lentää selälleni,sillä puiden latvojen välissä taivaalla näkyi jalkapallon kokoinen tosi kirkas sinertävä pyöreä valo.Se näytti ensin tulevan kohti,sitten liikkui vaakatasossa vähän alaviistoon oikealle kadoten metsän taakse.Vilahti pari kertaa puiden välistä ja katosi.Tuli taas pimeää.Kaverini kääntyi ympäri vähän hitaammin kuin minä,mutta kumpikin seurasimme valopalloa usean sekunnin ajan. Mitään ääntä ei kuulunut ennen eikä valon aikana,siinä pellon reunalla kun seisoimme,oli täydellisen rauhallista.Risahduskin kuuluu kauas hiljaisessa metsässä.Myös koira oli rauhallinen eikä reagoinut mitenkään poikkeavasti,seisoi vieressä ja katseli hiljaa.Äänetön sinertävä kirkas valo joka liikkui eri suuntiin ja valaisi ympäristöä kovasti.Yksityiskohtia ei nähnyt,kun oli niin kovin kirkas,mutta luulen nähneene sivulla tai takana vaaleamman juovan.Lentokone tms.tuskin,ääni olisi kyllä kuulunut.Samaten joku ilotulite olisi kyllä kuulunut ja haissut.Eikä mikään avaruusromukaan tule ääneti maahan eikä vaihda suuntaa.Jos valaisee sen paikan missä seisoimme,olisi myös ääntäkin kuulunut jos se olisi ollut joku edellämainituista.Asun muuten Oulun lähiympäristössä.Haluaisinkin tietää,onko jollakin vastaavaa havaintoa koettu tai kuultu aiemmin.Selvyyden vuoksi alkomahoolilla tai muilla huumaavilla aineilla ei todellakaan ollut osaa asiassa,keskellä viikkoa ja yövuoro oli edessä.Mistä oli kysymys?Odotan mielenkiinnolla asiallisia kommenttejanne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu