- Suomi on varmasti pahin paikka. En ihmettele sitä, ettei kukaan halua olla täällä. Suomen media ei tue ketään. Jos menee hyvin, kannustetaan ja tehdään hyviä juttuja, mutta seuraavana päivänä löydetään huono juttu ja puukotetaan selkään, Räikkönen kritisoi.
Media
mtv3
5366
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Häh, pitäisikö Suomen median olla puolueellinen, siis olla jotenkin kertomatta asian todellista laitaa. Sellainen media ei olisi uskottava.
Kyllä varmaan ulkomaisissa medioissakin kritisoidaan oman maansa huonosti käyttäytyviä julkisuuden hahmoja, mutta ei siellä varmaan Kimiä niinkään arvostella, sillä eihän heillä niinkään ole siihen tarvetta, Suomea Kimi edustaa maailmalla, kun on kaiketi vielä suomalainen.
Kumma kyllä esim. Mika Häkkisellä ei ollut mitään Suomen mediaa vastaan. johtuisikohan se siitä, ettei Häkkinen mokaillut tyhmyyksissään kuten Räikkönen!
Suomi on kuitenkin sen verran pieni maa, ettei täällä ole kovinkaan paljon julkkiksia. Täten samat henkilöt pyörivät otsikoissa päivästä toiseen ja julkkisten elämästä otsikoidaan paljon enemmän.
Jos Kimi olisi esimerkiksi britti, niin britannian päivälehtien lööpit eivät varmasti olisi kirjoitelleet Kimistä viittä päivää putkeen, kuten iltalehti teki. Siellä kohu olisi ollut paljon pienempi, koska viikonainaka olisi maan muillekkin julkkiksille ehtinyt tapahtua jotain.
Lyhyt muistisuus vaivaa taaskin? Kyllä oli Mikakin näreissään, kun lehdet "revitteli" ja vääristeli "salaromanssia" mennä kesänä. Kun yhteistyötä tekee monien ihmisten kanssa ja vieläpä erisukupuolta olevien kanssa, niin lehdet keksii MEHEVIÄ PALJASTUKSIA.
Kuinka moni sitten ostaa lehden näiden juttujen perusteella??
Mutta eipä tava kansalaisen jutut kiinnosta lehtiä ;))
kirjoittaa taikka julkaista luvattomasti yksityiselämää koskevista asioista varsinkaan loukkaavista sellaisista. rikoslaki 24 luku 8§ www.finlex.fi