Olen ollut kahden lapsen yh isä jo muutaman vuoden ja hyvin on mennyt.
En ole mikään täydellinen isätyyppi, mutta jotenkin lapset on vaan pysyneet järjissään ja pärjänneet koulussa ja elämässä toistaiseksi erittäin hyvin.
Me uskalletaan puhua hankalistakin asioista ja vaikka saatan suuttua pikaisesti, niin pyrin huutamaan itselleni, enkä lapsilleni.
Ongelmia on ollut lähinnä exän kanssa, mutta en nyt ala sen kummemmin analysoimaan sitäkään.
Minusta ihan normaalia, et jos mies osaa ruokaa tehdä ja on sisäsiisti, kyllä hän lapsien kanssa pärjää:))
En ole mikään täydellinen isätyyppi, mutta jotenkin lapset on vaan pysyneet järjissään ja pärjänneet koulussa ja elämässä toistaiseksi erittäin hyvin.
Me uskalletaan puhua hankalistakin asioista ja vaikka saatan suuttua pikaisesti, niin pyrin huutamaan itselleni, enkä lapsilleni.
Ongelmia on ollut lähinnä exän kanssa, mutta en nyt ala sen kummemmin analysoimaan sitäkään.
Minusta ihan normaalia, et jos mies osaa ruokaa tehdä ja on sisäsiisti, kyllä hän lapsien kanssa pärjää:))
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mukava lukea tällaistakin, rauhallista, rehellistä tekstiä.
Niin, miksi ei mies pärjäisi penskojen kanssa?
Itse olen ollut nyt reilut neljä vuotta kolmisin kahden murrosikään tulevan tytön kanssa ja mikäpä ettei elossa olisi pysytty.
Ei olla superihmisiä, eikä hitechin uraladulla hiihteleviä trendi-ihmisiä, mutta tytöt käydä jykertää omaa koulupostiaan vaihtelevalla menestyksellä ja itse koetan kammertaa leipää pöytään mitä erilaisimmista puuhista.
Terveyttä on kohtuullisesti riittänyt ja sisälläkin on lämmön puolella ollut, joten mikäpä estäisi olemasta ihmisen lailla.
Mulla ei isoja ongelmia ole eksän kanssa ollut enää eron jälkeen; ihan tavallista asiainhoitoa sekin on ollut.
Ja jos ei muuta ruokaa keksi, niin vaikkapa karjalanpaistia sitten laitetaan... :-))))
Tai kermaperunaa.... ja loimulohta tietysti siihen lisukkeeksi...
Tänään oli tytöt mulle ylläriksi tehneet.... arvaatko mitä?
No pyttipannuahan mulla oli lautasella kun töistä käppäilin kotia. Oli hyvä tunne tulla "valmiiseen pöytään".
Sydämestäni toivotan perheellesi terveyttä ja hyviä päiviä tulevaisuudessa.
Tuolla asenteella ei ole mitään hätää ja lapset todella rakastaa isäänsä.
Veljeni on nyt toistamiseen jäänyt yh-isäksi. ensin kahden koulunsa aloittaneeb kanssa ja nyt jo muutaman vuoden ollut yhden allekouluikäisen yh-isä. Hyvin on mennyt täytyy sanoa. Isommat lapset on kirjoittaneet ylioppilaiksi ja opiskelevat nyt maailmalla.
Yhtä asiaa vain ihmettelen. Sekä äitini että sisareni ovat (aina) auttamassa ja puhuvat aina siihen tyyliin että veljeä täytyy auttaa kun sillä on niin "raskasta". Itse hän ei ole valittanut eikä apua pyytänyt.
Jäin itse liikunta esteisenä etenevää sairautta sairaatavana leskeksi ja kahden lapsen yksinhuoltajaksi. Koskaan ei ole kukaan tarjonnut apua saatikka voivotellut ettenkö pärjää.
En kerro tätä nyt siksi että olisin katkera ja ettenkö pärjäisi.
Pointtini on siinä että ei ole eroa tai ei ainakaan pitäisi olla tässä asiassa miesten ja naisten välillä. Kyllä miehet pärjää ihan yhtä hyvin kuin naisetkin. Joku luulo on vain ihmisillä myös sosiaali -ihmisillä, että lapset voi paremmin äidin luona ja että äidit vain osaa. Isät joutuu paljon enempi todistelemaan osaamistaan, isänä kun äidit osaamistaan äitinä, eron sattuessa.
Vieläkin nykymaailmassa tosiaan ollaan sitä mieltä, että äidillä on jotkut superkyvyt. Ja vaikka mitä todisteita asetais sossun eteen, ne ei nää, että yhtään mitään vikaa vois olla äidissä.
Itse olen jo aikuisen pojan niinsanotusti ex-yksinhuoltaja, ja kyllä minua sitten kuunneltiin sossussa, tosin ex-mieheni kanssa ei ollut mitään ongelmiakaa tapaamisten tms.kanssa. Mutta jotain asiaa sinnekin joskus sitten oli, ja muistan oikein hyvin tuon niin positiivisen asenteen.
Nyt äitipuolena minulle hymyillään kuin idiootille, ja sanotaan että on äitipuolen osa saada kaikki paska päälleen, ja täytyy vaan auttaa ja ymmärtää äitiä. hih.
Asenteet ovat ilmeisen syvällä. Miehet ja äitipuolet(kin) ovat kakkosluokan kansalaisia kaikissa instansseissa.
Ja äiti joka siis on kaikenkestävä, jos sillä on lapset kellekkään ei tule mieleenkään, että hän väsyisi iänikuiseen yksinkannettavaan taakkansa, ja tarjoaisi apuaan.
Ja äiti jonka lapset on isällään, tarvii tietenkin kaikkien henkisen ja aineellisen tuen, kun joutuu asumaan erossa herrantertuistaan....
Hyvin on siis mennyt ja toivottavasti menee edelleenkin, mutta yhdessä asiassa on ollut järjestämistä.
Naissuhteet olivat alkuun eron jälkeen vaikeita, kun niitä varten oli vain yksi ilta viikossa:)
Silloin, kun lapset olivat yön äidilään, piti ehtiä ihan kaikki tehdä:)
Nyt, kun lapset on isompia, ja minulla on jonkun kuukauden ollut vakituinen ystävätär, ei"ongelmaa"
enää ole, vaan hän voi yöpyä meillä käydessään.
Lapset -nuo mainiot luomukondomit- kyllä "häiritsivät" minun ja kumppanini kanssakäymistä kiitettävän tehokkaasti suhteemme alussa.
Ja kun minulla on kaksi lasta ja toisellakin on kaksi lasta, eikä mahdollisuutta ns. vapaaseen viikonloppuun koskaan, niin todella sai keinoja miettiä miten "kaiken" sai tehtyä, kun kerran piti kuitenkin tehdä.
Mutta yhteistyöllä ja kekseliäisyydellä kyllä pulmista selvittiin, ei siinä mitään.
Sinä ensimmäisenä seurustelutalvena lapsukaiset oppivat todella hyviksi uimareiksi, kun sunnuntaista tuppasi tulemaan uimahallipäivä niille......(viheltelyä...).
Jälkeenpäin on mukava muistella niitäkin aikoja, mutta silloin kun olisi pitänyt "kaikkea" alkaa tekemään ja neljä kersaa vahtaa jokaista askelta, niin eipä ole pääkopassa hyvien ajatusten virta erikoisen vuolas sillä hetkellä.
Mutta äkkiäkös sitä rivakka pariskunta "kaiken" on tehnyt, kun lapsien ote hetkeksi herpaantuu. :-)))