Nyt kyllä menee puurot ja vellit sekasin... viime syksynä selvittelin apteekista (useammasta) kuinka usein koira pitää madottaa. Vastaus oli, että nykysuosituksen mukaan ei enää suositella varmuuden vuoksi madottamista vaan ainoastaan oireen tai testin perusteella.
Nyt luen uudesta apteekkilehdestä, että nykysuositus on madottaa koirat 4 x vuodessa entisen 2 x vuodessa sijaan.
Mitä ihmettä... pitääkö madottaa vai ei ja kuinka usein?
Koiran madotus
7
275
Vastaukset
- janiviitanen
Minä annan koirilleni mitoa matolääkettä varmuuden vuoksi kerran viikossa kesäisin. Syövät kuitenkin mökillä mielellään raakaa kalaa, hiiriä, myyriä ja käärmeitä. Talvella madotan ehkä kerran.
En tietenkään anna kesällä koko kuuria vaan vain yhden päivän annoksen kerran viikossa.
Säästää rahaa kun verkoista voi hukkakalat antaa koirille ja kissoille. - Sielläjatäälöä
No siitä, että annat yhden tabletin viikossa ei ole mitään hyötyä. Päinvastoin, luot mahdollisesti matolääkkeille vastustuskykyistä loiskantaa. Suurin riskitekijä ovat toisten koirien ulosteet ja koirassa jo olevat loiset. Koira voidaan madottaa vain silloin, kun ulostenäytteessä näkyy loisia. Niitä voi silti olla, vaikka juuri siinä kasassa ei löytöjö olisikaan. Usein vasta massiiviset tartunnat näkyvät. Joten vähintään se kolme kertaa kannattaa madottaa.
- janiviitanen
Höpö höpö, ei matolääke mikään antibiootti ole. Matolääkeen kun syöttää kerran viikossa yhden napin niin madot pysyvät poissa, uusia saa kokoajan raa,asta kalasta niin siksi turhaa syöttää koko kuuria.
Kaikenlaisia tietäjiä. Kokemuksella hankittua tietoa minulla ja varmasti jos kysyt vaikka eläinlääkäriltä niin juuri näin pitää toimia. Muutkin eläimet madotetaan näin jos on jatkuva riski saada uusia matoja.
Ja tietysti voi madottaa koiran ilman ulostenäytteitä, miksi ei voisi? Luuletko että se lääke aine tappaa koiran jos sen elimistössä ei ole matoja tapettavaksi?- tarajere11
Mulle eläinlääkäri sanoi että kerran vuodessa se voisi olla monikirjoisempi ja toinen vaikka Canex joka on vähäkirjoinen.
En tiedä sitten mutta molemmat ovat sopineet.
Aikanaan oli sellainen kuin Lopex joka oli kertalääke painon mukaan. Yksi koiristani joutui kahteen kertaan tiputushoitoon pieneläinklinikkalle, tosin se sama koira. Sittemmin se on poistettu myynnistä.
Ei ihme, että varsinkin aloittelevat koiraharrastajat menee sekaisin, kun joka asiasta koiriin liittyen on miljoonia käytäntöjä nykyään suosittelemassa :D
Itse olen madottanut pitkään ihan vanhan ajan neuvojen mukaan eli kahdesti vuodessa, mutta muutin senkin kertaan. Viimevuosina olen myös ottanut välillä testit, kun olen jättänyt madottamatta (ihan puhtaat).
Minusta tuo testien ottaminen ja sen perusteella madottaminen on oikein hyvä juttu. Turhia myrkynlykkäämisiä vältettäisiin. Jos ei ole mikään "riskitapaus", niin itse pysyttelisin tuossa kerran vuodessa (maksimi kaksi). Kovin tuhtia myrkkyä myös välttäisin, jos ei ole tarvettakaan. Ja voi sitten ottaa vaikka joskus näytteen ja jos jotain olisi, niin eri juttu.
Ja ihan lääkäriltä kuultua, että osa matokannoista on resistanteiksi tulleet matolääkkeille eli ihan asiaa puhui nimim. sielläja... ...
Matolääkkeistä myös on haittavaikutuksia ilmoitettu. Ja viimekädessä tuskin tietää, kuinka paljon voi olla sellaisia, jotka myöhemmin tulee, eikä osata yhdistää matolääkkeeeseen. .. Eihän nuot mitään "terveystuotteita" kumminkaan ole.
Itse en ylipäätään lykkäisi koiriini turhaan mitään mitään lääkeaineita, vielä vähemmän säännöllisesti.- Kääpiösusi
Onko muute miten kallista toi matotilanteen testaaminen koiralta? Tuleeko siihen perus käynti/klinikkamaksu ja paljonko se ite testaus maksaa?
Mietin vaan onko paljon kalliimpaa tai jopa edullisempaa kuin vanhan tavan mukaan lääkitä pari kertaa vuodessa. Ja jotka madotatte vain tarvittaessa, kuinka usein otatte ne testit? Ja onko ne miten luotettavia?
Kuulostaa nimittäin hyvältä "vain tarvittaessa" -käytäntö, mutta hinta ja toteutus mietityttää.En osaa tarkemmin hintaa sanoa, kun siitä on aikaa, kun otin. Silloin ei ollut kallista. Mutta muistaakseni jokunen vuosi jollain tutuilla maksoi jotain parikymppiä. Asemilla voi olla eri käytäntöjä, joten kannattaa kysellä suoraan.
Pennun/pentueitten yhteydessä tulee kuitenkin madotettua, joten en ole testejä pahemmin otellut. Mutta jos olisi vaan yksi koira/ eikä mitään erityisjuttuja, niin todennäköisesti ennen testaisin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti651980SINÄ nainen hyvin läheltä
Pidän sinusta. Mutta mene ensin juttelemaan lääkärin luokse, ja hoida itsesi kuntoon. Sit kun sä olet kunnossa, niin mä791327Et voi olla loputtomasti hiljaa
Nainen. Tarkoitan siis meidän juttua. Eihän tämä tällaiseen epätietoisuuteen voi jäädä siinä vaan särkyy kumpikin. Kerto781264- 461148
Nainen mitä tekisit
Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa1601002Ajatus aamuun
Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen71999- 44920
Minä en luota sinuun yhtään nainen
ja aistin että yrität taas satuttaa henkisesti koska tiedät että olet heikkouteni joten siksi tein mitä tein mutta en ki41881- 58878
Martina kauniina lehtihaastattelussa
Martina antoi hyväntuulisen haastattelun lehteen. Tyylikkäitä kuvia ja kivoja vaatteita kauniilla Martinalla.183873