Tiemaksu

Ostin kesällä loma-asunnoksi pienen torpan ja sen kupeesta hehtaarin metsää. Torpalleni kulkee kaksi tietä, joista toisesta minun kuuluu maksaa tienhoitomaksua. Nyt toisen tien hoitokunta otti yhteyttä ja vaati maksua tien käytöstä. Käytän toista tietä satunnaisesti. Torpalle pääsen vain puolen vuoden ajan. Olenko velvoitettu maksamaan myös toisen tienkäytöstä? Se saa julkista tukea ja on näin ollen julkinen väylä.
3525
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

suomessa on paljon yksityisiä teitä jotka saa julkista tukea, eikä se poista tie maksua.

Tarkista miten rasitteet on kirjattu kiinteistöön
(mökille ja metsälle ) Tuskin on suuri maksu!!!

Äänestä

Teet kirjallisen sitoomuksen, ettet käytä tätä toista tietä (etkä sitten todellakaan käytä) niin pääset toisesta maksusta.

Äänestä

Yksityistiestä ei tule julkista väylää sillä että se saa valtiolta tukea.
Samoin asunnot ovat yksityistä aluetta vaikka asuja saa asumistukea jopa 80 %.
Lapsilisillä ostettu polkupyörä on vastakin lapsen oma.
Työnantajan varoista maksettu ansiosidonnainen työttömyysturva on saajansa rahaa vaikka pahaa tekeekin.

Eli jos olet osakkaana tuossa tiessä niin myöskin osallistut sen kustannuksiin. Se on sellaista se. Kai sinä torppaa ostaessasi otit selville missä kaikissa teissä tilasi on osakkaana. Osakkuus on tilakohtainen, ei henkilökohtainen.
Ellet ole osakkaana tuossa tiessä niin ei tartte maksaa mitään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kukka kirjoitti:

Ostin kesällä loma-asunnoksi pienen torpan ja sen kupeesta hehtaarin metsää. Torpalleni kulkee kaksi tietä, joista toisesta minun kuuluu maksaa tienhoitomaksua. Nyt toisen tien hoitokunta otti yhteyttä ja vaati maksua tien käytöstä. Käytän toista tietä satunnaisesti. Torpalle pääsen vain puolen vuoden ajan. Olenko velvoitettu maksamaan myös toisen tienkäytöstä? Se saa julkista tukea ja on näin ollen julkinen väylä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu