Kauhea riita kun kielsin

Äitipuolihuolissaan

karkkien ja herkkujen tuomisen kotiimme. Omat lapset eivät ole koskaan syöneet karkkia eikä limuja eikä muitakaan sipsejä ja herkkuja, joten kielsin että miehen lapset eivät myöskään tuo niitä tänne. Silti tuovat, lapset haluaa että niin tehdään kuin ennenkin, ennen meitä, ja exä ja mieskin on sitä mieltä että me emme saa estää lastensa omia tapoja isänsä kotona.
Meistä erittäin väärin tulla tänne reppu herkkuja täynnä. Sotkua tulee ja ovat roskaruokaa ja epätervellisiä.
Minun sanani ei paina yhtään kun koulutan lapset tasavertaisiksi ja samanalaisiksi. Mitä on tehtävissä? omia ei voi kotoaan pois ajaa ja nämä miehen lapset taas elävät omituista elämää omine paheineen, onneksi harvoin mutta kuitenkin. Kuka siis määrää, minä, mies vai lapset, minusta minä ja mies, jonka kuuluu tukea meidän periaatteita ja tapoja.
Olen erittäin huolissani miehen lasten ruokailusta ja karkkien syönnistä, että hirvittää katsella avuttomana, kun tuhoavat terveytensä.

8

321

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lissu-ukolle

      Anna vain lasten vanhempien päättää, siten pääset helpommalla Lissu-ukko.

    • minäkinäitipuolena

      Isän luon atehdään niinkuin siellä äitipuoli määrää ja sanoo. Ei hän kiusallaan keillä mitään vaan kasvatusta ja tasapuolisuutta pitää yllä. Isät nyt aina antaa lapsilleen periksi, mutta äitipuoli haluaa kasvattaa lapset oman mielensä mukaan ja oikein.
      karkit pois ja hekrut ja kunnon ruokaa tilalle. Porkkanoita ja lanttuja on muakva järsiä kun katselee opetusfilmejä.

      • Lissu-ukolle

        Sinäkin Lissu-ukkona.


    • lastenisänuusivaimo

      Lapset ei tarvi karkkeja eikä muitakaan herkkuja. Aikusen vastuulla on syöminen, maksalaatikkoa, kaalilaatikkoa ja paljon tuoreita vihanneksia. Ilman herkkuja pärjää mutta ruokaa ei.
      Äitipuoli voi kasvattaa myös ne puolison lapset terveellisesti ja kertoa että karkki on pahaa ja epäterveellisä eikä kuulu lasten elämään. Vasta kun ovat 25 voivat maistella tikkaria tai jotain suklaata, miettiä sillon et kannattaako ottaa karkki riski.

      • Lissu-ukolle

        Ja sitten vielä Sinäkin uudelleen Lissu-ukkona


      • Lissu-ukko
        Lissu-ukolle kirjoitti:

        Ja sitten vielä Sinäkin uudelleen Lissu-ukkona

        Vedä hanskaan


    • äitipuolikärsii

      Meillä myös mieheni lapset syövät erittäi huonoa ruokaa kotonaan, siksi minä yritänkin laittaa meillä aina erittäin terveellistä ruokaa, ei rasvaa, ei suolaa, ei sokeria, ei mausteita, ei eineksiä...eikä niitä herkkuja ja mitään roskaruokaa. Minä osaan laittaa hyvät sapuskat, muttei kelpaa näille kersoille aina. Lellityt papanat jotka eivät kunnioita ruokaa.

      • Lissuukkoontyhmä

        Vedä käteen lissu -ukko ja ota kunnon drinksut.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      823
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      736
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe