Meillä poika 8kk on todella riippuvainen seurasta. Kokoajan pitäisi seurustella ja leikkiä tai ottaa syliin. Kauhea vinkuminen ja kitinä alkaa jos vähänki jättää yksin. Ollaan annettu olla yksinään ja olla joka vinkunaan reagoimatta jotta oppisi olemaan yksinkin. Ollaan myös leikitty ja seurusteltu intensiivisesti ja halittu.
Rasittavaa kun ei oikein voi mitään tehdä kun pitäisi vaan viihdyttää eikä jaksaisi sitä ainaista vinkunaa jos ei syliin ota.
Kuuluuko tälläinen johonkin kehitysvaiheeseen? Ongelma tuntuu alkaneen kun konttaamaan oppi ja tuntuu kuin päivä päivältä vaan pahenee.
Onko muilla samaa ongelmaa?
Rasittavaa kun ei oikein voi mitään tehdä kun pitäisi vaan viihdyttää eikä jaksaisi sitä ainaista vinkunaa jos ei syliin ota.
Kuuluuko tälläinen johonkin kehitysvaiheeseen? Ongelma tuntuu alkaneen kun konttaamaan oppi ja tuntuu kuin päivä päivältä vaan pahenee.
Onko muilla samaa ongelmaa?
Vastaukset 5
Vanhimmat
ei voi ollakaan. Siltä ainakin tuntuu neljän lapsen äitinä. Olenkin monesti sanonut, että voisin ottaa vaikka kymmenen lasta, kunhan saisin heidät suoraan kaksivuotiaina. Sillä aika pitkälti tuonne puolentoistavuoden ikään asti tuota taitaa jatkua, ainakin mikäli lapsia on vain yksi. Ja vaikka heitä olisi useampiakin, on niitä yksinleikkihetkiä todella harvassa ja ne ovat lyhytkestoisia.
Jos haluat selvitä tuosta täysipäisenä, kehotan teitä vain tekemään elämästänne oman näköisenne. Eli alat tehdä (ellet sitten ole tehnyt jo tähänkin asti) asioita kuten teit ennen lasta. Otat sitten vain lapsen mukaan tähän elämään. Kun teet kotihommia, ota lapsi mukaan. Kun lähdet kaupungille, ota lapsi mukaan. Kun tarvitset lepohetken, ota lapsi mukaan; ei siis niinpäin, että elät lapsen mukana, vaan lapsi elää sinun mukanasi. Kun hän saa tarpeeksi toimintaa, saattaa - korostan sanaa saattaa - hän jopa keksiä itselleenkin hommia silloin tällöin.
Jos et ole täysin hörhöilyä vastustava ihminen, kehottaisin sinua hommaamaan tai ottamaan käyttöön kantoliinan. Se helpottaa kantamista ja saat kädet aika lailla vapaaksi muuta hommaa varten.
En tarkoita nyt, että sinun pitäisi unohtaa lapsen tarpeet kokonaan. Voit edelleen järjestää kerran tai pari päivässä hetken, jolloin keskityt ihan vain vauvaan. Leikitä, loruile, laula ja tanssita häntä, katso silmiin ja juttele tai pidä ihan vain sylissä ja kuuntele hiljaisuutta tai musiikkia. Kunhan muistat, että elät myös omaa elämääsi siinä samalla. Tuollaista se elämä nyt vain on, lapsesta on vastuu syntymästä lähtien ja koska toivottavasti se elämä on pitkä, siitä kannattaa tehdä koko perhettä tyydyttävä.
Voimia kanniskeluun.
kun tällä palstallakin on maalaistäysjärkisiä ihmisiä!loistava vastaus!!
Kiitos ihanasta vastausesta! Tuntuu joskus että on ihan poikki vaikka mies mukana hommassa. Olen kyllä ottanut pojan mukaan kaikkeen hän tykkää hirveesti mm.keittiötarvikkeista.
Vähän on huono omatunto kun en ole tyytyväinen vaan harmittelen asioita. Lapsi on todella toivottu ja siihen ollaan sitouduttu, mutta yllätti kieltämättä miten siihen täytyy todella sitoutua, varsinkin nyt kun lapsi alkaa ymmärtämään ja tekemaan asioita. Toisaalta asian hyväksyy itsestäänselvyytenä.
Mutta kiitos vielä vastauksestasi, tuli hyvä olo!
Kuulostipa juttusi tutulta. Meillä on kaksi poikaa, 3 ja 4 vuotiaat. Kun nyt 4 vuotias poikani oli vauva, oli hän sitä tyystin eritavalla kuin vuotta nuorempi veljensä. Hän oli juuri tuollainen seurankipieä toukkanen, joka aina kitisi jos ei ollut tekemistä. Toisaalta hän viihtyi hyvin kirjojen, kuvien ja laulujen parissa, eli hänen keskittymiskykynsä oli hyvin kehittynyt jo 8 kk ikäisenä. Luin hänelle sängyssä mm Tomppa-kirjoja ja hän seurasi kiinostuneesti vieressä. Sitten lauloin Toivelaulut-laulukirjasta lastenlauluja sekä luin loruja. Mitä tutummaksi kirjat tulivat, sitä paremmin hän jaksoi seurata. Muistan myös ajan, kun laitoin ruokaa tai tiskasin, hän leikki keittiössä vispilöillä ja kattiloilla.
Tänäpäivänä hän on vilkas ja kyseleväinen poika. Rohkeasti hän juttelee ventovieraillekin ja olen saanut hänestä sellaista palautetta että hänellä on ikäisekseen hyvin laaja sanavarasto. Hän on luonteeltaan ulospäinsuuntautunut ja puhelias. Muisti hänellä on ilmiömäinen. Hänen luonnettaan leimaa edelleen tekemisen halu johon hän tarvitsee seuraa, joko veljensä tai jompi kumpi vanhemmista. Toki hän osaa yksinkin leikkiä.
Pikkuveli on tyystin erilainen. Hän meni nukkumaan vauvana ilman nukutuksia, oli muutenkin rauhallisempi ja pystyi olemaan filtillä lelujen kanssa omissa oloissaan. Tänäpäivänä hän on rauhallisempi, itsekseenkin leikkivä, hyvin taiteellinen pikkupoika.
Minäkin tuskailin alussa mikä lastani vaivaa, kun kaikki sanoivat että vauvahan syö ja nukkuu vaan. Mutta nyt tiedän että kykysymys saattaa olla luonteesta, temperamentista.
Kyllä se siitä helpottaa, teidän lapsellanne vaan ilmeisesti on voimakas temperamentti. Ja vaikka nyt on välillä vaikeaa, saatte tämän luonteen ansiosta myös paljon ilon hetkiä - odottakaapa vain kun hän alkaa puhumaan!
Minulla on myös samanikäinen poika kun sinulla, ja ihan sama ongelma. Itse asiassa piti juuri aloittaa keskustelu tästä samasta asiasta! Ei sitä olis uskonut, että vauvan kanssa tulee oleen näin vaikeata. Kun ei tosiaan edes ruokaa pysty tekeen kun poika kitisee lahkeessa kiinni... ei hetkeäkään viihdy yksin paitsi silloin kun keskittyy tekeen kakkaa.... :-) Tai silloin kun istun vieressään lattialla.
Et ole yksin, meitä on monta! Tsemppiä ja jaksamista! Varmasti temperamenttisista lapsistamme tulee vielä ihania persoonallisuuksia!