Katkeraan Loppuun Saakka

Aamu sarasti itäisten vuorten ylitse kauniiseen laaksoon, jota monet joet koristivat. Kaiken tuon kauneden keskellä kohosi suuri ja tarumainen kaupunki, Hiudish, Neljän suunnan kaupunki.
Muinaisina aikoina laaksoon oli tullut suuri määrä ihmisiä, ja nähtyään suuren valtavan vuoren, he olivat päättäneet muuttaa sinne. Satoja vuosia kaupunkia kaiverrettiin valtavaan vuoreen, kunnes se oli valmis. Jokaiseen ilmansuuntaan osoitti valtavat vuoritasanteet, toinen toistaan korkeampia ja jokaista niitä yhdisti valtava vuorenhuippu, jonka päälle oli rakennettu suuri ja mahtava linnoitus, Hiudishin palatsi. Jokaisen tason päällä oli kaupunki ja linnoitus kielekkeen uloimmassa kärjessä ja suuret paksut muurit torneineen muodosti valtavan, kauniin kaupungin, joka oli seissyt tuhansia vuosia.
Mutta suuruden valoon heittäytyi pitkä varjo, sillä kuninkaan luokse oli saapunut lähetti kaukaa meren takaa. Huhuttiin, että lähetti oli kietonut kuninkaan mielen omien tarkoitusperiensä vuoksi. Mutta mitään ei tapahtunut.
Ilo kaupungissa kasvoi entisestään, kun kuninkaalle syntyi esikoipoika, sillä kuningas oli jo vanha, eikä perillistä ollut tullut. Vauva kasvoi nopeasti, mutta kaikki muuttui Karkoituksen yönä.
Kuninkaan pojan kammioon saapui murhaaja keskellä yötä, murhaaja, joka tappoi poikalapsen julmasti. Vain hetkeä myöhemmin lähetti herätti vanhan kuninkaan, kertoen nuoren poikansa kohtalon. Niin järkyttynyt oli vanha kuningas tästä, että hän kuunteli alhaisia neuvoja lähetin suusta." On kärsimykset kansasi syytä. Näin heidän rynnivän poikasi huoneeseen surmaten hänet, tunnottomasti. Kostakaamme kiittämättömälle kansalle, ajakaamme murhaajakansa teidän kuningaskunnasta."
Ja niin hulluksi oli kuningas käynyt, että hän kuunteli kaiken mitä lähetti sanoi. Niinpä sinä yönä lähti palatsista sana, että kaiken rahvaan oli sinä yönä poistuttava Hiudishin valtakunnan alueelta ja niskoittelijat surmattaisiin. Suuri oli se suru, jonka ihmiset kokivat lähtiessään kauniista kaupungistaan ja monet manasivat suurta kuningastaan.
Ja kaikesta tästä iloitsi kuningas hullussa mielessään. Mutta ilo ei kestänyt kauaa, sillä meren takaa tullut lähetti oli hävinnyt ja hänen sanojensa myrkky myrkky poistui kuninkaasta. Katkerat olivat ne hetket, jotka kuningas vietti yksinäisyydessä, sillä jäljelle jäänyt ylimystö halveksi ja vihasi häntä.
Ja vuosien vieriessä kuninkaan luokse saapui muita lähettejä kaukaisilta rajoilta. Huhuttiin että pohjoisessa, Rowandan sademetsien takaisilla autiomailla oli Zaldanin armeijat kokoontuneet ja että itäisen meren yli purjehti valtaisa laivasto, ja samanlaiset olivat ne laivat, joilla Karkoituksen lähetti oli vuosia sitten saapunut. Kuningas, viisaudellaan joka hulluuden oli voittanut, näki että voittoa ei vihollisista voinut saada niillä joukoilla, jotka Hiudishiin oli jäänyt Karkoituksen yön jälkeen, sillä vihollisten lukumäärän laskettiin olevan satoja kertoja suurempi kuin heidän joukkonsa.
Mutta vaikka kuningas kuuli vihollisen ylivoimasta, ei hän silti toivoaan menettänyt, vaan julisti, että kaikkien joukkojen tulisi vetäytyä heidän suureen ja mahtavaan kaupunkiinsa, joka oli seissyt ja tulisi vielä seisomaan tuhansia vuosia heidän kuolemansa jälkeen, tai niin ainakin kuningas uskoi ja kovasti hän luotti ihmisten mahtavimpaan luomukseen. Ja vaikka jalosukuiset vihasivatkin kuningastaan, he olivat kunniantuntoista kansaa, eivätkä tohtineet suoraa käskyä kyseenalaistaa.
Ja niin kävi, että sotilaat siirtyivät kaupunkiin ja tähän meni kuukausia, sillä valtakunta oli ehtinyt kasvaa laajaksi. Lopulta kaupungin kaikki neljä tasoa sekä linnoitus oli täynnä sotilaita ja vaikka rahvas oltiinkin karkoitettu, kuului Hiudishin armeijaan kymmeniä tuhansia sotilaita. Varusteilla ja ruuilla ei ollut hätää, sillä kaikkea oli varastoitu sadoiksi vuosiksi kaupungin vuoreen, jonka päällä suuri linna oli.
Huhuttiin että vihollislaivasto oli laskenut maihin Esgherin tyhjään merisatamakaupunkiin ja kouriintuvasti huhujen paikkaansapitävyys huomattiin erään synkän yön jälkeen, kun loppumaton vihollismeri oli saartanut alatasanteen. Ja silloin vasta huomattiin, ketkä heitä vastassa oli. Adûshen, Kirotut, haltiat, jotka jopa ennen ihmisten rodun syntymää olivat taistelleet Pelenen ja muiden haltiarotujen kanssa. Ja nyt he olivat tulleet kostamaan liittoumasta, jonka Hiudish oli tehnyt Siunattujen ja suurhaltioiden kanssa viisituhatta vuotta sitten, Suuren Sodan aikaan, jolloin Adûshen aseellinen mahti tuhoutui, aikaan, jolloin sadat miljoonat Adûsh-sotilaat saivat surmansa mantereen repeytyessä ja tuhansien virstojen kokoisen mantereen vajotessa vastasyntyneeseen Tuhottujen Siunattujen lahteen.

Mutta nyt, tuhansien vuosien päästä, he ovat tulleet kostamaan........