Vanha mies oli asunut vanhassa ränsistyneessä talossa jo pitkään, paljon ennen minun saapumistani. Muutin keväällä, maaliskuun lopulla, eikä se kevät ollut niitä parhaita. Olin menettänyt kaiken, minkä viisikymppinen nainen voi menettää: onnellisena pitämäni pitkä avioliitto oli päättynyt ja sen mukana olin menettänyt mukavan kotini ja työni perheyrityksessä. Olin luottanut mieheeni sokeasti enkä koskaan ollut edes ajatellut, että minun olisi jotenkin suojattava osuuteni yhteisenä pitämästäni omaisuudesta. Sellaisissa apeissa tunnelmissa muutin tuohon vanhaan ränsistyneeseen puutaloon
huoneen ja keittiön asuntoon, ainoaan mihin minulla oli varaa. Eikä minulla olisi ollut varaa siihenkään. Olin laskenut varani tarkasti ja tiesin niiden riittävän muutamaksi kuukaudeksi, jos eläisin hyvin tarkkaan. Siihen mennessä olisi löydettävä työpaikka. Minun, viisikymppisen naisen, joka osasin kovin vähän.
Kevät oli kaunis, maaliskuussa illat alkoivat olla jo valoisia. Vanhalla miehellä oli tapana istua penkillä rappujen vieressä, hän tuntui nauttivan auringonlaskun katselemisesta. Hänellä ei ollut kiireitä, minulla taas oli pelkkää aikaa. Oli siis luonnollista että ennen pitkää aloimme juttusille ja vähitellen siitä tuli tapa. Katselin hänen kanssaan auringon vaipumista puiston puiden taakse ja poltin hänen seurassaan päivän ainoan savukkeeni. Juttelimme päivän uutisista ja vähitellen aloimme keskustella myös kirjallisuudesta. Vanha mies oli innokas antikvaareissa kävijä ja hän keräsi kirjoja, aivan määrätynlaisia kirjoja. Millaisia, sitä hän ei kertonut. Hän sanoi esittelevänsä minulle mielellään joskus kokoelmaansa.
Niin kului kevät, elämäni surullisin ja yksinäisin. Kukaan ei tiennyt, missä olin, kukaan ei tullut käymään, ei kutsunut minua minnekään. Työtä ei tuntunut olevan tarjolla, opin ymmärtämään kiertoilmaisut ja tajusin olevani liian vanha kaikkeen. Olin masentunut.
Eräänä leppeänä lauantai-iltana tehdessäni lähtöä sisälle vanha mies hiukan ujosti ehdotti, että tulisin katsomaan hänen kirjastoaan. En empinyt, mikä tahansa olisi parempaa ajankulua kuin yksin oleminen. Hän halusi ensin hieman valmistella ja sovimme, että menisin myöhäisuutisten jälkeen. Päätin käydä suihkussa ja laittaa ylleni jotakin sievempää. Katselin itseäni kylpyhuoneen huuruisesta peilistä, poskeni punoittivat, murheet olivat hoikentaneet minua melkoisesti, olin tyytyväinen ulkonäkööni. Naurahdin pitkästä aikaa kevyesti ja iloisesti. Asuksi valitsin mustan puolihameen ja syvänpunaisen silkkipuseron. Koska käytin alusvaatteena bodya, vetäisin jalkaan stay-up sukat, joissa oli pieni silmäpako ja pistin jalkaan korkokengät. Vanha mies ehkä ilahtuisi asustani ja tuskin huomaisi silmäpakoa. Tupsautin hivenen hajuvettä viimeisestä pullosta, missä enää oli tilkkanen. Sitten menin.
Vanha mies avasi oven. Hän oli pukeutunut tummaan pukuun ja hänen valkoiset hiuksensa kiilsivät himmeässä valossa. Hän ohjasi minut olohuoneeseen, jota valaisi vain pari pientä lamppua ja sinne tänne asetellut kynttilät. Hämyisessä valossa vanhat huonekalut näyttivät suurilta tummilta eläimiltä, hiukan uhkaavilta. Värähdin. Vanha mies huomasi sen ja naurahti, asetti kätensä olkapäälleni ja ohjasi minut istumaan kaakeliuunin eteen. Tuli oli juuri sytytetty. Pienelle pöydälle oli aseteltu kaksi teekuppia ja muutama valmis kinkkuleipä sekä viinilasit. Vanha mies pahoitteli, ettei hänellä ollut tarjottavaksi mitään kovin herkullista ja kysyi, voisiko hän myöhemmin korvata puutteen lasillisella hyvää viiniä. Nyökkäsin. Tunsin oloni oudon jännittyneeksi tässä erilaisessa ympäristössä eikä tavallisesti niin joustava keskustelu tuntunut pääsevän alkuun. Joimme teen lähes puhumattomina.
Sitten hän haki viinipullon ja kaatoi laseihin syvänpunaista juomaa. Takkatuli paloi jo virkeästi ja liekkien lämpö sain kristallin ja viinin hehkumaan. En ollut maistanut viiniä kuukausimääriin ja tunsin sen raukeuden jäsenissäni melkein heti. Hymyilin, olo tuntui kevyeltä. Vanha mies katseli minua pitkään ja tutkivasti ja hymyili hänkin. Hän täytti lasini uudestaan ja minä join, join halukkaasti. Jännitykseni lientyi ja kohta keskustelimme vilkkaasti. Vanha mies lisäsi kaakeliuuniin puita ja tulen lämpö tuntui hyväilevän sääriäni, joita ojensin tulta kohti. Hän kaatoi minulle lisää viiniä. Vapauduttuni kerroin hänelle kaiken, mitä minulle oli tapahtunut elämässä enkä puolustellut itseäni. Tunsin kireän vanteen sydämeni ympärillä helpottavan, itkin, kyyneleet valuivat pitkin poskiani, pitkin kaulaa, alas rintaan. Vanha mies kohotti kätensä ja seurasi sormellaan kyynelten vanaa, hänen kätensä pysähtyi soliskuoppaani. Hän sanoi haluavansa nyt näyttää minulle muutaman kirjan kokoelmastaan. Sitä ennen, hän toivoi, minä voisin juoda lasin viiniä hänen onnekseen. Minä join.
Kirjat. Ne olivat vanhoja ja kauniisti sidottu nahkakansiin. Niiden teksti oli minulle outoa enkä tunnistanut ainuttakaan kirjainta. Läpikuultavan maitomaisen välilehden alta paljastui ensimmäinen kuva. Silloin ymmärsin. Hän istui viereeni ja näytti minulle kuva kuvalta asioita, joita en olisi tahtonut nähdä ja jotka tahdoin nähdä. Viini poltti poskiani vai oliko se häpeä, vanha mies katsoi minuun syvin tummin silmin, jotka olivat kauniit yhä. Painoin katseeni. Hän ymmärsi.
Hän vapautti minut vähä vähältä, jäsen kerrallaan. Tuli lämmitti alastonta vartaloani ja viini lämmitti sydäntäni eikä nahkainen nyöri tuntunut kylmältä eikä satuttavalta, kun hän sitoi minut tavalla, jossa hänen rotunsa miehet poimivat kukkansa. Hän itse ei riisuutunut ja tunsin mustan puvun karkean kankaan kaikkialla ihollani. Välillä hän auttoi minua juomaan viiniä, joka poltti ja lämmitti minua kuin tuli. Vieras musiikki soi, se vaikersi ja kuiski. Hän ympäröi minut kaikkialta ja kertoi kuiskaten oman tarinansa. Kuka hän oli ollut, mistä hän oli tullut. Mitä hän halusi. Suljin silmäni.
Hän häpäisi minut monin nautinnollisin tavoin. Välillä katsoin häntä kasvoihin, hänen kasvonsa olivat julmat. Hän satutti minua vanhan miehen koukkuisilla sormilla, koska ei pystynyt ottamaan minua.
Hän kirosi ja näin hänen itkevän. Hän imi ahneesti häpyäni ja puri pehmeää vatsaani, hän työnsi minuun kielensä ja esineitä, joilla hän halusi häväistä kukan, jota hän ei voinut taittaa. Hän puristeli rintani sinelmille. Hän hieroi armottomasti nuppuani ja nuoli kasteeni kielellään, sillä tavoin hän pakotti minut hurjaan paloon monta kertaa. Sitten hän solmu solmulta vapautti minut. Pitkästä aikaa tunsin itseni oikeasti vapaaksi.
Vedin hänet syliini ja lattialla tulen kajossa keinutin hänen vanhan miehen lantiotaan sylissäni, kunnes sain nautintoni puvun karheaa kangasta vasten. Hän jäi syliini nukkumaan. Kun tuli hiipui ja huone kylmeni, siirsin hänet lempeästi pois lantioni pesästä, nousin ja pukeuduin. Sammutin loput kynttilät,
poistuin. Omassa asunnossani, joka ei tuntunut kodilta, katselin pitkään rintojani peittäviä sinisiä ruusuja, hampaiden puolikuita vatsallani.
Tapasimme penkillä, kun taas oli ilta. Juttelimme niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vaikka tiesimme että niin tapahtuisi. Eläin oli herännyt, sen oli nälkä ja me ruokkisimme sen yhä uudestaan.
Syyskesällä sain töitä toisesta kaupungista. Kerroin lähteväni emmekä hyvästelleet ja viimeisenä iltanamme hän oli julmempi kuin koskaan, rakkaudesta julma. Uudessa työpaikassani peittelin pitkään
hänen jälkiään kehollani. Pitkän ajan päästä, kaipaukseni jo tasaannuttua, menin tapaamaan häntä,
mutta rapistunut ovi pysyi suljettuna ja verhot ikkunoissa olivat liikkumattomat. Kukaan ei tullut kertomaan, mitä oli tapahtunut, ajattelin hänen kuolleen. Epätietoisessa surussani kaipasin hänen kosketustaan ja etsin häntä kaikkialta kaikkina iltoina.
huoneen ja keittiön asuntoon, ainoaan mihin minulla oli varaa. Eikä minulla olisi ollut varaa siihenkään. Olin laskenut varani tarkasti ja tiesin niiden riittävän muutamaksi kuukaudeksi, jos eläisin hyvin tarkkaan. Siihen mennessä olisi löydettävä työpaikka. Minun, viisikymppisen naisen, joka osasin kovin vähän.
Kevät oli kaunis, maaliskuussa illat alkoivat olla jo valoisia. Vanhalla miehellä oli tapana istua penkillä rappujen vieressä, hän tuntui nauttivan auringonlaskun katselemisesta. Hänellä ei ollut kiireitä, minulla taas oli pelkkää aikaa. Oli siis luonnollista että ennen pitkää aloimme juttusille ja vähitellen siitä tuli tapa. Katselin hänen kanssaan auringon vaipumista puiston puiden taakse ja poltin hänen seurassaan päivän ainoan savukkeeni. Juttelimme päivän uutisista ja vähitellen aloimme keskustella myös kirjallisuudesta. Vanha mies oli innokas antikvaareissa kävijä ja hän keräsi kirjoja, aivan määrätynlaisia kirjoja. Millaisia, sitä hän ei kertonut. Hän sanoi esittelevänsä minulle mielellään joskus kokoelmaansa.
Niin kului kevät, elämäni surullisin ja yksinäisin. Kukaan ei tiennyt, missä olin, kukaan ei tullut käymään, ei kutsunut minua minnekään. Työtä ei tuntunut olevan tarjolla, opin ymmärtämään kiertoilmaisut ja tajusin olevani liian vanha kaikkeen. Olin masentunut.
Eräänä leppeänä lauantai-iltana tehdessäni lähtöä sisälle vanha mies hiukan ujosti ehdotti, että tulisin katsomaan hänen kirjastoaan. En empinyt, mikä tahansa olisi parempaa ajankulua kuin yksin oleminen. Hän halusi ensin hieman valmistella ja sovimme, että menisin myöhäisuutisten jälkeen. Päätin käydä suihkussa ja laittaa ylleni jotakin sievempää. Katselin itseäni kylpyhuoneen huuruisesta peilistä, poskeni punoittivat, murheet olivat hoikentaneet minua melkoisesti, olin tyytyväinen ulkonäkööni. Naurahdin pitkästä aikaa kevyesti ja iloisesti. Asuksi valitsin mustan puolihameen ja syvänpunaisen silkkipuseron. Koska käytin alusvaatteena bodya, vetäisin jalkaan stay-up sukat, joissa oli pieni silmäpako ja pistin jalkaan korkokengät. Vanha mies ehkä ilahtuisi asustani ja tuskin huomaisi silmäpakoa. Tupsautin hivenen hajuvettä viimeisestä pullosta, missä enää oli tilkkanen. Sitten menin.
Vanha mies avasi oven. Hän oli pukeutunut tummaan pukuun ja hänen valkoiset hiuksensa kiilsivät himmeässä valossa. Hän ohjasi minut olohuoneeseen, jota valaisi vain pari pientä lamppua ja sinne tänne asetellut kynttilät. Hämyisessä valossa vanhat huonekalut näyttivät suurilta tummilta eläimiltä, hiukan uhkaavilta. Värähdin. Vanha mies huomasi sen ja naurahti, asetti kätensä olkapäälleni ja ohjasi minut istumaan kaakeliuunin eteen. Tuli oli juuri sytytetty. Pienelle pöydälle oli aseteltu kaksi teekuppia ja muutama valmis kinkkuleipä sekä viinilasit. Vanha mies pahoitteli, ettei hänellä ollut tarjottavaksi mitään kovin herkullista ja kysyi, voisiko hän myöhemmin korvata puutteen lasillisella hyvää viiniä. Nyökkäsin. Tunsin oloni oudon jännittyneeksi tässä erilaisessa ympäristössä eikä tavallisesti niin joustava keskustelu tuntunut pääsevän alkuun. Joimme teen lähes puhumattomina.
Sitten hän haki viinipullon ja kaatoi laseihin syvänpunaista juomaa. Takkatuli paloi jo virkeästi ja liekkien lämpö sain kristallin ja viinin hehkumaan. En ollut maistanut viiniä kuukausimääriin ja tunsin sen raukeuden jäsenissäni melkein heti. Hymyilin, olo tuntui kevyeltä. Vanha mies katseli minua pitkään ja tutkivasti ja hymyili hänkin. Hän täytti lasini uudestaan ja minä join, join halukkaasti. Jännitykseni lientyi ja kohta keskustelimme vilkkaasti. Vanha mies lisäsi kaakeliuuniin puita ja tulen lämpö tuntui hyväilevän sääriäni, joita ojensin tulta kohti. Hän kaatoi minulle lisää viiniä. Vapauduttuni kerroin hänelle kaiken, mitä minulle oli tapahtunut elämässä enkä puolustellut itseäni. Tunsin kireän vanteen sydämeni ympärillä helpottavan, itkin, kyyneleet valuivat pitkin poskiani, pitkin kaulaa, alas rintaan. Vanha mies kohotti kätensä ja seurasi sormellaan kyynelten vanaa, hänen kätensä pysähtyi soliskuoppaani. Hän sanoi haluavansa nyt näyttää minulle muutaman kirjan kokoelmastaan. Sitä ennen, hän toivoi, minä voisin juoda lasin viiniä hänen onnekseen. Minä join.
Kirjat. Ne olivat vanhoja ja kauniisti sidottu nahkakansiin. Niiden teksti oli minulle outoa enkä tunnistanut ainuttakaan kirjainta. Läpikuultavan maitomaisen välilehden alta paljastui ensimmäinen kuva. Silloin ymmärsin. Hän istui viereeni ja näytti minulle kuva kuvalta asioita, joita en olisi tahtonut nähdä ja jotka tahdoin nähdä. Viini poltti poskiani vai oliko se häpeä, vanha mies katsoi minuun syvin tummin silmin, jotka olivat kauniit yhä. Painoin katseeni. Hän ymmärsi.
Hän vapautti minut vähä vähältä, jäsen kerrallaan. Tuli lämmitti alastonta vartaloani ja viini lämmitti sydäntäni eikä nahkainen nyöri tuntunut kylmältä eikä satuttavalta, kun hän sitoi minut tavalla, jossa hänen rotunsa miehet poimivat kukkansa. Hän itse ei riisuutunut ja tunsin mustan puvun karkean kankaan kaikkialla ihollani. Välillä hän auttoi minua juomaan viiniä, joka poltti ja lämmitti minua kuin tuli. Vieras musiikki soi, se vaikersi ja kuiski. Hän ympäröi minut kaikkialta ja kertoi kuiskaten oman tarinansa. Kuka hän oli ollut, mistä hän oli tullut. Mitä hän halusi. Suljin silmäni.
Hän häpäisi minut monin nautinnollisin tavoin. Välillä katsoin häntä kasvoihin, hänen kasvonsa olivat julmat. Hän satutti minua vanhan miehen koukkuisilla sormilla, koska ei pystynyt ottamaan minua.
Hän kirosi ja näin hänen itkevän. Hän imi ahneesti häpyäni ja puri pehmeää vatsaani, hän työnsi minuun kielensä ja esineitä, joilla hän halusi häväistä kukan, jota hän ei voinut taittaa. Hän puristeli rintani sinelmille. Hän hieroi armottomasti nuppuani ja nuoli kasteeni kielellään, sillä tavoin hän pakotti minut hurjaan paloon monta kertaa. Sitten hän solmu solmulta vapautti minut. Pitkästä aikaa tunsin itseni oikeasti vapaaksi.
Vedin hänet syliini ja lattialla tulen kajossa keinutin hänen vanhan miehen lantiotaan sylissäni, kunnes sain nautintoni puvun karheaa kangasta vasten. Hän jäi syliini nukkumaan. Kun tuli hiipui ja huone kylmeni, siirsin hänet lempeästi pois lantioni pesästä, nousin ja pukeuduin. Sammutin loput kynttilät,
poistuin. Omassa asunnossani, joka ei tuntunut kodilta, katselin pitkään rintojani peittäviä sinisiä ruusuja, hampaiden puolikuita vatsallani.
Tapasimme penkillä, kun taas oli ilta. Juttelimme niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vaikka tiesimme että niin tapahtuisi. Eläin oli herännyt, sen oli nälkä ja me ruokkisimme sen yhä uudestaan.
Syyskesällä sain töitä toisesta kaupungista. Kerroin lähteväni emmekä hyvästelleet ja viimeisenä iltanamme hän oli julmempi kuin koskaan, rakkaudesta julma. Uudessa työpaikassani peittelin pitkään
hänen jälkiään kehollani. Pitkän ajan päästä, kaipaukseni jo tasaannuttua, menin tapaamaan häntä,
mutta rapistunut ovi pysyi suljettuna ja verhot ikkunoissa olivat liikkumattomat. Kukaan ei tullut kertomaan, mitä oli tapahtunut, ajattelin hänen kuolleen. Epätietoisessa surussani kaipasin hänen kosketustaan ja etsin häntä kaikkialta kaikkina iltoina.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Todella rajua ja armotonta
oli todella hyvä juttu !