Vesi ja tuli tärkeässä osassa!

Yksi-usko

Lue sensaatiomainen tieteen läpimurto, joka tukee Raamattua!

"Sekä Vanhassa että Uudessa Testamentissa meitä muistutetaan siitä, että vesi oli tärkeässä osassa aurinkokuntamme muodostamisessa, ja varsin mahdollisesti näin oli myös koko maailmankaikkeuden kohdalla.
Ensimmäisen Mooseksen kirjan ensimmäisen luvun jakeet 2-7 kertovat maapallon (ja mahdollisesti vastaavalla tavalla myös maailmankaikkeuden5) vedestä muodostamisesta (johon 1. Moos. 1:2 viittaa ”syvyytenä”)."

1 Moos. 1:2-7
" 2 Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä.
3 Jumala sanoi: "Tulkoon valo!" Ja valo tuli. 4 Jumala näki, että valo oli hyvä. Jumala erotti valon pimeydestä, 5 ja hän nimitti valon päiväksi, ja pimeyden hän nimitti yöksi. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni ensimmäinen päivä.
6 Jumala sanoi: "Tulkoon kaartuva kansi vesien väliin, erottamaan vedet toisistaan." 7 Jumala teki kannen ja erotti toiset vedet sen alapuolelle ja toiset sen yläpuolelle. Niin tapahtui,"

"Uudessa Testamentissa Apostoli Pietari käyttää profeetallisessa mielessä sitä historiallista tosiasiaa, että aurinkokunta on rakennettu veden kautta (2. Piet. 3:5-7). "

2. Piet. 3:5-7
"5 Tieten tahtoen he unohtavat, että jo aikojen alussa olivat olemassa taivaat ja maa, jotka Jumalan sana vedestä ja vedellä loi ja jotka se piti koossa. 6 Vedellä ja sanalla sen ajan maailma myös hävitettiin vedenpaisumuksessa. 7 Ja sen saman sanan varassa ovat nykyiset taivaat ja nykyinen maa tulen tuhoa odottamassa. Niitä säilytetään sitä päivää varten, jona tuomio tulee ja jumalattomat tuhotaan. "

http://luominen.fi/todisteita-vedesta-lahtoisin-olevasta-aurinkokunnasta

Lähde: Luominen-lehti (kopioitu joitakin kappaleita)

Eiköhän tuo Pietarin teksti saa jumalattomatkin varpailleen. Teksi on niin hirvittävän tosi kuin vesi. Ja tuo, että tätä maata säilytetään tulen tuloa varten. Huh, huh, mitä tekstiä. Kannattaa pysyä vahvassa uskossa. Jokainen jae tuossakin on totta ja tieteellisesti todistettu. Tulevaa tuhoa ei koskaan pystytä tieteellisesti todistamaan, silloin ei ole enää ketään, joka täällä maan päällä tekee tiedettä.

24

270

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onkos tämä Raamatun alkumerikuvitelmista käsittämättömästi intoileva tyyppi nyt oikeasti joku trolli vai muutoin vaan ihan kuutamolla?

      Raamatun luomismyytissä lähtökohtana on alkumeri, jonka alkuperää ei edes kerrota. Mistään aurinkokunnista tai maailmankaikkeuksista puhumattakaan, joista tuolla ei ole mitään mainintoja. Raamatussa aurinko, kuu ja tähdet kiinnitettiin kulkemaan radoillaan maalättyä peittävän kuvun pintaan ja Eenokin kirjassa selitetään yksityiskohtaisemmin miten nuo kulkevat siellä kärryillänsä.

      Aiheesta lisää:

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14676644/steven-dimattei-luomismyytista

      • Yksi-usko

        >>Mistään aurinkokunnista tai maailmankaikkeuksista puhumattakaan>>

        Tietelliset tosiasiat todistavat Raamatun olevan totta! Alla oleva lainaus artikkelista, jossa käistellään avaruutta.

        "Tieteelliset tosiasiat puhuvat sen Raamatun totuuden puolesta, että maailmankaikkeudella on ollut alku (toisin kuin vielä vähän aikaa sitten tiedemiespiireissä uskottiin). " (Luominen.fi)

        http://luominen.fi/avaruus-ei-ole-aareton

      • Yksi-usko kirjoitti:

        "Tietelliset tosiasiat todistavat Raamatun olevan totta"

        Ei vaan ne ovat paljastaneet sen olevan satuja täynnä littanan maan kuvitelmineen ja siellä ei kerrota sanaakaan maailmankaikkeudesta ja luomismyytin lähtötilanne on jo valmiina oleva alkumeri.

        Ja tarjoa nyt vihdoin edes se ensimmäinen linkki tieteelliseen tutkimukseen joka tukee harhojasi tai myönnä ettei sellaista ole. Lahkokaatuilijoille suunnatut huuhaa-sivustot eivät ole tiedettä.

      • Jos Yksi-usko on trollaaja, hän on poikkeuksellisen tarmokas siinä hommassa.

        Minusta näyttää siltä, että kyseessä on ihan vilpittömästi tärähtänyt henkilö.

      • Yksi-usko kirjoitti:

        >>Mistään aurinkokunnista tai maailmankaikkeuksista puhumattakaan>>

        Tietelliset tosiasiat todistavat Raamatun olevan totta! Alla oleva lainaus artikkelista, jossa käistellään avaruutta.

        "Tieteelliset tosiasiat puhuvat sen Raamatun totuuden puolesta, että maailmankaikkeudella on ollut alku (toisin kuin vielä vähän aikaa sitten tiedemiespiireissä uskottiin). " (Luominen.fi)

        http://luominen.fi/avaruus-ei-ole-aareton

        Tiede ei ole tyhjentävästi selvittänyt sitä, minkälainen on ajan alku. Lähestyttäessä singulariteettia joudutaan fysiikan tunnettujen lakien kannalta hallitsemattomaan tilanteeseen.

        Ja toisekseen, jos niin kutsuttu Big Bang on oikea teoria, kyse ei ole sellaisesta alkamisesta, joka tapahtuu ajassa. Kysymys on aikadimension muodosta. Tuon teorian mukaisesti sellainen käsite kuin "aika ennen alkuräjähdystä" ei ole lainkaan mielekäs, vaan samantapainen kuin pohjoisnavan pohjoispuolella sijaitseva valtakunta.

        Pahoittelen sitä, että alkuräjähdys on harhaanjohtava sana. Kyse on kuitenkin niin arkijärjelle vaikeasta asiasta, että taitaa olla yhdentekevää sen puoleen, mitä sanaa käytetään.

        Universumin rajallisuudesta aikadimension suhteen seuraa minun intuitioni perusteella se, että se ei voi olla kaikki. Tämä ei ole tieteen tulos, vaan vahva sisäinen vakaumus, jota saatte nimittää vaikkapa uskoksi, jos huvittaa.

        Mutta universumin ulkopuolisista asioista on hyvin vaikea muotoilla mielekkäitä lauseita, koska kielemme on sidoksissa ajan käsitteeseen ja toisella universumilla voisi olla eri aikadimensio kuin meillä. Tai sitten koko rakenne voi olla syvällisesti erilainen. Yli hilseen menee joka tapauksessa.

      • v.aari kirjoitti:

        Jos Yksi-usko on trollaaja, hän on poikkeuksellisen tarmokas siinä hommassa.

        Minusta näyttää siltä, että kyseessä on ihan vilpittömästi tärähtänyt henkilö.

        "Minusta näyttää siltä, että kyseessä on ihan vilpittömästi tärähtänyt henkilö."

        Noin itsekin olisin taipuvainen uskomaan ja lapsellisuuden perusteella veikkaisin, että kyseessä on reilusti alaikäinen. Mutta noista ei oikein koskaan tiedä.

      • utti kirjoitti:

        Usko-poika on kertonut olevansa perheellinen. Hän tuputtaa siis lapsiparoilleen kaistapäisiä oppejaan. Muun muassa he perheenä viettävät juutalaisen kalenterin mukaisia juhlia, koska Usko katsoo niiden kuuluvan kunnon kristitylle. Lehtimaja on lasten mielestä hauska.

        Jestas, onko tuo tosiaan aikuinen?

        Nuokin juhlat on vielä oikeasti jotain kanaanilaisten satokausijuhlia, joihin on myöhemmin keksaistu taas jotain kytköksiä exodus-satuun.

      • Yksi-usko
        utti kirjoitti:

        >>oikeasti jotain kanaanilaisten satokausijuhlia>>

        Raamatun juhlakalenteri koskee myös kristittyjä. Kaikki juutalaiset juhlat kuvasivat Jeesuksen elämää. Ymmärrätkö asiasta yhtään mitään?

      • Yksi-usko kirjoitti:

        >>oikeasti jotain kanaanilaisten satokausijuhlia>>

        Raamatun juhlakalenteri koskee myös kristittyjä. Kaikki juutalaiset juhlat kuvasivat Jeesuksen elämää. Ymmärrätkö asiasta yhtään mitään?

        Ei tollo, juhlat jotka keksittiin ennen jeesusta eivät kuvanneet olemattoman elämää vaan ne olivat alunperin mm. satokausijuhlia, joille juutalaiset ja kristityt keksivät lisätä omat sepitteensä päälle omista saduistaan. Ihan vastaavasti kuin nyt juhlimme joulupukkia ja pääsiäispupua.

        >>Ei tollo, juhlat jotka keksittiin ennen jeesusta eivät kuvanneet olemattoman elämää vaan ne olivat alunperin mm. satokausijuhlia, joille juutalaiset ja kristityt keksivät lisätä omat sepitteensä päälle omista saduistaan. Ihan vastaavasti kuin nyt juhlimme joulupukkia ja pääsiäispupua. >>

        No, no. Ei kannata nimitellä, jos vaikka olisinkin vähän viisaampi kuin sinä. Ethän sinä minua tunne. Niin, noista juhlista. Ne olivat sen ajan juutalaisille satokausien juhlia, mutta nyt kun Raamattu on avautunut niidenkin osalta, niin ollaan huomattu eräs uskomaton seikka. Jumala viisaudessaan jo edeltä käsin opetti juutalaisia juhlimaan Jeesuksen elämän kaikista tärkeimpiä tapahtumia, kuten syntymää, kuolemaa, ylösnousemusta, Pyhän Hengen vuodatusta... jne. Tämä on aivan uskomatonta, eikä ole ihme, että juutalaisia kääntyy Jeesukseen uskoviksi nykyään valtavan paljon. Ei ole myöskään ihme, että kristittyjä palaa alkuperäisille juurilleen valtavan paljon nykyisin. Mutta mitä nämä kaikki merkitsevät ateistille? Tuskin mitään. Sydämessä ei sykähdä, kun Raamattu avautuu. Ihan sydän on paatunutta lihaa, jonka omahyväisyys on paaduttanut, niin että Jumalan Sana ei enää kosketa. Mikä on ateistin osa, kun Jeesus tulee takaisin? Ateisti ajattelee, ettei Jeesus tule koskaan takaisin, ei ole mitään hätää...

        "Ei kannata nimitellä, jos vaikka olisinkin vähän viisaampi kuin sinä."

        Siitä ei selvästikään ole pelkoa, tollo.

        "Ne olivat sen ajan juutalaisille satokausien juhlia"

        Ne olivat mm. mesopotamialaisille satokausijuhlia ennenkuin juutalaisia edes oli.

        "Jumala viisaudessaan jo edeltä käsin opetti juutalaisia juhlimaan Jeesuksen elämän kaikista tärkeimpiä tapahtumia"

        Ei vaan yliluonnollinen superkani opetti jo ennalta ihmisiä juhlistamaan pääsiäispupua kaikenmaailman jeesus-välivaiheiden avulla.

        "Tämä on aivan uskomatonta"

        Idiotismisi on uskomatonta.

        "Mikä on ateistin osa, kun Jeesus tulee takaisin?"

        Se Jeesus lupasi palata Raamatun mukaan jo 2000v sitten eläneen sukupolven aikana. Turhaan odotat sitä Raamatun mukaan väärää profeettaa.

        Sinun kannaltasi on tietysti onni ettei noita jumalolentoja ole, koska kaltaisesi moraaliton ja selkärangaton valehtelija grillaantuisi helvetissä.

      • Yksi-usko
        v.aari kirjoitti:

        Tiede ei ole tyhjentävästi selvittänyt sitä, minkälainen on ajan alku. Lähestyttäessä singulariteettia joudutaan fysiikan tunnettujen lakien kannalta hallitsemattomaan tilanteeseen.

        Ja toisekseen, jos niin kutsuttu Big Bang on oikea teoria, kyse ei ole sellaisesta alkamisesta, joka tapahtuu ajassa. Kysymys on aikadimension muodosta. Tuon teorian mukaisesti sellainen käsite kuin "aika ennen alkuräjähdystä" ei ole lainkaan mielekäs, vaan samantapainen kuin pohjoisnavan pohjoispuolella sijaitseva valtakunta.

        Pahoittelen sitä, että alkuräjähdys on harhaanjohtava sana. Kyse on kuitenkin niin arkijärjelle vaikeasta asiasta, että taitaa olla yhdentekevää sen puoleen, mitä sanaa käytetään.

        Universumin rajallisuudesta aikadimension suhteen seuraa minun intuitioni perusteella se, että se ei voi olla kaikki. Tämä ei ole tieteen tulos, vaan vahva sisäinen vakaumus, jota saatte nimittää vaikkapa uskoksi, jos huvittaa.

        Mutta universumin ulkopuolisista asioista on hyvin vaikea muotoilla mielekkäitä lauseita, koska kielemme on sidoksissa ajan käsitteeseen ja toisella universumilla voisi olla eri aikadimensio kuin meillä. Tai sitten koko rakenne voi olla syvällisesti erilainen. Yli hilseen menee joka tapauksessa.

        >>Tiede ei ole tyhjentävästi selvittänyt sitä, minkälainen on ajan alku. Lähestyttäessä singulariteettia joudutaan fysiikan tunnettujen lakien kannalta hallitsemattomaan tilanteeseen.>>

        Darwin-usko on pelkkää teoriaa vailla mitään todellisuutta.

        Lainaus on Wikipediasta: "Koska luonnossa ei pitäisi esiintyä mitään ääretöntä, singulariteetit ovat käytännössä pikemminkin teoreettisia konstruktioita kuin todellisia luonnonilmiöitä."

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Singulariteetti

        >>Ja toisekseen, jos niin kutsuttu Big Bang on oikea teoria, kyse ei ole sellaisesta alkamisesta, joka tapahtuu ajassa. Kysymys on aikadimension muodosta. Tuon teorian mukaisesti sellainen käsite kuin "aika ennen alkuräjähdystä" ei ole lainkaan mielekäs, vaan samantapainen kuin pohjoisnavan pohjoispuolella sijaitseva valtakunta.>>

        No kuule, kun sitä Big Bangia ei ole koskaan tapahtunut muualla kuin Darwinistien päässä. Voi vaikka kuinka esittää erikoisia teorioita, niin sen todellisemmaksi tuo Big Bang ei tule.

        >>Pahoittelen sitä, että alkuräjähdys on harhaanjohtava sana. Kyse on kuitenkin niin arkijärjelle vaikeasta asiasta, että taitaa olla yhdentekevää sen puoleen, mitä sanaa käytetään.>>

        Ei sinun tarvitse pahoitella jotain sanaa 'alkuräjähdys' tai 'Big Bang'. Ei tuollainen räjähdys nyt niin vaikea ole edes pyhäjärjelle, ei myöskään sapattijärjelle eikä arkijärjelle, ei maalais- eikä kaupunkilaisjärjelle. Millä järjellä tahansa ajatellaan, niin sitä alkuräjähdystä ei ole koskaan tapahtunut.

        New Scientist –lehdessä julkaistussa avoimessa kirjeessä tiedeyhteisölle jopa jotkut maalliset asiantuntijat sanovat alkuräjähdyksestä:

        ”Alkuräjähdys on nykyisin riippuvainen kasvavasta määrästä oletettuja itsenäisiä kokonaisuuksia, asioista, joita emme ole koskaan havainneet..."

        Linkki kyseiseen artikkeliin Luominen-lehdessä: http://luominen.fi/enqvist-ei-ole-kuullut-alkurajahdysta-kyseenalaistetun-tieteellisissa-yhteyksissa

        >>Universumin rajallisuudesta aikadimension suhteen seuraa minun intuitioni perusteella se, että se ei voi olla kaikki. Tämä ei ole tieteen tulos, vaan vahva sisäinen vakaumus, jota saatte nimittää vaikkapa uskoksi, jos huvittaa.>>

        Voit pohtia ihan rauhassa, kunhan siihen ei vain kulu valtion varoja.

        >>Mutta universumin ulkopuolisista asioista on hyvin vaikea muotoilla mielekkäitä lauseita, koska kielemme on sidoksissa ajan käsitteeseen ja toisella universumilla voisi olla eri aikadimensio kuin meillä. Tai sitten koko rakenne voi olla syvällisesti erilainen. Yli hilseen menee joka tapauksessa. >>

        Kun kielletään Jumala, niin se pakkautuu menemään yli hilseen ja kovasti. Alla älyllisempi vaihtoehto:

        "Alkuräjähdyksen tilalle on tarjolla parempaa, johon havainnot sopivat ilman tarvetta pimeälle aineelle ja pimeälle energialle. Professori, fyysikko, kosmologi John Hartnett on kirjoittanut kirjan Starlight, Time and the New Physics [Tähtien valo, aika ja uusi fysiikka]. YK:n entinen kansainvälisen atomienergiajärjestön konsultti Alex Williams kommentoi Hartnettin kirjasta: ”Ajatus siitä, että Jumala loi maailmankaikkeuden kuudessa päivässä vain muutamia tuhansia vuosia sitten ei ole nyt ainoastaan älyllisesti varteenotettava, se on paljon parempi selitys siihen mitä havaitsemme kuin kilpailijansa.”"

        Linkki edellisestä lainauksesta Luominen-lehteen: http://luominen.fi/enqvist-ei-ole-kuullut-alkurajahdysta-kyseenalaistetun-tieteellisissa-yhteyksissa

      • Yksi-usko
        utti kirjoitti:

        "Ei kannata nimitellä, jos vaikka olisinkin vähän viisaampi kuin sinä."

        Siitä ei selvästikään ole pelkoa, tollo.

        "Ne olivat sen ajan juutalaisille satokausien juhlia"

        Ne olivat mm. mesopotamialaisille satokausijuhlia ennenkuin juutalaisia edes oli.

        "Jumala viisaudessaan jo edeltä käsin opetti juutalaisia juhlimaan Jeesuksen elämän kaikista tärkeimpiä tapahtumia"

        Ei vaan yliluonnollinen superkani opetti jo ennalta ihmisiä juhlistamaan pääsiäispupua kaikenmaailman jeesus-välivaiheiden avulla.

        "Tämä on aivan uskomatonta"

        Idiotismisi on uskomatonta.

        "Mikä on ateistin osa, kun Jeesus tulee takaisin?"

        Se Jeesus lupasi palata Raamatun mukaan jo 2000v sitten eläneen sukupolven aikana. Turhaan odotat sitä Raamatun mukaan väärää profeettaa.

        Sinun kannaltasi on tietysti onni ettei noita jumalolentoja ole, koska kaltaisesi moraaliton ja selkärangaton valehtelija grillaantuisi helvetissä.

        >>Sinun kannaltasi on tietysti onni ettei noita jumalolentoja ole, koska kaltaisesi moraaliton ja selkärangaton valehtelija grillaantuisi helvetissä. >>

        Kirjoititko itsestäsi? Voin kertoa sinulle, että Herramme Jeesus Kristus tulee. Se on varma ja tosi. Sinunkin polvet notkistuvat kerran Herrain Herran ja Kuningasten Kuninkaan edessä.

      • Yksi-usko kirjoitti:

        >>Tiede ei ole tyhjentävästi selvittänyt sitä, minkälainen on ajan alku. Lähestyttäessä singulariteettia joudutaan fysiikan tunnettujen lakien kannalta hallitsemattomaan tilanteeseen.>>

        Darwin-usko on pelkkää teoriaa vailla mitään todellisuutta.

        Lainaus on Wikipediasta: "Koska luonnossa ei pitäisi esiintyä mitään ääretöntä, singulariteetit ovat käytännössä pikemminkin teoreettisia konstruktioita kuin todellisia luonnonilmiöitä."

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Singulariteetti

        >>Ja toisekseen, jos niin kutsuttu Big Bang on oikea teoria, kyse ei ole sellaisesta alkamisesta, joka tapahtuu ajassa. Kysymys on aikadimension muodosta. Tuon teorian mukaisesti sellainen käsite kuin "aika ennen alkuräjähdystä" ei ole lainkaan mielekäs, vaan samantapainen kuin pohjoisnavan pohjoispuolella sijaitseva valtakunta.>>

        No kuule, kun sitä Big Bangia ei ole koskaan tapahtunut muualla kuin Darwinistien päässä. Voi vaikka kuinka esittää erikoisia teorioita, niin sen todellisemmaksi tuo Big Bang ei tule.

        >>Pahoittelen sitä, että alkuräjähdys on harhaanjohtava sana. Kyse on kuitenkin niin arkijärjelle vaikeasta asiasta, että taitaa olla yhdentekevää sen puoleen, mitä sanaa käytetään.>>

        Ei sinun tarvitse pahoitella jotain sanaa 'alkuräjähdys' tai 'Big Bang'. Ei tuollainen räjähdys nyt niin vaikea ole edes pyhäjärjelle, ei myöskään sapattijärjelle eikä arkijärjelle, ei maalais- eikä kaupunkilaisjärjelle. Millä järjellä tahansa ajatellaan, niin sitä alkuräjähdystä ei ole koskaan tapahtunut.

        New Scientist –lehdessä julkaistussa avoimessa kirjeessä tiedeyhteisölle jopa jotkut maalliset asiantuntijat sanovat alkuräjähdyksestä:

        ”Alkuräjähdys on nykyisin riippuvainen kasvavasta määrästä oletettuja itsenäisiä kokonaisuuksia, asioista, joita emme ole koskaan havainneet..."

        Linkki kyseiseen artikkeliin Luominen-lehdessä: http://luominen.fi/enqvist-ei-ole-kuullut-alkurajahdysta-kyseenalaistetun-tieteellisissa-yhteyksissa

        >>Universumin rajallisuudesta aikadimension suhteen seuraa minun intuitioni perusteella se, että se ei voi olla kaikki. Tämä ei ole tieteen tulos, vaan vahva sisäinen vakaumus, jota saatte nimittää vaikkapa uskoksi, jos huvittaa.>>

        Voit pohtia ihan rauhassa, kunhan siihen ei vain kulu valtion varoja.

        >>Mutta universumin ulkopuolisista asioista on hyvin vaikea muotoilla mielekkäitä lauseita, koska kielemme on sidoksissa ajan käsitteeseen ja toisella universumilla voisi olla eri aikadimensio kuin meillä. Tai sitten koko rakenne voi olla syvällisesti erilainen. Yli hilseen menee joka tapauksessa. >>

        Kun kielletään Jumala, niin se pakkautuu menemään yli hilseen ja kovasti. Alla älyllisempi vaihtoehto:

        "Alkuräjähdyksen tilalle on tarjolla parempaa, johon havainnot sopivat ilman tarvetta pimeälle aineelle ja pimeälle energialle. Professori, fyysikko, kosmologi John Hartnett on kirjoittanut kirjan Starlight, Time and the New Physics [Tähtien valo, aika ja uusi fysiikka]. YK:n entinen kansainvälisen atomienergiajärjestön konsultti Alex Williams kommentoi Hartnettin kirjasta: ”Ajatus siitä, että Jumala loi maailmankaikkeuden kuudessa päivässä vain muutamia tuhansia vuosia sitten ei ole nyt ainoastaan älyllisesti varteenotettava, se on paljon parempi selitys siihen mitä havaitsemme kuin kilpailijansa.”"

        Linkki edellisestä lainauksesta Luominen-lehteen: http://luominen.fi/enqvist-ei-ole-kuullut-alkurajahdysta-kyseenalaistetun-tieteellisissa-yhteyksissa

        Eli sotket taas evoluution kosmologiaan ja parasta mitä huumorilehtesi on sitäkin vastaan löytänyt on yhden kandin paperit fysiikasta hankkineen huuhailijan mielipidekirjoitus populaarissa tiedelehdessä. Säälittävää.

        Eli lässytät taas tyhjää kun et kykene vastaamaan mitään todellista siihen tosiasiaan että olet todistetusti pelkkä valehtelija, joka ei kykene ottamaan vastuuta kumotuista valheistaan:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14872573/evoluutioteoria-on-emavale

        Toistetaan jos se auttaisi tajuamaan: Olet todistetusti valehtelija ja valheitaan pakoileva pelkuri.

      • Yksi-usko kirjoitti:

        >>Tiede ei ole tyhjentävästi selvittänyt sitä, minkälainen on ajan alku. Lähestyttäessä singulariteettia joudutaan fysiikan tunnettujen lakien kannalta hallitsemattomaan tilanteeseen.>>

        Darwin-usko on pelkkää teoriaa vailla mitään todellisuutta.

        Lainaus on Wikipediasta: "Koska luonnossa ei pitäisi esiintyä mitään ääretöntä, singulariteetit ovat käytännössä pikemminkin teoreettisia konstruktioita kuin todellisia luonnonilmiöitä."

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Singulariteetti

        >>Ja toisekseen, jos niin kutsuttu Big Bang on oikea teoria, kyse ei ole sellaisesta alkamisesta, joka tapahtuu ajassa. Kysymys on aikadimension muodosta. Tuon teorian mukaisesti sellainen käsite kuin "aika ennen alkuräjähdystä" ei ole lainkaan mielekäs, vaan samantapainen kuin pohjoisnavan pohjoispuolella sijaitseva valtakunta.>>

        No kuule, kun sitä Big Bangia ei ole koskaan tapahtunut muualla kuin Darwinistien päässä. Voi vaikka kuinka esittää erikoisia teorioita, niin sen todellisemmaksi tuo Big Bang ei tule.

        >>Pahoittelen sitä, että alkuräjähdys on harhaanjohtava sana. Kyse on kuitenkin niin arkijärjelle vaikeasta asiasta, että taitaa olla yhdentekevää sen puoleen, mitä sanaa käytetään.>>

        Ei sinun tarvitse pahoitella jotain sanaa 'alkuräjähdys' tai 'Big Bang'. Ei tuollainen räjähdys nyt niin vaikea ole edes pyhäjärjelle, ei myöskään sapattijärjelle eikä arkijärjelle, ei maalais- eikä kaupunkilaisjärjelle. Millä järjellä tahansa ajatellaan, niin sitä alkuräjähdystä ei ole koskaan tapahtunut.

        New Scientist –lehdessä julkaistussa avoimessa kirjeessä tiedeyhteisölle jopa jotkut maalliset asiantuntijat sanovat alkuräjähdyksestä:

        ”Alkuräjähdys on nykyisin riippuvainen kasvavasta määrästä oletettuja itsenäisiä kokonaisuuksia, asioista, joita emme ole koskaan havainneet..."

        Linkki kyseiseen artikkeliin Luominen-lehdessä: http://luominen.fi/enqvist-ei-ole-kuullut-alkurajahdysta-kyseenalaistetun-tieteellisissa-yhteyksissa

        >>Universumin rajallisuudesta aikadimension suhteen seuraa minun intuitioni perusteella se, että se ei voi olla kaikki. Tämä ei ole tieteen tulos, vaan vahva sisäinen vakaumus, jota saatte nimittää vaikkapa uskoksi, jos huvittaa.>>

        Voit pohtia ihan rauhassa, kunhan siihen ei vain kulu valtion varoja.

        >>Mutta universumin ulkopuolisista asioista on hyvin vaikea muotoilla mielekkäitä lauseita, koska kielemme on sidoksissa ajan käsitteeseen ja toisella universumilla voisi olla eri aikadimensio kuin meillä. Tai sitten koko rakenne voi olla syvällisesti erilainen. Yli hilseen menee joka tapauksessa. >>

        Kun kielletään Jumala, niin se pakkautuu menemään yli hilseen ja kovasti. Alla älyllisempi vaihtoehto:

        "Alkuräjähdyksen tilalle on tarjolla parempaa, johon havainnot sopivat ilman tarvetta pimeälle aineelle ja pimeälle energialle. Professori, fyysikko, kosmologi John Hartnett on kirjoittanut kirjan Starlight, Time and the New Physics [Tähtien valo, aika ja uusi fysiikka]. YK:n entinen kansainvälisen atomienergiajärjestön konsultti Alex Williams kommentoi Hartnettin kirjasta: ”Ajatus siitä, että Jumala loi maailmankaikkeuden kuudessa päivässä vain muutamia tuhansia vuosia sitten ei ole nyt ainoastaan älyllisesti varteenotettava, se on paljon parempi selitys siihen mitä havaitsemme kuin kilpailijansa.”"

        Linkki edellisestä lainauksesta Luominen-lehteen: http://luominen.fi/enqvist-ei-ole-kuullut-alkurajahdysta-kyseenalaistetun-tieteellisissa-yhteyksissa

        Alkuräjähdysteoria ei liity Darwinin kehittämään evoluutioteoriaan ollenkaan.

        Niiden ainoa yhtymäkonta on se, että molemmat ovat fundamentalistien mielestä Raamatun vastaisia teorioita.

        Jostain syystä nakkelet typerää irvimistäsi myös sille, kun kerron ajattelevani, että tämän ajan ja tilan lisäksi on jotain muutakin. Et ehkä tajunnut, mutta tässä asiassa ymmärtääkseni olemme samalla puolella.

        Voit toki heittää ilkeitä ja riidanhaluisia kommenttejasi ihan rauhassa. Hintana on kuitenkin se, että saat keljun kaverin maineen. Uskottavuutesi on mennyt jo kauan sitten.

        Ja ihan oikeasti: Voit olla sataprosenttisen varma, että et ymmärrä yhtään mitään siitä kosmologisesta mallista, jonka pohjalta on tuotettu teoria alkuräjähdyksestä. Et ymmärrä sitä arkena tai minkään perinteen mukaisena pyhäpäivänä, et maalla, kaupungissa etkä merellä. Siksi ylimielinen kommentointisi vaikuttaa aivan erityisen tyhmältä.

      • Yksi-usko
        v.aari kirjoitti:

        Alkuräjähdysteoria ei liity Darwinin kehittämään evoluutioteoriaan ollenkaan.

        Niiden ainoa yhtymäkonta on se, että molemmat ovat fundamentalistien mielestä Raamatun vastaisia teorioita.

        >>Alkuräjähdysteoria ei liity Darwinin kehittämään evoluutioteoriaan ollenkaan.>>

        En ole sitä kirjoittanutkaan, että Darwin tuon alkupamauksen olisi keksinyt. Sen sijaan Darwinistit ovat sen keksineet ja puolustelevat sitä kynsin ja hampain. Darwinistit pitävät hengissä myös Darwinin keksimää 'apinaoppia'.

      • Yksi-usko
        v.aari kirjoitti:

        Jostain syystä nakkelet typerää irvimistäsi myös sille, kun kerron ajattelevani, että tämän ajan ja tilan lisäksi on jotain muutakin. Et ehkä tajunnut, mutta tässä asiassa ymmärtääkseni olemme samalla puolella.

        Voit toki heittää ilkeitä ja riidanhaluisia kommenttejasi ihan rauhassa. Hintana on kuitenkin se, että saat keljun kaverin maineen. Uskottavuutesi on mennyt jo kauan sitten.

        Ja ihan oikeasti: Voit olla sataprosenttisen varma, että et ymmärrä yhtään mitään siitä kosmologisesta mallista, jonka pohjalta on tuotettu teoria alkuräjähdyksestä. Et ymmärrä sitä arkena tai minkään perinteen mukaisena pyhäpäivänä, et maalla, kaupungissa etkä merellä. Siksi ylimielinen kommentointisi vaikuttaa aivan erityisen tyhmältä.

        >>Voit olla sataprosenttisen varma, että et ymmärrä yhtään mitään siitä kosmologisesta mallista, jonka pohjalta on tuotettu teoria alkuräjähdyksestä. >>

        Sitä eivät ymmärrä edes alkupamauksen kehittelijät, jotka ovat saaneet päänsä solmuun. Mutta, tiedätkö mitä? Luojaa varmaan hymyilyttää ihmisjärjen vajavaisuus. Toisaalta varmaan Luojalla on suuri suru siitä, että tämä sielunvihollisen oppi on erottanut niin monen uskovaisen Jumalasta.

      • Yksi-usko
        utti kirjoitti:

        Eli sotket taas evoluution kosmologiaan ja parasta mitä huumorilehtesi on sitäkin vastaan löytänyt on yhden kandin paperit fysiikasta hankkineen huuhailijan mielipidekirjoitus populaarissa tiedelehdessä. Säälittävää.

        >>Eli sotket taas evoluution kosmologiaan >>

        Miten niin?

        Puhutaan vähän kosmologiasta, jotta asia sinullekin selviää. "Erityisesti nykyajan kosmologia keskittyy kaikkeuden alkuperään liittyviin kysymyksiin." (lainaus wikipedia). Alkuräjähdysteoriassa on suuria ongelmia. Otan lainauksen wikipediasta:

        "Vaikka alkuräjähdysteoria on niin kutsuttu kosmologian standardimalli, siihen liittyy lukuisia ongelmia ja puutteita. Tarkka moderni alkuräjähdyksen teoria nojaa lukuisiin ilmiöihin, joita ei vielä ole todennettu kokeissa. Näistä ilmiöistä pimeä energia ja pimeä aine ovat varmimpia, kun taas inflaatio ja baryonigeneesi ovat spekulatiivisempia, sillä ne on mahdollista korvata jollain muulla idealla vaikuttamatta loppuosaan teoriaa. Nämä kysymykset kuuluvat fysiikan ratkaisemattomiin ongelmiin."

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Alkuräjähdys

        Miten voit täysin luottaa alkuräjähdykseen, kun siinä on niin paljon ongelmia ja puutteita?

        >>ja parasta mitä huumorilehtesi on sitäkin vastaan löytänyt on yhden kandin paperit fysiikasta hankkineen huuhailijan mielipidekirjoitus populaarissa tiedelehdessä. Säälittävää. >>

        Tämä on tyypillistä sokean darwin-uskovaisen kirjoitusta, jossa ei haluta nähdä muita mahdollisuuksia kuin darvin-usko. Tämä on uskovaisen ihmisen kirjoitusta, ei tieteestä kiinnostuneen.

        Lainaamasi kosmologiaan liittyvät tekstit eivät sano yhtään mitään evoluutiosta. Ne ovat kaksi aivan eri tutkimusaluetta. Olet toistuvasti sekoittanut ne keskenään.

        Se on totta, että kosmologiassa riittää vielä tutkittavaa, kuten useimmilla muillakin tieteen aloilla. Siitä, että kaikkea ei tiedetä, ei todellakaan seuraa, että tähän asti löydetty tieto olisi virheellistä. Ja vielä vähemmän siitä seuraa, että Raamatun kertomukset olisivat tulleet todistetuiksi kirjaimellisena historiana.

    • Näinon.on

      Luomiskertomus.
      Ei aikalaisia voi syyttää tiedonpuutteesta, luomiskertomusta kirjoittaessaan raamattuun tosin Darwinilla oli tutkittua tietoa muttei niin paljon kuin nykyisin.

    • ilmaeikilju

      Jumalalle on kaikki mahdollista - ihminen savea.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kotipizza Hyllykallio

      Meniköhän jotain pieleen? Arveletteko, että lisää arvostusta teitä kohtaan?Arveletteko, että ei vaikuta myyntiä vähentäv
      Seinäjoki
      187
      4583
    2. Se ääni ja

      Olemus vaan, kyl teis jotain samaa on ja samoja luonteenpiirteitäkin löytyy vaikka paljon on höpöäkin mukana 😍😂🤭 vaik
      Ikävä
      36
      3653
    3. Mopomiitissä vakava loukkaantuminen

      IMATRAN mopomiitistä lauantai-iltana sairaalaan joutuneet kuljettajat ovat loukkaantuneet vakavasti, Kaakkois-Suomen pol
      Imatra
      241
      3361
    4. Mitä nainen ajattelet?

      Miten viettäisimme iltaa juuri nyt jos olisimme yhdessä?
      Ikävä
      152
      1340
    5. Minulla on poikaystävä!!!

      Uskokaa nyt jo! En halua vanhaa kääkkää!!!
      Ikävä
      168
      1309
    6. J-miehelle

      Miksi kaikki päättyi näin? Vain sinut olisin halunnut, on ikävä sua. Älä ajaudu väärille teille, olet mulle Rakas.
      Ikävä
      65
      1272
    7. Viikonlopun päätteeksi löytäisin

      paikkani sinun kainalossasi. Telkkarissa joku leffa, sarja, ehkä ihan mielenkiintoinenkin tai sitten ei enää jaksaisi ke
      Ikävä
      10
      1021
    8. Rupesin oikeasti odottamaan

      Että toteutuuko se meidän pusu ensiviikolla. Olisin niin onnellinen se merkitsisi paljon.
      Ikävä
      55
      970
    9. Ihmettelen sinua... En koskaan päässyt

      Selvyyteen että minkälainen olet pohjimmiltasi, mitä haluat minusta. Nyt näyttää että olet myös tosi hyvä valehtelija. E
      Ikävä
      63
      940
    10. Niinhän se on nainen että me

      Kaikki vanhetaan ja muututaan toisenlaisiksi, lainatakseni vapaasti yhden vanhan kappaleen sanoitusta
      Ikävä
      53
      923
    Aihe