Aion antaa toiselle lapselleni lahjoituksena vaatimattoman kesämökin. Aion laittaa lahjakirjaan, että kyseessä ei ole ennakkoperintö ja lahjaan ei sisälly avio-oikeutta. Jos kuitenkin kävisi niin, että lapseni kuolisi ennen puolisoaan, niin ei kai hänen puolisonsa olisi oikeutettu saamaan tasinkona jotain tuosta lahjasta? Miten voisin sen estää? Kenen omaisuudeksi mökki sitten päätyisi?
Lahja lapselle.
mhmm
22664
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Hei,
Kun teet lahjakirjan tuolla tavalla, niin lapsesi puoliso ei saa tasinkoa siitä mökistä, loppui avioliitto sitten avioeroon tai kuolemaan.
Mutta, jos lapsesi kuolee ilman omia lapsia, niin hänen puoliso perii hänet ja saa mökin sillä lailla. Joten suosittelen, että lahjakirjaan lisätään toissijaismääräys tyyliin "lapseni A:n kuolleessa mökin perii hänen lapsensa. Jos A kuolee ilman omia rintaperillisiä, mökki tulee mennä veljelleni B:lle tai B:n perillisille."
Lämmin kiitos tiedosta. Mitään tällaista en tekisi, tai kysyisi ilkeyttäni, vaan haluaisin mökin pysyvän suvulla.
Lahjakirjaan vain ei ole mahdollista ottaa toissijaismääräystä. Eli sen jos haluat, niin testamentilla onnistuu. Tällöin mökki tosin siirtyy lapselle vasta kuolemasi jälkeen. Ainahan tietysti voit pyytää lasta tekemään itse testamentin mökistä.
Ok, en tajunnut tuota kieltoa laittaa toissijaismääräystä lahjakirjaan.
Mihin tämä kielto perustuu? En nopealla googlauksella Edilex-haulla löytänyt mitään (hakusanoilla lahjakirja ja toissijaismääräys).
Onko olemassa mitään erillistä lakia lahjan annosta?
Vai ei ole mahdollista - ainakaan sinun mielestäsi. Kerropa perustelusi!
Ei tosin minullekaan ole ennen tullut eteen tilannetta, missä olisi tullut puntaroitavaksi toissijaismääräyksen soveltuminen testamentin ohella lahjakirjaan. Mutta nyt kun sitä tarkastelen - niin miksikäs se ei kävisi? Yksipuolisesta oikeustoimesta molemmissa on kysymys, erona se, että lahja (yleensä) täyttyy heti, mutta testamentti vasta testaattorin kuollessa. Molemmissa pätee esim. saajan puolisolta avio-oikeuden pois sulkeva ehto taikka hallintaoikeuden pidättämistä koskeva ehto. Mikä siis estäisi toissijaissaajaa koskevan ehdon liittämisen lahjakirjaan?
Ainakin Tampereen työväenopisto opettaa, että toissijaissaajaa koskeva ehto voidaan liittää myös lahjakirjaan:
" Lahjan ehdot
Lahjoittaja voi liittää lahjaan ehtoja, jotka ovat hyvän tavan mukaisia. Jos ehdot osoittautuvat myöhemmin kohtuuttomiksi, voidaan niitä oikeustoimilain perusteella sovitella.
Tyypillinen ehto on tarkoitemääräys lahjoitetun omaisuuden käytöstä, esim. kiinteistön lahjoittaminen suojelualueen perustamista varten.
Lahjaan voidaan liittää toissijaismääräys, jonka mukaan lahja menee lahjansaajan kuoltua kolmannelle henkilölle. Myös luovutuskielto on ehtona mahdollinen."
http://koulut.tampere.fi/materiaalit/laki2/lahjakirja/lahja2.html
Jep, tarkistin vähän asiaa. Urpo Kankaan mukaan toissijaismääräys eli määräys, että lahja on lahjansaajan kuoltua mentävä kolmannelle, on pätevä (Kangas 1993, Lahja, s. 107). Hän perustaa kantansa ennakkopäätökseen KKO 1940 II 373, jossa ko. määräys oli pätevä.
Toisaalta työpaikallani tällaisen toissijaismääräyksen hyväksyttävyyteen suhtaudutaan epäilevästi.
00530, tuo sinun työväenopiston kurssisi materiaali näyttää olevan aika hätäisesti kokoon kursittu - ja valitettavasti se sisältää harhaanjohtavaa ja jopa virheellistä tietoa. Siinä on tiiviissä muodossa yritetty käsitellä liian suurta määrää asioita.
Suosittelenkin käyttämään mieluummin lakeja ja oikeuskirjallisuutta eli ihan oikeita oikeuslähteitä. Muuten voi hiihdellä pahasti metsään, kuten tässä nyt kävi.
Eli MrMaster ja Onnibonnin työkaverit ovat oikeassa: mökkikiinteistön lahjaan ei voi ottaa toissijaismääräystä.
Kannattaa lukaista maakaari. Sieltä ne perustelut löytyvät. En nyt muista pykäliä ulkoa, mutta löydätte ne varmasti itsekin.
Hei,
Katsoin maakaarta ja sen esitöitä, mutta en löytänyt mitään mikä selvästi kieltäisi tällaisten toissijaismääräysten laittoa. Toissijaismääräyksen kielto voisi nähdäkseni perustaa MK 2:11 1 mom. 2) kohdan määräykseen jonka mukaan kielletty ehto on sellainen joka rajoittaa ostajan (tai lahjansaajan, kts. MK 4:2 1 mom.) oikeutta luovuttaa kiinteistö edelleen, mikäli toissijaismääräys lahjatapauksissa estäisi lahjansaajaa omasta puolesta lahjoittamaan tai myymään kiinteistöä. Toissijaismääräyksen voisi myös kieltää MK 2:2 perusteella mikäli me konstruoitaisiin toissijaismääräyksen jonkinlaisena purkaavana ehtona, eli että lahja purkautuisi lahjansaajan kuolleessa ja kiinteistö palautuisi sitten lahjanantajalle tai toiselle.
Mutta mielestäni MK:n määräykset eivät ole tarpeeksi tarkkoja jotta niiden perusteella voitaisiin joko hyväksyä tai kieltää toissijaismääräyksen käyttö lahjoituksessa, vaan nähdäkseni ensisijainen este tällaiselle toissijaismääräykselle voisi olla kuolemanvaraislahjan kielto. Mutta, kuten jo mainitsin, Kangas nimenomaisesti hyväksyi toissijaismääräysten käytön vuoden 1993 kirjassaan ja hän myös alaviitteen avulla vertasi sitä kuolemanvaraislahjakieltoon. Ja kuten Aarnio & Kangas vielä vuonna 2016 (Suomen Jäämistöoikeus I, s. 700) katsovat, lahjaa tai sen määräystä ei voida sitoa lahjanantajan kuolemaan, mutta se voidaan sitoa lahjansaajan kuolemaan. Eli lahjaa antaessa voidaan määrätä, että se purkaantuu lahjansaajan kuolleessa, joten (minun tulkintani) miksi ei voitaisi määrätä, että lahja menee kolmannelle lahjansaajan kuollessa.
En myöskään näe miksi toissijaismääräys olisi kieletty hyvän tavan vastaisena.
Tämä on tosin kiinnostava kysymys jossa vastaus ei ole aivan selvä, etenkin kun kyseessä oleva lahja on kiinteistö.
Katsoin (yöllä) maakaaren säännöksiä, mutta kieltoa en löytänyt. Jos sinä uskot olevasi tietäväinen, niin annapa se säännös, johon tietosi perustat.
Perustelin itse, minkä vuoksi en nähnyt estettä toissijaismääräykselle. Kun netistä löytyi käsitystäni puoltava kanta (varmastikin lakimiehen laatima työväenopiston kurssiin), niin linkkasin sen. Kielteistä kantaa ei netistä löytynyt. Enempää hakuja en tehnyt. Mutta odotan tarkempaa tietoa tietäväisiltä.
"Toissijaismääräyksen kielto voisi nähdäkseni perustaa MK 2:11 1 mom. 2) kohdan määräykseen jonka mukaan kielletty ehto on sellainen joka rajoittaa ostajan (tai lahjansaajan, kts. MK 4:2 1 mom.) oikeutta luovuttaa kiinteistö edelleen, mikäli toissijaismääräys lahjatapauksissa estäisi lahjansaajaa omasta puolesta lahjoittamaan tai myymään kiinteistöä. Toissijaismääräyksen voisi myös kieltää MK 2:2 perusteella mikäli me konstruoitaisiin toissijaismääräyksen jonkinlaisena purkaavana ehtona, eli että lahja purkautuisi lahjansaajan kuolleessa ja kiinteistö palautuisi sitten lahjanantajalle tai toiselle."
Mutta mutta. Jos toissijaissaajaa koskeva ehto on sallittu testamentissa, niin miksi se ei olisi sallittu myös lahjakirjassa? Mikä olisi syy asettaa testamentti ja lahjakirja tässä suhteessa eri asemaan? Joki logiikkahan erilaisella kohtelulla pitäisi olla.
Taisipa 88989 hiihdellä itse niin pahasti metsään, ettei ole vieläkään löytänyt sieltä ihmisten ilmoille .... Niin voi käydä, jos ei pidä varaansa, vaan luottaa liiaksi faktojen asemesta vaistoonsa.
Aloittaja siis haluaa, että tietty lapsi saisi omistukseensa aloittajan omistaman mökin. Hän voisi tietysti sen testamentata ja laittaa testamenttiin toissijaismääräyksen. Mutta tuolloin asia realisoituisi vasta aloittajan kuoltua. Aloittaja voisi haluta antaa mökin myös ennakkoperintönä. Tuolloin täytyisi myös tehdä lahjakirja. Ja siihen maininta, että kyse ennakkoperinnöstä. Koska kyse olisi perinnöstä, olisi jotenkin loogista, että lahjakirjaan voisi ottaa toissijaismääräyksen koska kerran testamenttiinkin voi.
Onko siis lahja, joka ei ole ennakkoperintöä, jotenkin niin erilainen kuin lahja, joka on ennakkoperintöä? Pätisikö niiden lahjakirjoihin eri säännöt?
Tätä vaan pohdiskelen...
Jos säännöt/lait ovat erilaiset, miksei aloittaja antaisi lahjaa ennakkoperintönä, varsinkin jos sen arvo ei ole suuri?
Ennakkoperintöhän on aina lahja. Ja lahjaa koskee maakaaren säännöstö, jossa kielletään sellaiset ehdot, joilla rajoitetaan kiiteistön luovutusta eteenpäin.
Perintöjä taas koskevat omat säädöksensä (perintökaari).
Mk 2:11:n 2-kohdan mukaan kiinteistön KAUPASSA pätemätön on ehto, "joka rajoittaa ostajan oikeutta luovuttaa kiinteistö edelleen, pantata kiinteistö, sopia vuokraoikeuden tai muun erityisen oikeuden perustamisesta kiinteistöön taikka muutoin näihin verrattavalla tavalla oikeudellisesti määrätä kiinteistöstä". Saman lain 4:2:n mukaan edellä oleva koskee SOVELTUVIN OSIN myös kiinteistön lahjaa.
Lahjansaaja voi siten eläessään luovuttaa saamansa kiinteistön. Kysymys on siitä, miten kiinteistö periytyy, jos lahjansaaja omisti sen kuollessaan. Tällöinhän EI ole kysymys kiinteistön LUOVUTTAMISESTA, mistä MK 2:11:ssa säädetään. Jos kielletyksi olisi tarkoitettu myös kiinteistön toissijaissaajaa koskeva lahjan ehto, niin eiköpähän se - muista poikkeavana - olisi tuohon luetteloon lisätty. "Muutoin näihin verrattava tapa" ei ilman muuta sovellu toissijaissaajaa koskevaan ehtoon, koska se selvästi eroaa säännöksessä eritellyistä inter vivos -toimista; se realisoituu vasta lahjansaajan kuolemassa.
Mitään järkevää ratiota en näe sille, että toissijaismääräystä kahdessa yksipuolisessa oikeustoimessa, lahjassa ja testamentissa, kohdeltaisiin eri tavoin. Varmaankin professori Urpo Kangas, kuten Onnibonni edellä kertoo, on fundeerannut samalla tavoin päätyessään siihen, että toissijaismääräys molemmissa on yhtä pätevä.
Jos siis määrään lahjassa, että lahjansaajan puolisolla ei ole avio-oikeutta lahjaan, niin koskeeko se myöskin lahjansaajan kuolemantapausta?
Koskee.
Mutta se ei estä sitä, että lapsettoman lahjansaajan perii tämän leski.
Ap, laita lahjakirjaan, että lahjansaajan puolisolla ei ole avio-oikeutta lahjaan ja toissijaismääräyksenä, että hänen jälkeensä kiinteistö menee lahjansaajan rintaperillisille ja jos niitä ei (elossa) ole, kiinteistö menee x:lle (esim. sisarustesi lapsille tms.).
Käytä julkista kaupanvahvistajaa (joka kiinteistön luovutuksissa on pakollinen jos ei käytä maanmittauslaitoksen sähköistä palvelua). Tällöinhän jo ko. ehdon pätevyys tavallaan mitataan.
Kaupanvahvistajan velvollisuus ei ole tarkistaa asiakirjan sisältöä. Hän tarkistaa lähinnä vain henkilöllisyydet.
Jos kerran tuollainen jatkoluovutuksen estävä ehto (eli toissijaismääräys) on lahjakirjassa kielletty, niin älkää nyt suositelko sellaista! Eli lahjanantajan tahto ei sitten ehkä toteudukaan, kun puoliso saakin mökin perintönä.
"Kaupanvahvistajan velvollisuus ei ole tarkistaa asiakirjan sisältöä. Hän tarkistaa lähinnä vain henkilöllisyydet."
Ei velvollisuutta, mutta kyllä lähes kaikki kaupanvahvistajat, joita olen käyttänyt, ovat halunneet etukäteen lukea ja tarkistaa saantokirjan.
"Jos kerran tuollainen jatkoluovutuksen estävä ehto (eli toissijaismääräys) on lahjakirjassa kielletty, niin älkää nyt suositelko sellaista!"
Ja missäs niin sanotaan että on kielletty? Täällähän on nimenomaan esitetty päinvastaista oikeustapauksen ja kommentin kera. Ne, jotka sanovat, että on kielletty, eivät ole esittäneet mitään vastaavaa todistetta.
"Eli lahjanantajan tahto ei sitten ehkä toteudukaan, kun puoliso saakin mökin perintönä."
Ei vara venettä kaada. Millä tavalla sinä sitten varmistaisit lahjanantajan tahdon? Jos nimenomaan halutaan antaa lahjana ei perintönä esim. testamentilla?
Jos kyseinen ehto jostain syystä todettaisiin pätemättömäksi, niin mitä sitten? Kun vain saantokirja on muutoin sellainen, että lahjansaaja mökin itselleen saa. Ja sehän taas mitataan lainhuudossa.
Kaupanvahvistajan todistus:
"Kaupanvahvistajana todistan, että (myyjän nimi) (myyjän paikka) luovuttajana ja (ostajan nimi) (ostajan paikka) luovutuksensaajana ovat allekirjoittaneet tämän luovutuskirjan ja että he ovat olleet yhtä aikaa läsnä luovutusta vahvistettaessa. Olen tarkistanut allekirjoittajien henkilöllisyyden ja todennut, että luovutuskirja on tehty maakaaren 2 luvun 1 §:ssä säädetyllä tavalla.
Paikka ja aika (samat kuin kauppasopimuksessa)
Kaupanvahvistajan allekirjoitus
Nimenselvennys
Virka-asema/Maanmittauslaitoksen määräämä
Kaupanvahvistajan tunnus"
Kaupanvahvistaja neuvoo, kuinka lainhuutoa haetaan, sekä antaa tietoja siitä, kuinka osapuolten henkilötietoja käsitellään viranomaisten rekistereissä. Kaupanvahvistaja ilmoittaa luovutuksen tiedot Maanmittauslaitokselle ja kiinteistön sijaintikunnalle.
http://www.maistraatti.fi/fi/Palvelut/kaupanvahvistus/
MK 2:1
"Kauppakirjan muoto
Kiinteistön kauppa on tehtävä kirjallisesti. Myyjän ja ostajan tai heidän asiamiehensä on allekirjoitettava kauppakirja. Kaupanvahvistajan on vahvistettava kauppa kaikkien kauppakirjan allekirjoittajien läsnä ollessa.
/.../
Kauppakirjasta on käytävä ilmi:
1) luovutustarkoitus;
2) luovutettava kiinteistö;
3) myyjä ja ostaja;
4) kauppahinta ja muu vastike.
Kauppa ei ole sitova, ellei sitä ole tehty tässä pykälässä säädetyllä tavalla. Jos myyjä ja ostaja ovat sopineet kauppakirjaan merkittyä suuremmasta kauppahinnasta tai muusta vastikkeesta, myyjällä ei ole oikeutta saada perityksi enempää kuin mitä kauppakirjaan on merkitty." http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1995/19950540#L2P1
- - - - -
Kaupanvahvistajan ei tarvitse olla lakimies. "Maanmittauslaitoksen määräämä kaupanvahvistaja. Jos kaupanvahvistajan palveluiden saatavuus sitä edellyttää, muu kuin 1 §:ssä tarkoitettu henkilö voidaan hakemuksesta määrätä toimimaan kaupanvahvistajana. Kaupanvahvistajaksi määrättävällä tulee olla riittävä perehtyneisyys ja muut edellytykset tehtävän hoitamiseen." (L kaupanvahvistajista 2 §) http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2009/20090573
Kaupanvahvistajan tehtäviin ei kuulu lahjakirjan ehtojen lainmukaisuuden tarkastaminen (jollei jokin ehto ole ilmiselvästi lain vastainen). Kaupanvahvistaja ei aina ole lakimies, ja vaikka olisikin, hänen pätevyytensä asiassa tuskin on suurempi kuin siviilioikeuden professorin (jonka mukaan siis ehto pätee).
Joten: Lahjakirjaan voi puheena olevan toissijaismääräystä koskevan ehdon laittaa. Jos se lahjansaajan kuoltua pätemättömäksi katsottaisiin, niin sitten tilanne olisi sama kuin lahja ilman ko. ehtoa. Eli lahjan antajan kannalta: joko ehto pätee tai ei päde. Ilman ehtoa toivottua tulosta ei ainakaan saavuteta.
Katsokaapa muuten seuraavaa oikeustapausta:
KKO:1996:30
Siinä oli kysymys ennakkoperintönä annetun lahjan ehtojen muuttamisesta testamentissa.
Hovioikeuden perusteluista osui silmään tällainen tekstinkohta:
"Lahjoituksen huomioon ottamista ennakkoperintönä koskeva määräys on luonteeltaan kuoleman varalta annettu määräys. Sitä koskevat samat periaatteet kuin testamenttiakin siinä suhteessa, että sitä voidaan muuttaa ja että ratkaiseva on lahjanantajan viimeinen tahto. Tältä kannalta ei ole merkitystä sillä, että lahjoitus koskee kiinteää omaisuutta ja että se on tehty maakaaren 1 luvun 2 §:n 1 momentissa säädetyssä muodossa. Tuossa lainkohdassa mainittu velvollisuus panna oikeustoimen ehdot kauppa-, vaihto- tai lahjakirjaan tarkoittaa näet oikeustoimen osapuolten eli nyt puheena olevassa tapauksessa lahjanantajan ja lahjansaajan sopimia itse luovutusta elävien kesken (inter vivos) koskevia sopimusehtoja. Tällaisia ehtoja voi muuttaa vain uudella määrämuodossa tehdyllä sopimuksella. Lainkohta ei siis koske kuoleman varalta annettuja määräyksiä. Näin ollen hovioikeus katsoi, ettei se seikka, että ensimmäinen lahjan ennakkoperintöluonnetta koskeva määräys oli tässä tapauksessa sisältynyt kiinteistön luovutuksen määrämuodossa tehtyyn lahjakirjaan, ollut estänyt Tapio Peitsaraa pätevästi muuttamasta tätä määräystä myöhemmällä testamenttimääräyksellä."
Tarkoitan vain, että viittaako tällainen siihen, että jos ap:n antama lahja olisi ennakkoperintöä, eli kuoleman varalta annettu, voitaisiin lahjakirjaan laittaa toissijaismääräys? Mutta että ei-ennakkoperinnön tapauksessa tilanne on ehkä epäselvempi?
"viittaako tällainen siihen, että jos ap:n antama lahja olisi ennakkoperintöä, eli kuoleman varalta annettu, voitaisiin lahjakirjaan laittaa toissijaismääräys?"
Ei viittaa. Lahjanantaja voi lahjan ennakkoperintöä koskevasta luonteesta päättää - lahjakirjan ehdon häntä sitomatta - miten vain aina kuolemaansa asti. Ap:n tapauksessakin lahja lahjakirjan ehdon mukaan ei ole ennakkoperintöä, mutta jos ap:n mieli muuttuisi, hän voisi myöhemmin määrätä, että ko. lahja on ennakkoperintöä. Ennakkoperintöä koskeva määräys liittyy nimenomaan lahjanantajan kuolemaan.
Toisin on toissijaissaajaa koskevan ehdon kohdalla. Se ei liity lahjanantajan kuolemaan - joten se ei ole HO:n tarkoittama kuoleman varalta annettu määräys. Lahjanantajan kuolemalla ei ole relevanssia lahjakirjan toissijaissaajaa koskevan ehdon arvoinnissa; arvoiointiin ei vaikuta, elääkö lahjanantaja lahjansaajan kuollessa vai onko hän kuollut.