Ei myy ensimmäiseksi koiraksi Parsonia, miksi?

Miksi kasvattaja ei myy? Ensimmäinen koira meillä on ollut parsonrussellinterrieri ja ihana, upea ja normaali koira siitä on tullut. Miksi ei myydä, jos on todella kiinnostunut rodusta ja haluaa nauttia mahtavasta koirasta. Olisiko minun pitänyt ottaa sellainen rotu mistä en ole kiinnostunut yhtään? Eikö se ole väärin. Miten voin tutustua rotuun, jos minulle ei edes myydä sellaista?
5410
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Siis onko teillä ollu parson tai muu koira ennen vai ei? En ihan saanu selvää.

Jos kasvattajalla on tällainen käytäntö, ei sille mitään voi. Voithan katella jos jollain muulla olis pentuja tulossa. Tai jos oli vaan "tekosyy" olla myymättä ja kasvattajan mielestä et vaan sovi parsonin omistajaksi? Ei voi tietää.

Eihän se parsonikaan mikään helppo koirarotu ole (tekemisentarve saattaa yllättää), mutta vähän liioittelua ettei ollenkaan ekakoiraksi, jos ostaja vaikuttaa muuten sopivalta. Mutta minkäs teet jos myyjä ei myy.

Äänestä
  • Kasvattaja varmaan huomasi, että et ole oikea omistaja hänen pennulle. Ei siinä mitään syitä tarvita. Monen muunkin kannattaisi katsoa kelle pentunsa myy.

    1Äänestä

Keskustelun aloittajalle kerroin selvästi että osamaksukaupalla en koiria ole milloinkaan myynyt. Ota käteistä mukaan seuraavalla kerralla niin tehdään kaupat. Kahden vuoden osamaksusopimus olisi ollut liian riskialtis kauppa. Siksi en myynyt.

Äänestä
  • Minä en ole keneltäkään ollut ostamassa osamaksulla mitään. Minulla on upea parson eikä sitä ole ostettu osamaksulla. Väärä henkilö sinulla nyt hampaissa.

    Äänestä

Älähän nyt viitsi vääntää asiaa. Olet lämpimästi tervetullut kaupoille, kunhan otat käteistä mukaasi. Ehdottamasi 2 vuoden kauppa ei kuitenkaan tule kysymykseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Parhaan_koiran_omistaja kirjoitti:

Miksi kasvattaja ei myy? Ensimmäinen koira meillä on ollut parsonrussellinterrieri ja ihana, upea ja normaali koira siitä on tullut. Miksi ei myydä, jos on todella kiinnostunut rodusta ja haluaa nauttia mahtavasta koirasta. Olisiko minun pitänyt ottaa sellainen rotu mistä en ole kiinnostunut yhtään? Eikö se ole väärin. Miten voin tutustua rotuun, jos minulle ei edes myydä sellaista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu