Luuserin päivä

En ole mitenkään erityisesti ansioitunut, pienellä työeläkkeellä. En voi kehua millään.

Mikäpä tässä, ruoka muhii uunissa. Saunan jälkeen lasi jotain mietoa (nyt tulee haukut) ripasen tuotetta.
Tomua meistä kaikista lopulta tulee, ansioista riippumatta.

Minä kait koen paikkani täyttäneeni ihan tässä elämässä. Jos en aina nyt niin mallikkaasti niin kuitenkin ihan inhimillisissä rajoissa on pysytty. En kaipaa omia liputuksia koen juhlahetkenä esimerkiksi kitsenäisyyspäivän liputuksen. Elämä kulkee polkujaan ilman liputuksiakin enkä sen takia ainakaan koe itseäni mitenkään luuseriksi.

http://yle.fi/uutiset/3-9645815

Osataan sitä muuallakin. Meillä syyllistetään vähästäkin.
Näin vanha ei jaksa kuin pari lasia viiniä ja kovasti juhliessa lisäksi sentin jotain vahvempaa.

Mullapa on ihan oma liputus päivä ja se on juhanuksen jälkeinen 4 sunnuntai .
Se on toi ,pesuveren puuttees kuolleitten merimiesten muistopäivä .
En nyt ollenkaan ymmärrä haikailuasi koulutuksen perään ja sitä et niin olisit liputuksen arvoinen .
Ihan samas rivis meinaan työmiehenä seistä ku maisteritkin ja kaikenmailman dosentit .
Olen meinaan saavuttanut duunarina korkeimman tason työmoraalin ja kuuliaisuuren työnantajan määräyksiin ,kohrellut sen omasuut ja karjaa ku omaani.

E i minulle tarvitse liputtaa. Olen elänyt elämääni sen mukaan mitä se on tullessaan tuonut.
Olen itseeni ja elämääni tyytyväinen, joku ei ehkä saappaissani olisi tyytyväinen, olen kokenut suuria vastoinkäymisiä, ehkä siitä syystä osaan laittaa asiat oikeaan järjestykseen.
Olen mielelläni takarivin Tyyne.

Kun kirjoitin reilut 40 vuotta sitten, ei kummasti liputettu ja juhlittu. Suuntasin jo seuraavana arkena töihin ja arkeen. Ja tiedä liputetaanko sitten kun kerran peitettään maan poveen.
Ei ole tänäkään keväänä valmistautumisjuhlia ja ei kesällä häitä eikä rippijuhlia.
Jotenkin sitä kyllä mielessään herkistyy ja toivottaa siunausta ja menestystä näille nuorille juhlijoille. Heillä tämä joka alkaa olla meillä jo ilta-auringon puolla on vielä todennäköisesti edessä.

Suurin osa liputuksistani tapahtuu kuivausrummussa ja rumpua sietämättömät liputtuvat kylpyhuonen naruilla.
Vanhempani päättivät kouluttamattomuudestani. Ei työläisperheellä ole varaa kouluttaa lapsiaan, varsinkaan tyttöjä. Nehän menevät naimisiin ja jäävät kotiin.
Menin heti kansakoulun jälkeen läheiseen pikkukauppaan töihin ja jatkoin samaa rataa, kauppoja vaihtaen, aina avioliittooni saakka.
Avioliittoni solmimisen jälkeen äitini sanoi, että nythän voin ryhtyä opiskelemaan kun mieheni elättää minut. Tämä oli ennen ensimmäisen lapsen hankkimista.
Kouluttamattomuuteen liittyy joitakin etuja. Pienipalkkaisesta työstä kotiin jääminen hoitamaan lapsia oli helppo ratkaisu.
Koskaan ei tarvinnut neuvotella muuttamisista mieheni työn perässä. Huomautin kerran, että olisi kiva olla samalla paikalla, samassa asunnossa hieman pitempäänkin.
Ensimmäinen lapsemme oli silloin hieman yli vuoden vanha ja odotin seuraavaa. Paikkakunnan vaihtoväliä oli silloin 7kk. Asuimme siinä reilun vuoden ja seuraava muutto tapahtui samalla paikkakunnalla.

Ainoa asia joka on jäänyt kismittämään on puutteellinen kielitaitoni. Olen opiskellut työväen opistossa saksaa ja espanjaa. Saksaa siksi, että matkustelimme Saksassa varsin paljon ja espanjaa siksi, että ostimme sieltä asunnon 30 vuotta sitten ja mieheni sysäsi minulle vastuun kielellä puhumisesta.
En tiedä onko vain kuvittelua kun vieraan oppiminen tuntuu vaikealta kun ei osaa omankaan kielen kielioppia. Varsinkin saksa tuntui hankalalta. Espanja on jotenkin käytännön läheisempää.
Siinä olen hiljalleen omaksunut mieheni hokema, että puhuessa "älä käännä suomesta espanjaksi vaan käännä ajatuksesi espanjaksi"!

Mulle liputetaan Ruotsissa 28/1 ja vaimolle 12/3 :D

Illalla aloin keräämään valokuvataulua tuleviin 70-kymppisjuhliini. Keräsin eri elämänvaiheista kertovia kuvia, jotka liimasin isolle pahville. Tekele on vielä hieman kesken.

Osaan arvostaa menneisyyttäni. On liputettu ja tullaan liputtamaan. Minulla on jopa oma tekemä lippu, tai oikeastaan emännänviiri joka nousee salkoon kun asetun mökille asumaan. Pieni suomenlippu taas nousee juhannuksena salkoon.

Eilen vierailin kummituspoikani lakkiaisissa. Voisi kuvitella, että toinenkin kaksosista lähes identtisistä olisi lukenut ylioppilaaksi vaan ei kuulemma tuntenut lukiota omakseen vaan on työelämässä.

Ansioistani en liputa, ei ole aihetta, mutta joka kesä eräänä päivänä nostan lipun salkoon, jos satun olemaan kotona, syntymäpäiviä saa liputtaa ja sen teen, varsinkin jos on kekkerit, tai jos joku luonani juhlaansa viettää, niin lippu salkoon. Suomen suveen sopii suomen siniristilippu niin hyvin.

Muuten liputus, vaikka isänmaallinen olenkin, on mielestäni joskus riesa.
Ainoita päiviä jolloin vakaasti mielelläni liputan on itsenäisyys- ja äitienpäivä, niin ja tietysti juhannus.
Surujakin liputtelen, riippuu ketä suren ja ikävöin.