Pinnaohjauksen huonot puolet

Joa Itämerenkin ylitys on tapana, on tuuliperäsin jo ihan käypä vaihtoehto. Veneen omaa peräsintä käyttävän tuuliperäsimen asennus on helpompi pinnaan. Ja systeemipilotti taas ei tiedä ollenkaan, käännetäänkö peräsinakselia käsiohjauksessa pinnasta vai ratista. Pinnaohjauksessa vain puuttuu ratin kitkat.

Muiltakaan osin en millään keksi, miksi yksi tapa ohjata olisi parempi kuin toinen.

Miten tuo systeemipilotin asentaminen onnistuu pinnaratkaisuun? Ja aiheuttaako se käsinohjaukseen muutoksia?

Itse en ole keksinyt muuta vikaa kuin sen, että ensimmäistä kertaa veneen ohjaamista kokeilevat vieraat pääsääntöisesti kääntävät pinnaa väärään suuntaan ;)

Hyvä tuntuma, näyttää nöösiltä, yksikertainen tekniikka, heikko satama uskottavuus, ei armahda kryssissä huonoa purjetrimmiä joten käsi väsyy jne. Yli 40 jalkaisissa heikko välitys. Muuta ei tullut näin nopeasti mieleen.

Satamauskottavuuskin on hyvä, koska pinnan saa käännettyä satamassa sivuun jolloin istuinkaukalossa on paljon enemmän oleskelutilaa kuin rattiveneessä. Pieni rattivene näyttää vähän hölmöltä koska sitähän se onkin.

Pinnaohjauksen ainut huono puoli on "kitkattomuus", ts irroitus pinnasta saa aikaan välittömän suunnanmuutoksen. Sama asia ilmenee satamassa, aaltojen "klonksuttaessa pinnaa". N 10 v sitten purjehdittiin työporukan kanssa jollain 36 jalkaisella ranskiksella (oliskohan ollut Beneteau First tms), jossa oli iso riki ja pinnaohjaus. Navakalla tuulella kryssiessä ohjaus oli kieltämättä jo voimalaji, joka ei ollut enää oikein rentouttavaa.

Em puutteet on toki hoidettavissa esim muutaman satasen hintaisella pinnapilotilla.

Muilta osin sitten pinnaohjaus onkin sitten ratinpyöritykseen verrattuna ylivertainen; tilantarve, tekninen helppous, ohjauksen nopeus ja tarkkuus, ohjaustuntuma....

Jos omaa venettäni saisi pinnaohjauksella, olisi se valintani. Varmasti.

CC veneissä ei niin paljon suhteellista etua pinnalla, kun sitlooda ei ole perässä. Kaasu/vaihde (yleensä) paremmin hollilla ruoripyörällä varustetussa veneessä.

Tuo tila-asia on hieman kaksijakoinen juttu. Sitloodan muotoilusta ja pinnan pituudesta riippuen pinnaohjaus voi olla purjehtiessa tilamielessä aika rasittava. Esim. vendoissa tai jyrkissä satamakäännöksissä sitloodan penkeillä istuvat voivat olla edessä eikä pinnaa saakkaan käännettyä tarpeeksi.

36-jalkaisessa veneessäni on systeemipilotti, jota käytän useimmiten. Poikkeuksena ahtaat väylät, tiukat kryssit tai todella hankala aallokko avotuulella. Kun pilotti ohjaa, pinna on nostettuna pystyyn ja avotilassa on mukavasti tilaa touhuta.

Monta vuotta ruorillakin purjehtineena valintani on pinna osin juuri siksi, että ajan niin paljon automaatilla. On pinna toki teknisesti yksinkertaisempikin.

Pinnan miinuspuoliin lukeutuu tilaavievyys silloin kun se on alhaalla ja erityisesti jos käyttää irrallista automaattiohjauslaitetta (joka toki on edullinen, helposti korjattava ratkaisu).

Jos käsiohjaus on pääasiallinen metodi, pinnan kanssa ergonomia on huonompi ja hartiat rasittuvat jatkuvassa jännityksessä. Hyvässä ruoriohjauksessa voi pitää käsiä rennommin. Toisaalta taas ruorin takana seisominen aina johonkin suuntaan kallellaan olevassa veneessä rasittaa jalkoja.

(Muut valintani: Bensahybridi ja Mac :-)

Semmoinen näkökohta vielä, että jos asennetaan pinnaohjaus tuollaiseen center cockpit tyyppiseen veneeseen, niin peräkajuutan läpi kulkeva peräsinakseli pitää ottaa kalustuksessa huomioon.

Itselläni on kokemuksia molemmista. Suurinosa purjehtimisestani on tapahtunut pinnaveneillä. Olen ehdottomasti pinnan puolelle ja pidän sitä täysin ylivoimaisena ruoriohjaukseen verrattuna.

Tietenkin tämä on tottumus ja mielipidekysymys, mutta tässä omia mielipiteitäni:
- Pinna on idioottimaisen yksinkertainen. Ei katkeavia vaijereita/ vuotavaa hydrauliikkaa.
- Tuntuma! Tunnet peräsimen asennon ja veneen liikkeet katsomatta eteenpäin tai mihinkään mittariin.
- Ylösnostettuna ei vie satamassa tilaa.
- Voi ohjata jaloilla, käsillä, pehvalla, taikka lähes millä tahansa.
- Ylettyy kaikkialle sitloodassa.
- Tuntuma!! Osattava säätää purjeet oikein, koska muuten pinnamieheltä loppuu voima.
- Pinnaan huomattavasti helpompi (ja halvempi) kytkeä autopilotti, tuuliperäsin tai "sheet to tiller".

Pinnaohjauksen huonot puolet alkavat korostua isommissa veneissä. Siksi 32-36 -jalkaiset ovat suurimpia yleensä pinnalla myytäviä ja uusimmissa raja taitaa olla 32-34 jalassa. Kisaveneissä pinna saattaa olla vielä yli 50-jalkaisissa, mutta se on silloin tolkuttoman pitkä ja epäkäytännöllinen matkapurjehduksessa ja satamassa. Toisaalta monessa kilpaveneessäkin on ratti jo 35-jalan kokoluokassa, esimerkkeinä vaikkapa X-35, J-111 jne.

Sivutuulessa ja myötäaallokossa ohjausvoimat ja ohjauksen vetely ovat suurimmillaan. Nuo riippuvat myös peräsimen tasapainoituksesta voimakkaasti. Jo 32-jalkaisessa voimat voivat olla ikävän suuria vaatien pitkän pinnan tai ohjaamista kahdella kädellä. Pitkä pinna osuu penkkeihin suuremmissa käännöksissä eli vaatii nostoa. Pinna saattaa mennä levangin alta, jolloin sitä ei edes saa pystyyn. Rattiin saa helposti tarvittavan välityksen.

Uusissa veneissä on usein peräsin melko edessä. Tällöin peräsinakseli on pinnaohjauksen kannalta epäkäytännöllisesssä paikassa. Pinna vie siis jalkatilan ja siirtää pinnamiehen istuinkaukalon etuosaan tai vaihtoehtoisesti pinnaohjausta monimutkaistetaan laittamalla pinnalle oma akseli ja väliin tanko tai vaijerit.

Nykyään on myös monessa veneessä kaksi peräsintä, jolloin pinnaohjaus on edellisen tapauksen kaltaisesti monimutkainen ja osa tuntumasta menetetään.

Itse vierastin rattia 33-35 -jalkaisissa, mutta nyt niillä paljon purjehtineena en haluaisi pinnaa ko. veneisiin. Minulla ohjausasento on kryssillä ja sivutuulessa käytännössä sama ratilla ja pinnalla. Molempia voi ohjata jalalla ja kädellä tarpeen mukaan. Ratista puuttuu ainoastaan ohjaus jaloilla seisten.

Istuinkaukalon leventyessä pinna alkaa olla epäkäytännöllisen kaukana laidalta. Tarvitaan siis kaksi pinnaa. Yksinään heiluva toinen pinna jatkopinnoineen on paljon ikävämpi kuin toinen ratti tai yksi iso ratti.