Enpä ehtinyt kauaa olemaan kyseisen firman riveissä, kun päättivät siirtyä kolmivuorotyöstä kahteen vuoroon, joka aluksi kuulosti hyvältä, mutta sitten tuotantopäällikkö kävi juttusilla ja kertoi, että sinulla loppuu täällä työt, koska kaikille ei riitä töitä. Samaan aikaan oli käynnissä jokin hässäkkä, että sahatavaraa ei olisi tarpeeksi niin laittoivat loppuviikoksi tehtaan osittain kiinni ja muut työntekijät pakkopekkasille. Onkohan firmalla ollut maksuvaikeuksia, kun eivät ole saaneet tavaraa lisää? Noh jokatapauksessa, meitä lähti kaiken kaikkiaan 10 henkilöä, joista kaikilla oli koeaika eli meidät oli helppo irtisanoa. Irtisanomisen syy oli "työnantajan arvion mukaan työntekijä ei sovellu työtehtävään" joka ei pidä paikkaansa, koska itselläni on paljon kokemusta elementin valmistuksesta ja olen aina panostanut työjälkeen. Tämä sama syy oli muillakin irtisanotuilla. Kaiken tämän jälkeen paskan maku jäi tästä firmasta. En suosittelisi paikkaa kenellekkään.
LapWall kohtelee työntekijöitään, kuin sontaa
37
9323
Vastaukset
- harmittaa_puolestanne
"Irtisanomisen on perustuttava suoriutumiseen tai sopivuuteen"
"Tuotannolliset ja taloudelliset vaikeudet eivät ole enää laillisia koeaikapurun perusteita, koska koeajan tarkoitus liittyy suorituksen arviointiin. Tämä poikkeaa aikaisemmasta oikeuskäytännöstä."
Lähde: https://lindblad.fi/irtisanominen-koeajalla/
Kiinnostava tilanne teillä kymmenellä. Voisitte harkita jatkotoimia. Kysykää porukalla ohjeita ensisijaisesti ammattiliitosta, jos kuulutte liittoon.- Lessu-meininkiäkö
Onko siellä kesä duunareita tai eläkeputkeen pääseviä ? Jos on niin miksi luottis ei oli asiaan puuttunut tai ottanut asioista selvää ? Mitä se tj kertoi asiasta ?
- starlaight
Tuossa on selvä tarttumispinta riitautukseen,eipä luottari ole ollut ajantasalla tai kiinnostunut asioista.
- ytytyt
No niin taaas täällä on yt päällä. Mikähän lie nyt syynä ? Luottari vaan kaivelee nenäänsä ja antaa kaiken mennä läpi. Taitaa olla herrojen liekassa koko jätkä.
- kärmäki
Voi voi onneksi en enään ole hommissa kyseisessä firmassa,luottarikin on täys pelle,uhoaa vaan kovasti.
- Jokakuuseenkurkottaa
Yt on merkki että bisnes yskii kovasti. Yleensä johto on tehnyt isoja arviointi virheitä ennen tätä, näitä yritetään epätoivoisesti korjata.
- ammuvaansaatana
Virhe on jo tehty kun perustivat firman. Töissä siellä olleena ja takas en mene vaikka aseella uhkaisivat. Voisivat vaikka vetää liipasimesta mut takas en menis perkele sentään!!!
- Kissakiitoksellaellää
He he Lappiwall lahjoi 5vuotta talossa olleet.Onneksi niitä ei ollut monta muutenhan lahjat olis jääny saamatta. Meinaan jos olisivat kohdelleet työntekijöitä ihmisinä niin vaihtuvuus ei olisi ollut niin suuri ja lahjojen määrä iso.
- tabtab
Epä noilahjat paljon auta . Nyt alkaa lomautukset ja puhuvat et yt kierros. On tämä "firma"
- Lakkoonvaan
Kaikki jotka kuuluvat ammattiliittoon niin tulevat saamaan fudut 2.2.2018 aikana tai jälkeen,selitys tulee olemaan"ei sovellu työtehtävään"ja sillä pesee kätensä pois,ja välttää todellisen syyn miksi on yt,näin on firma toiminut ennenkin!Kiertäkää kaukaa kyseinen firma!
- lähtee-ei-lähde
Mikä lafka se tämä sitten on (orja työlaitos) ? Töihin voisin lähteä vaikka muihin paikkakuntiin mutta jos tälläinen systeemi on niin miettiä vielä pitää. Onko siellä päin oikeita firmoja missä tehdään töitä eikä poliitiikkaa harrasteta ?
- kokokylänsonni
Orpa kyllillä taitaa listat jo kiertää ketkä osallistuvat mielenosoitukseen,voi sitten potkuja antaa seuraavaan vedoten "työnantajan arvion mukaan työntekijä ei sovellu työtehtävään"
- KeijoPetteri
Kuopioon kyseinen firma rakentaa näköjään luhtitaloja.Epäillyttävän halpoja jotka on myymättä?Liekköhän sutta ja paskaa?En oo ostamassa mutta kiinnostaa vaan tuo rakentaja ja sen toiminta tavat?
- homeessako-tehty
Möihän ne Iisalmeen päiväkodin. On kuulemma suljettu homeongelmien takia.
- houmahmetti
Kyllä se sitä itteesä on eli sutta ja paskoo,ei kannata kenenkään ostaa!Kyseisen firman toiminta tavat löydät kyllä lukemalla täältäkin.
- 7976efnmgsrwtysre
lapwallin toiminta on tämä!pakkasella kustaan omaan housuun ja toivotaan,että se lämmittää!
- työtekeevapaaksi
Arbeit macht frei. Tuo kyltti sopisi tuon puljun portille. Reilu vuosi siellä ja sitten riitti HUONOIN TYÖNANTAJA mitä ikinä on ollut.
- Hytr
Kerro lisää, hakevat tekijöitä, mikä siitä tekee huonon
- Hsjshshsk
Hytr kirjoitti:
Kerro lisää, hakevat tekijöitä, mikä siitä tekee huonon
Katkeruus luulisin.
- työtekeevapaaksi
Työntekijöiden kohtelu tekee huonon. Eikös työntekijöilläkin ole ihmisoikeudet. Jos olet L niin ei mitään ongelmia, mutta oleppa L- niin olet toista luokkaa eli 2:s luokkaa. Ilmaiseppa oma mieli piteesi tai erehdyppä esittämään tai kyseenalaistamaan menettely jonka herrat (Lessut) on keksinyt niin putoat 3:s luokkaan. Teko pyhyys oli sitten viimeinen pisara, esittävät uskon miehiä , sikailevat viikon sitten sunnuntaina kädet pystyssä pyytävät syntejä anteeksi. Vanha ukko antaa synnit anteeksi taas voivat viikon sikailla. Eikös raamatussa sanota että kohtele kanssa ihmisiä niin kuin haluaisit itseäsi kohtelevan ? Kohteleppa samalla tavalla . Tuo lafka on perseennuolioita ja L ihmisiä varten. Jos tätä ei näe niin on kyllä todella sokea tai umpi tyhmä !!
- L--
tietääkö joku Lähtikö pyhännän tuotanto päällikkö käveleen vai joutu lähteen? Kuulemma ei oo firmassa vai onko väätää tietoo
- MuliPuli
Paras uutinen aikoihin jos näin on käynyt!!Vielä kun mätisäkki Lamppari saisi monoa niin uutiset vaan paranee.
- Abccba
Tuotantopäällikön paikka auki facessa.... kuka on Lamppari?
- Firmanpiikkiin
L-- kirjoitti:
tietääkö joku Lähtikö pyhännän tuotanto päällikkö käveleen vai joutu lähteen? Kuulemma ei oo firmassa vai onko väätää tietoo
Kaks työnjohtajaa savustivat ulos ja nyt haukkuvat kaikki ongelmat sen syyksi
- Firmanpiikkiin
Tuleva lakko 25-26.10.2018. Työnjohtaja oli tupakkapaikalla sanonu että joka jää lakkoon saa potkut.
- tyhmät
Laiton irtisanominen ja uhkailu liittoon vaan , kyllä vetää ukot nöyräksi .
- mietin-vaan
Lapwall olisi tämän Sipilän irtisanomislain suuri hyväksi käyttäjä. Olen kuulut huhuja että muidenkin firmojen johto suunittelee kuinka lokeroida yritys ryhmiin eli 9 henkilön osastoin. Kas sittenpä olisi hienoa kikkailla irtisanomislailla. Siitä tässä on kysymys ,Nuoret suunittelee asunnon ,auton ostamista perheen perustamista. Katkaistaan tällä lailla unelmilta siivet kun ei voi olla koskaan varma tulevaisuudesta irtisanomisen uhalla. Ottavatko firmat sitten sopivan ikäisiä vaan toihin kun irtisanominen olisi helponpaa ? Saataisinko tällä lailla sitten uusi työttömien ryhmä vanhempiin ikäluokkiin ? Jos joku näkee jotain hyviä puolia tässä laissa niin antaa tulla vaan. Lessu on lessu ei Sipilä siitä mihinkään muutu.
- Saunatakanatilaa
Orpa kyllikö siellä jällen on painostanut uhkaillen?Munaton kaveri joka ei firman ulkopuolella uskalla sanaa sanoa kellekkään.
5hunttia ja tupla palkka,ja hyvä veli kaakut,mahtavaa. - Kohteleesontaa
Ei kannata mennä töihin tähän firmaan.
- tyhmännauraja
Järjestääköhän Pekkarinen taas kakkukahvit nyt kun Sipilän hallitus osoittautuikin historian surkeimmaksi?
- Judgebred
LapWall Oy sivuilla haastattelussa sanotaan että, liitto on perusteettomasti lähtenyt viemään noita toimenpide ratkaisuja, millä ei ole mitään tekemistä yrityksen toimintamallien kanssa???? siis kuka puhuu shaibaa, ketä tässä uskoa???? työntekijät eivät ilm. uskalla avautua, koska taustalla piilee tulla irtisanotuksi jos nyt ei muuten niin sitten vaikka keksityillä perusteilla. Voi kun joku uskaltaisi kertoa missä mennään ja mikä oikeasti on tilanne, kun luottamusmiestäkin ajetaan kortistoon, niin onhan se jo työläisille kohta kestämätön paikka. Kuka silloin valvoo etuja jos sinne tulee firmaan päin kallellaan oleva "lisäliksalla" otettu luottamus henkilö.
- Anonyymi
Huono työhön opastus kyseisessä firmassa kukaan ei kunnolla opasta mitä tehdään laitetaan yksin uusi kaveri tekemään ja sutta tulee.
- Anonyymi
Toinen keskustelu ketju lukittu L+ valta ulottuu Suomi24:än.
- Anonyymi
Nykyään taitaa olla MIAU kaikki lampaat kesytetty kun ei tule kommentteja. Piippolan Pertillä on pieni muna. PP
- Anonyymi
Niistä lampaista tehtiin rosvopaistia ja kissan nahasta rukkaset,mulla on niin pitkä rötkylä,että roiskuu pitkin lattiaa välillä.
- Anonyymi00039
Anonyymi kirjoitti:
Niistä lampaista tehtiin rosvopaistia ja kissan nahasta rukkaset,mulla on niin pitkä rötkylä,että roiskuu pitkin lattiaa välillä.
Toimitusjohtaja laittoi edellisen firman perikatoon.
Ei oo ällliä miehellä lopettaa sähläämistä. Valehtelee irtisanomistilanteessa ja kaikki hyvät työntekijät nostaa
Kytkintä. Johtamistavat apukoulun ala asteen tasoa.
Liekkö käynyt muuta koulua..
- Anonyymi00040
Jokohan te kohta uskotte, että kaikki jotka kuuluvat ammattiliittoon ja ovat laiskoja, lentävät pihalle, ja sen jälkeen ei töitä enää saa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja1982747Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1582465Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061152- 64941
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait246860Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a21853Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies93820Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka290811Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22738Onneksi tapasin sut
Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku93719