Elikkäs olen parikymppinen nainen ja koirakuume on vaivannut jo useamman vuoden. Olen kasvanut koirien keskellä ja ajatus omilleen muuttamisesta ilman omaa koiraa tuntuu vähän epäluontevalta, joten olen yrittänyt etsiä itselle sopivaa rotua.
Hakusessa olisi koirarotu jolla riittäisi energiaa pidemmillekin lenkeille, mutta tarpeeksi pieni mahtuakseen kainaloon sohvalla ja että saisi näppärästi kuljetettua junassa tai muussa julkisessa liikenteessä.
Olen kasvanut dobermannien ja saksanpaimenkoirien keskellä, viimeiset kaksi koiraa ovat olleet saksanpaimenkoiria ja olen ollut koulutuksessa vahvasti mukana, eli "vaativampikin" koirarotu sopisi. Ainut miinuspuoli on tosiaankin karvanlähtö, olen aika siisteysfriikki ja kun perheessä on aina ollut vähintään 2 koiraa joista toinen on ollut saksanpaimenkoira, sitä karvaa on ihan joka paikassa. Tätä toivoisin tulevassa omassa koirassani siis vähemmälle.
Eli pienehkö, aktiivinen mutta sisätiloissa rauhallinen koira josta ei lähde karvaa kauheasti, sellainen olisi hakusessa. Turkki saisi kyllä olla kuitenkin suht helppohoitoinen, että turkkirotuista koiraa en mielellään haluaisi. Olen muuttamassa omilleni kerrostaloon, joten toisaalta kovin haukkuherkkä koira ei saisi olla, tai ainakin sen pitäisi olla koulutettavissa pois.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Minulla on chicu, nyt jo 13 vee, ja se täyttää vaatimuksesi ainakin osittain. Pienestä koostaan huolimatta se on reipas lenkkeilijä, tosin talvella kylmänarka, joten lenkkeilyt menevät silloin sään mukaan. Yleensäkin kurjalla säällä se tekee asian vain nopeasti ulos, ja kääntyy takaisin kotiin lämpimään. Tiedän chihujen omistajia, jotka kävelevät koiransa kanssa ihan todella paljon.
Voit valita pitkä- tai lyhytkarvaista mallia, minulla on se lyhytkarvainen. En välitä karvoista... =)
Jotkin chihut ovat haukkuherkkiä, kyllä meilläkin haukutaan ulkona vieraille koirille, mutta sisällä ei haukuta kuin joskus harvoin, satunnaisesti. Edes ovikello ei saa koiraani haukkumaan. Ehkä olen osannut opettaa, ettei ovikelloa tarvitse pelätä, tai sitten chihuni on muuten vain hyvä luonteinen.
Pieneksi koiraksi sillä on iso ego kannettavanaan. Ota rodusta selvää lisää.
Chihun jälkeen haaveenani onkin bokseri. Isompi tapaus, mutta myöskin lyhyt karva, ja jos jaksaa liikkua, niin mikäpä siinä. Niiden kurttuisen naaman katsominen saa hyvälle tuulelle.
Jos osaat trimmerillä ajella saman mittaiseksi kaikki karvat.Niin villakoira olisi sopiva, siitä ei karvaa lähde.Kokoja on monia, jokaiseen makuun sopivia.Oppivat vaikka mitä, ja harrastaakkin voi miltein rajattomasti.