Googlen android kysymys

Google näyttää tarkalleen, missä puhelimissa ajetaan tuoreita tietoturvapäivityksiä.
Googlen Android-käyttöjärjestelmän kesto-ongelmana on sen hajanaisuus. Sadat miljoonat puhelimet pyörittävät Androidin eri versioita, ja tietoturvapäivityksiä niihin saa erittäin vaihtelevasti, jos ollenkaan.

Nyt Google julkaisi listan 42:sta laitemallista 12:lta valmistajalta. Googlen mukaan lista näyttää ne mallit, joiden käyttöön otetuista kappaleista suurin osa ajaa korkeintaan kahden kuukauden ikäistä tietoturvapäivitystä. Lista on nähtävissä artikkelin lopussa.

Samsungilla on ehdottomasti eniten malleja listalla. Useita malleja listalla on myös muun muassa Googlelta itseltään, LG:ltä ja turkkilaiselta General Mobilelta.

Lista auttaa ostajia näkemään, mitkä valmistajat panostavat tietoturvapäivitysten ripeään jakeluun. Samalla lista kuitenkin todistaa siitä karusta tosiasiasta, että valtava määrä Android-puhelimia on vailla viimeisimpiä päivityksiä ja usein ilman loppukäyttäjän syytä.

Google kertoi myös, että yli sadassa laitemallissa ajetaan enimmäkseen Android-versiota, jossa on tietoturvapäivitys viimeisen kolmen kuukauden ajalta.

Suomessa myytävistä puhelimista Huawein ja OnePlusin puuttuminen listalta on merkittävin asia. Nokia-puhelimia valmistava HMD on ilmoittanut puhelimensa päivittyvän nopeasti, koska ne edustavat ”puhdasta” Androidia. Listalle asti ne eivät ole kuitenkaan ehtineet.

Googlen kesäkuun alussa julkaisema lista ajan tasalla olevista puhelimista on seuraava:
BlackBerry: PRIV
Fujitsu: F-01J
General Mobile: GM5 Plus d, GM5 Plus, General Mobile 4G Dual,General Mobile 4G
Gionee: A1
Google: Pixel XL, Pixel, Nexus 6P, Nexus 6, Nexus 5X, Nexus 9
LGE: LG G6, V20, Stylo 2 V, GPAD 7.0 LTE
Motorola: Moto Z, Moto Z Droid
Oppo: CPH1613, CPH1605
Samsung; Galaxy S8 , Galaxy S8, Galaxy S7, Galaxy S7 Edge, Galaxy S7 Active, Galaxy S6 Active, Galaxy S5 Dual SIM, Galaxy C9 Pro, Galaxy C7, Galaxy J7, Galaxy On7 Pro, Galaxy J2, Galaxy A8, Galaxy Tab S2 9.7
Sharp: Android One S1, 507SH
Sony: Xperia XA1, Xperia X
Vivo: Vivo 1609, Vivo 1601, Vivo Y55

jumankega vaihtoehdot nokia ja iphone
593
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Onko antaa sinulla linkki kyseiseen sivuun niin voisin mennä itsekin sitä välillä tutkimaan?

Äänestä

  • Kiitos linkistä. Olin koettanut itsekin etsiä sopivilla englanninkielisillä hakusanoilla ko. artikkelia ja löytyikin joitakin sivuja, joissa oli aiheesta. Eräällä sivulla joku Huawein asiakas oli kommentoinut, että Honor 8 oli saanut tietoturvapäivityksen huhtikuussa. Itselläni ei ole Honoria, eikä ole Android-päivityksiä näkynyt. Vain EMUI päivittyi, viime viikolla.

    Äänestä

Android Security Rewards program ei poista kuitenkaan Googlen itsensä aiheuttamaa tietoturva-ongelmaa ja Android-käyttäjien vakoilua!

Äänestä

Muuta en osaa sanoa kuin että Googlen sähköposti on todella syvältä. Koko ajan, aina kun yritän päästä sähköpostiini, tulee herja että "virheellinen salasanaa." Voi h------i että tää on SYVÄLTÄ!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


frankfurter kirjoitti:

Google näyttää tarkalleen, missä puhelimissa ajetaan tuoreita tietoturvapäivityksiä.
Googlen Android-käyttöjärjestelmän kesto-ongelmana on sen hajanaisuus. Sadat miljoonat puhelimet pyörittävät Androidin eri versioita, ja tietoturvapäivityksiä niihin saa erittäin vaihtelevasti, jos ollenkaan.

Nyt Google julkaisi listan 42:sta laitemallista 12:lta valmistajalta. Googlen mukaan lista näyttää ne mallit, joiden käyttöön otetuista kappaleista suurin osa ajaa korkeintaan kahden kuukauden ikäistä tietoturvapäivitystä. Lista on nähtävissä artikkelin lopussa.

Samsungilla on ehdottomasti eniten malleja listalla. Useita malleja listalla on myös muun muassa Googlelta itseltään, LG:ltä ja turkkilaiselta General Mobilelta.

Lista auttaa ostajia näkemään, mitkä valmistajat panostavat tietoturvapäivitysten ripeään jakeluun. Samalla lista kuitenkin todistaa siitä karusta tosiasiasta, että valtava määrä Android-puhelimia on vailla viimeisimpiä päivityksiä ja usein ilman loppukäyttäjän syytä.

Google kertoi myös, että yli sadassa laitemallissa ajetaan enimmäkseen Android-versiota, jossa on tietoturvapäivitys viimeisen kolmen kuukauden ajalta.

Suomessa myytävistä puhelimista Huawein ja OnePlusin puuttuminen listalta on merkittävin asia. Nokia-puhelimia valmistava HMD on ilmoittanut puhelimensa päivittyvän nopeasti, koska ne edustavat ”puhdasta” Androidia. Listalle asti ne eivät ole kuitenkaan ehtineet.

Googlen kesäkuun alussa julkaisema lista ajan tasalla olevista puhelimista on seuraava:
BlackBerry: PRIV
Fujitsu: F-01J
General Mobile: GM5 Plus d, GM5 Plus, General Mobile 4G Dual,General Mobile 4G
Gionee: A1
Google: Pixel XL, Pixel, Nexus 6P, Nexus 6, Nexus 5X, Nexus 9
LGE: LG G6, V20, Stylo 2 V, GPAD 7.0 LTE
Motorola: Moto Z, Moto Z Droid
Oppo: CPH1613, CPH1605
Samsung; Galaxy S8 , Galaxy S8, Galaxy S7, Galaxy S7 Edge, Galaxy S7 Active, Galaxy S6 Active, Galaxy S5 Dual SIM, Galaxy C9 Pro, Galaxy C7, Galaxy J7, Galaxy On7 Pro, Galaxy J2, Galaxy A8, Galaxy Tab S2 9.7
Sharp: Android One S1, 507SH
Sony: Xperia XA1, Xperia X
Vivo: Vivo 1609, Vivo 1601, Vivo Y55

jumankega vaihtoehdot nokia ja iphone

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu