Sateenkaariperheiden lapset ja nuoret voivat hyvin

Mediatiedote 6.6.2017

Suomalaisten sateenkaariperheiden lapset ja nuoret voivat psyykkisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti vähintään yhtä hyvin kuin valtaväestön lapset ja nuoret, kertoo Sateenkaariperheet ry:n ja Väestöliiton laaja tutkimus. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvien vanhempien perheissä elävien lasten ja nuorten hyvinvointia ja kokemuksia tutkittin Suomessa nyt ensimmäistä kertaa.

Yli sadan lapsen ja nuoren kokemuksia kartoittanut laaja tutkimus koostuu 7–18-vuotiaiden lasten ja nuorten haastatteluista ja kyselyvastauksista. Kyselytuloksia on verrattu vastaavan ikäisten lasten ja nuorten hyvinvointiin hyödyntäen valtakunnallisen Kouluterveyskyselyn aineistoja.

– Opetus- ja kulttuuriministeriön monivuotinen rahoitus on mahdollistanut tämän tutkimuksen, joka on tuottanut tärkeää tieteellistä tietoa päättäjien, palvelujen tarjoajien ja perheiden käyttöön, iloitsee Sateenkaariperheet ry:n toiminnanjohtaja Juha Jämsä.

Sateenkaariperheiden lasten ja nuorten suhteet vanhempiinsa ovat pääosin yhtä hyvät kuin valtaväestön lapsilla ja nuorilla. Samoin heillä on yhtä paljon ystäviä ja vähintään yhtä myönteisiä koulukokemuksia kuin muilla. Useimmat muut lapset ja nuoret sekä opettajat ja terveydenhuollon ammattilaiset ovat suhtautuneet heidän perheisiinsä neutraalisti tai myönteisesti.

– Sateenkaariperheissä on erityisiä vahvuuksia. Esimerkiksi vanhemmat vaikuttavat luoneen keskimääräistä luottamuksellisemman yhteyden lapsiinsa ja nuoriinsa kuin valtaväestön vanhemmat, ja he tukevat ja kannustavat lapsiaan paljon, kuvailee tutkija Kia Aarnio.

Monet lapset ja nuoret mainitsivat, että heidän perheessään monimuotoisuuteen kasvetaan; nähdään monenlaisia perheitä, seksuaalisen suuntautumisen kirjoa ja sukupuolen moninaisuutta, ja pidetään näitä kaikkia yhdenvertaisina. Suhteellisesti monet sateenkaariperheissä elävät nuoret naiset tuntevat seksuaalista vetoa sekä tyttöjä että poikia kohtaan.

Sateenkaariperheessä elämisen ikävät puolet ovat ympäristön kielteiset asenteet ja mahdollinen kiusatuksi tuleminen sekä näiden pelkääminen. Sateenkaariperheiden lapsista ja nuorista lähes puolet on kuullut ärsyttäviä kysymyksiä vanhemmistaan muilta. He toivovat, että tietoa sateenkaari-aiheista lisättäisiin ja että moninaisuus hyväksyttäisiin paremmin ja syrjintä loppuisi.

– Väestöliitto tukee monimuotoisia perheitä, ja on iloinen nyt saaduista kansainvälisestikin ainutlaatuisista tutkimustuloksista, toteaa Väestöliiton toimitusjohtaja Eija Koivuranta.

Sateenkaariperheiden lasten ja nuorten hyvinvointi ja kokemukset -raportti.
Väestöliiton väestöntutkimuslaitoksen julkaisusarja D62/2017

Lisätiedot:

Kia Aarnio, PsT, tutkija
Sateenkaariperheet ry
kia.aarnio(at)sateenkaariperheet.fi
050 542 1001

Anna Rotkirch, johtaja
Väestöliitto, Väestöntutkimuslaitos
anna.rotkirch(at)vaestoliitto.fi
(09) 2280 5144 tai 040 776 3086

http://www.vaestoliitto.fi/?x27375=6908031
12232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Aika pieni otos, sata lasta, tutkimusta ei siis millään kriteereillä voi sanoa "laajaksi".

Toisekseen ihmettelen, että sateenkaariperheissä puolet tytöistä tuntee vetoa molempiin sukupuoliin, mikä lienee aika lailla isompi prosentti kuin muissa perheissä. Aiemmin on aina "valistajien" puolelta sanottu, että sateenkaariperheessä eläminen ei vaikuta lapsen seksuaaliseen identiteettiin. Ehkä tätä lausuntoa pitäisi päivittää?

Tällainen manipulatiivinen ote ei herätä luottamusta sukupuolen ja seksuaalisuuden tutkimukseen nykypäivänä. Taitaa olla ihan yhtä ideologista kuin ennenkin, nyt vain toiseen suuntaan.

Äänestä
  • Taitaa aika iso osa heteroperheidenkin tytöistä kokea vetoa toisiin tyttöihin, mutta kun ympäristötekijät (=perhe) estää asian julkituomisen sopimattomana. Sateenkaariperheissä uskalletaan puhua vapaammin muustakin kuin niistä "sallituista" seksuaali- ja sukupuoliasioista.

    1Äänestä

  • Onko lesboparin tytön oman turvallisuutensa takia ehkä parempi väittää olevansa kiinnostunut myös tytöistä, vaikkei se ehkä olekaan totta ? Saa ainakin vähän isomman viikkorahan.

    Äänestä

  • 2017___ kirjoitti:

    Onko lesboparin tytön oman turvallisuutensa takia ehkä parempi väittää olevansa kiinnostunut myös tytöistä, vaikkei se ehkä olekaan totta ? Saa ainakin vähän isomman viikkorahan.

    Turvallisuutensa!? Mitä sillä tarkoitit? Pitäisikö heterovanhempienkin tyttöjen väittää olevansa kiinnostunut tytöistä ollakseen "turvassa".

    Äänestä

  • Täysin samaa mieltä. Tarvittaisiin lisää tutkimustietoa lasten hyvinvoinnista ja myös aikuisilta , jotka kasvoivat sp perheessä. Tutkimustulokset pitää myös voida toistaa uusilla tutkimuksilla.

    Äänestä

Entä miksi lesboperheiden pojat eivät ole yhtä innostuneita homoseksuaalisiin kokeiluihin?

Äänestä
  • Tulppa.

    Äänestä

Tässä yksi vastaus: höpö, höpö. Tutkimustulos on kuin väittäisi, että vesi ei ole märkää ..

Äänestä

On se kumma juttu, kun sateenkaariperheet näyttävät pärjäävän ihan ok, mutta silti se on ihan kamalaa.

Toisaalta näitä kirjoittelijoita ei kiinnosta alkoholisti-, väkivalta- yms. perheet, missä ongelmia oikeasti olisi.

Äänestä

Miesten homoseksuaalisuus vaikuttaa näivettyvän pois monissa maissa avioliittolakien uudistamisen myötä. Näin käynee myös Suomessa. 1.3.2017 lähtien on ollut mahdollista solmia kahden miehen tai kahden naisen välinen avioliitto.

Tätien ja neiti-ihmisten poliittinen lesbolaisuus lisääntyy. Neititätien hoivissa kasvaneet luulevat yhteistä asuntolainaa seksuaaliseksi suuntautumiseksi.

Äänestä

Huomautettakoon, että vaikka otos tässä tutkimuksessa ei ollut maailman suurin, antaa tutkimus viitteitä samaan suuntaan kuin useat vastaavat tutkimukset maailmalla. Eli kun näiden yksittäisten tutkimusten tuloksia yhdistellään, niin saadaan jo luotettavampi kuva.

Ja tosiaan, LGBT-vanhempien lapset näyttävät näissä perheissä voivan hyvin. Kuitenkin tutkimuksessa todettiin, että ulkopuolisten jyrkät ja tuomitsevat asenteet lasten vanhempia ja perhettä kohtaan oli selkein yksittäinen lasten hyvinvointia huonontava tekijä. Eli juu, voivat hyvin, ja kyllä, sinäkin käytökselläsi voit valita ylläpitäväsi tai heikentäväsi heidän hyvinvointia.

Äänestä
  • Tutkimustulos on jo vanhentunut. Lapset on tutkittu ennen 1.3.2017 voimaan astunutta avioliittolain tasavertaistamismuutosta. Laki ei enää tuomitse. Adoptiomahdollisuuskin on nykyään jo lakisääteisesti tasavertainen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


2017____ kirjoitti:

Mediatiedote 6.6.2017

Suomalaisten sateenkaariperheiden lapset ja nuoret voivat psyykkisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti vähintään yhtä hyvin kuin valtaväestön lapset ja nuoret, kertoo Sateenkaariperheet ry:n ja Väestöliiton laaja tutkimus. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvien vanhempien perheissä elävien lasten ja nuorten hyvinvointia ja kokemuksia tutkittin Suomessa nyt ensimmäistä kertaa.

Yli sadan lapsen ja nuoren kokemuksia kartoittanut laaja tutkimus koostuu 7–18-vuotiaiden lasten ja nuorten haastatteluista ja kyselyvastauksista. Kyselytuloksia on verrattu vastaavan ikäisten lasten ja nuorten hyvinvointiin hyödyntäen valtakunnallisen Kouluterveyskyselyn aineistoja.

– Opetus- ja kulttuuriministeriön monivuotinen rahoitus on mahdollistanut tämän tutkimuksen, joka on tuottanut tärkeää tieteellistä tietoa päättäjien, palvelujen tarjoajien ja perheiden käyttöön, iloitsee Sateenkaariperheet ry:n toiminnanjohtaja Juha Jämsä.

Sateenkaariperheiden lasten ja nuorten suhteet vanhempiinsa ovat pääosin yhtä hyvät kuin valtaväestön lapsilla ja nuorilla. Samoin heillä on yhtä paljon ystäviä ja vähintään yhtä myönteisiä koulukokemuksia kuin muilla. Useimmat muut lapset ja nuoret sekä opettajat ja terveydenhuollon ammattilaiset ovat suhtautuneet heidän perheisiinsä neutraalisti tai myönteisesti.

– Sateenkaariperheissä on erityisiä vahvuuksia. Esimerkiksi vanhemmat vaikuttavat luoneen keskimääräistä luottamuksellisemman yhteyden lapsiinsa ja nuoriinsa kuin valtaväestön vanhemmat, ja he tukevat ja kannustavat lapsiaan paljon, kuvailee tutkija Kia Aarnio.

Monet lapset ja nuoret mainitsivat, että heidän perheessään monimuotoisuuteen kasvetaan; nähdään monenlaisia perheitä, seksuaalisen suuntautumisen kirjoa ja sukupuolen moninaisuutta, ja pidetään näitä kaikkia yhdenvertaisina. Suhteellisesti monet sateenkaariperheissä elävät nuoret naiset tuntevat seksuaalista vetoa sekä tyttöjä että poikia kohtaan.

Sateenkaariperheessä elämisen ikävät puolet ovat ympäristön kielteiset asenteet ja mahdollinen kiusatuksi tuleminen sekä näiden pelkääminen. Sateenkaariperheiden lapsista ja nuorista lähes puolet on kuullut ärsyttäviä kysymyksiä vanhemmistaan muilta. He toivovat, että tietoa sateenkaari-aiheista lisättäisiin ja että moninaisuus hyväksyttäisiin paremmin ja syrjintä loppuisi.

– Väestöliitto tukee monimuotoisia perheitä, ja on iloinen nyt saaduista kansainvälisestikin ainutlaatuisista tutkimustuloksista, toteaa Väestöliiton toimitusjohtaja Eija Koivuranta.

Sateenkaariperheiden lasten ja nuorten hyvinvointi ja kokemukset -raportti.
Väestöliiton väestöntutkimuslaitoksen julkaisusarja D62/2017

Lisätiedot:

Kia Aarnio, PsT, tutkija
Sateenkaariperheet ry
kia.aarnio(at)sateenkaariperheet.fi
050 542 1001

Anna Rotkirch, johtaja
Väestöliitto, Väestöntutkimuslaitos
anna.rotkirch(at)vaestoliitto.fi
(09) 2280 5144 tai 040 776 3086

http://www.vaestoliitto.fi/?x27375=6908031

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu