Mitä mieltä olette siitä, että luokka äänestää itse keskuudestaan Reiluin kaveri -stipendin saajan? Onko kyseessä palkinto luokan suosituimmalle? Lapset ja nuoret tuntuvat olevan suosioasioista joskus vähän liiankin tietoisia. Entä jos stipendin saa henkilö, joka kiusaa luokassa ja mobilisoi myös muita kiusaamaan? Saako ääniä sillä, että vanhemmilla on varaa kutsua koko luokka esim. hienoille synttäreille tms. Olisiko sittenkin hyvä, jos stipendin saamisessa opettaja voisi kuulla luokkaa neuvoa-antavasti, mutta pidättää itsellään päätösvallan.
Kokemuksia luokan itse äänestämistä stipendeist
MietinVaan
1
142
Vastaukset
- NäinMeillä
Ainakin omien lapsieni kohdalla opettajalla on aina ollut veto-oikeus valintaan eli jos näkee että äänestys on tehty vitsillä tai on valittu luokan "kingi", äänestys on uusittu tai opettaja on tehnyt itse päätöksen asiasta. Normaaleille mukaville oppilaille ne ovat aina tuntuneet menevän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1662747
- 2011997
- 711746
- 921648
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.451514Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k91471- 791151
- 811060
- 951019
Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes193976