Lapsen tavaroita hävisi. Tukiperhe aiheutti vain stressiä. Onneksi loppui. Eivät jaksaneet riiviötäni. Riiviötä jota rakastan niin paljon ja jaksan häntä. Sossu vain työnsi hakemuksia eteen. En pyytänyt tukiperhettä vaan en uskaltanut kieltäytyä,kun en tiedä mitä olisi seurannut?? Antakaa meidän olla rauhassa !!
Vastaukset 9
- kaikkeaonolemassa
Tukiperheeksi ollaan työntämässä henkilöitä, jotka eivät tehtävään sovellu. Esimerkiksi väkivaltaisen sijaisperheen omat lapset aikuistuttuaan voivat pyrkiä "siskoilleen ja veljilleen" (siihen saakka nimitetty) tukiperheiksi. Näin yhteiskunta huolehtisi matka- ja kulukorvauksista lapsuudenkodin ja uuden asuinpaikan (välimatka esim. 300 kilometriä) välillä. Taloudellisesti hyödyllistä. Ja sijaisperheen toinen polvikin voisi säilyttää sädekehän, josta on paljon hyötyä. Voi aina sopivan tilanteen turvin mainita: "olen kasvanut sijaisperheessä" tai "olemme mieheni kanssa tukiperhe eräälle lapselle". Lasten hyväksikäyttöä.
- lapsetpääosiin
Näin toimien väkivalta piiloutuu edelleen. Sijaisperheiden lasten tukihenkilöiksi (mikäli sellaisia halutaan) tulee ehdottomasti palkata henkilöitä tuon kyseisen sijaisperheen ulkopuolelta. Muuten kaikenlainen hyväksikäyttö voi jatkua. Sijaisperhe, joka eristää lapsia omasta suvustaan, ei saa ottaa omia lapsiaan tukiperheiksi! Senhän sanoo järkikin.
Mutta sijaishuolto on niin "luovan villiä", siellä voi kuulkaas tapahtua vähän mitä tahansa.
- Ettänäintaas
Niinpä niin..... Tukiperheissähän se vika vain on? Pitäisikö katsoa vaikka peiliin?
- tuki-ja.sijaisperhe
Tuo ilmaisu on aikansa elänyt ja todella kulahtanut. Pride -kurssillako teille tarjotaan näitä ikiaikaisia hokemia Työkalupakkiinne?
"Ihan tavallinen perhe" (eli se miten sijariperheen vaatimustaso täyttyy) ei voi olla noin vatipäinen. Ei vain voi... Kun kommentoija on sijaisperheyrittäjä, niin ilmeisesti hän silloin mieltää keskustelevansa, kun hän asettelee sanoja peräkkäin.
Mitenkähän perheyrittäjä osaa tukea sijoituslapsiensa opiskelua...
- koppavatyyppi
Kattele vaan. Mutta paha on tilanne (valvonta), jos väkivaltaisen sijaisperheen lapset menevät perheen olille lapsille (muka siskoille ja veljille) tukiperheeseen. Naurettavaa. Kokemusta on. perheen koppava aikuistunut lapsi sai matkarahoja kotinsa ja asuinpaikkansa välillä ja leikki niin kovasti muka jotain tukiperhettä. Täyttä rahastusta ja kaltoin kohtelun peittelyä.
- TavallinenDallaaja
Miksi tarvitsette tukiperheitä ja sijaisperheitä?
- Mahtava.kysymys
On normaalia että vanhempi/vanhemmat tarvitsevat apua ja tukea! Mene haastattelemaan au paireja käyttäviä perheitä? Tai kotipalvelun ostajia, jotka kätsysti saavat verovähennystä.
Joskus sijaripalstalla oli ihan avointa keskustelua miten toimivaa on käyttää noita kotipalveluja. Sittemmin aiheesta on vaiettu.
Kyllähän se on tiedossa, että julkista kotiapua pyytävä saa kontrollia tuen sijaan! Etkö muka ole kuullut? - Vastakysymys
Mihin sinä tarvitset sijaislapsia?
- Anonyymi
Tietenkin sijaisvanhempi tarvitsee sijoitettuja lapsia rahan takia. Etenkin, jos lapsia otetaan monta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102321Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???231024- 71912
- 103906
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha589861- 48845
- 82738
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76670Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31646- 69644