Hartolassa tänään

TötterströminVäki

Mieheni kanssa pysähdyimme matkalla Helsingistä pohjoiseen päin idyllisessä maalaispitäjässä, jota myös kuningaskunnaksi leikkisän ironisesti kutsutaan. Mistä lienee lisänimi kunnalle keksitty, olisi mielenkiintoista tietää. Kierreltyämme keskustaa ympäri löysimme kuninkaallisia nimiä sieltä sun täältä; oli Linna-hotellia, Kuninkaankartanoa ja kruunu löytyi jopa kunnan vaakunasta.

Paikallinen marketti sijaitsee kaunista kivikirkkoa vastapäätä. Lauantai-päiväksi melkoisen vähän asiakkaita kaupassa, josta kyllä löysimme kaiken mitä tarvitsimmekin. Kaupan takana oli jonkinlainen toritapahtuma ja kyselin paikalliselta väeltä mikä tapahtuma oli kyseessä, mutta eipä osannut paikallinen rouva vastata kysymykseeni. Lavalla oli pieni bändi ja karaoke esitys, jossa keski-ikäinen nainen hoilotti vanhoja hittejä tyyliin "mitä sitä nuotilleen laulamaan kun vieressäkin on tilaa". Kymmenen ihmistä istui seuraamassa esitystä mitä ilmeisemmin odottaen omaa lauluvuoroaan, jota ei kuitenkaan tullut koska lavan vallannut henkilö oli päättänyt vetää useamman laulun putkeen. Apea fiilis.

Myöhemmin katsoin netistä. Hartolassa oli ollut kunnan järjestämä kesänavaus. Moni nauraa kallispalkkaisille konsulteille, mutta nyt olisi ollut heille tarvetta. Kunnan tarjoama kesänavaus ei tuntunut kiinnostavan kuin kourallista yleisöä. Sitten pistäydyimme vielä kunnan ylläpitämälle kirpputorille kuten eräs paikallinen meitä neuvoi menemään. Vinkiksi vaan kunnan ja 4h yhdistyksen väelle, että laittakaa tuuletus kuntoon. Tunkkainen ilma hakee hyväkeuhkoisimmankin yksilön hakemaan mahdollisimman pian lisähappea ja vierailu putiikissa jää lyhyeksi eikä kartuta kunnan kassaa. Myyntiin tuotavat tavarat ja vaatteet olisi syytä pestä ennen kiertoon laittamista.

Hartolan kirkko on kaunis ja uljas. Sisällä emme käyneet. Likaisena tahrana kauniissa kirkkopuistossa oli penkille liimaantunut kiroileva mies, joka lisäksi yritti räkimisen pituusennätystä sivuuttaessamme hänet.

Jatkoimme matkaa ja olimme iloisia siitä, että emme hankkineet kesäasuntoa Hartolasta vaan muutamia kymmeniä kilometrejä pohjoisempaa. Onneksi koukkaus nelostieltä ei ollut pitkä, mutta opettavainen.

3

455

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Uskomatonta_soopaa

      Mitähän te Tötterströmit olette poltelleet? Vai onko taikasienet maistuneet?

      • qwr4t2t

        Bongasivat kuitenkin höpömiehen , saavutus sinänsä.


    • Sirpaliini

      Joo käytiin porukoitten kanssa Sysmässä ostettiin ruokaa,vaatteita kaikkee sitä tarpeellista jota et Kuningaskunnasta saa.Miehellä täällä töitä vuoden loppuun sitten muutamme Joensuuhun
      kokemus joka Hartolasta jää kahden vuoden kokemuksella on negatiivinen.Sisäänpäin kääntynyt paikka jossa määrätty sisäpiiri hoitelee hommia se on joskus oksettanut en ole saanut täältä töitä
      vaikka minulla olisi ollut niin koulutusta kuin kokemustakin katsokaas kun emme sisäpiiriin kuulu.
      Mutta aika aikaa kutakin onneksi emme ostaneet täältä riesaksemme omistusasuntoa vaan asumme tuttavalta vuokratussa asunnossa.Jaksamista ennenkaikkea sinulle arjen sissi joka olit minulle tsemppari sinua minun tulee eniten ikävä koita jaksaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      386
      5779
    2. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      15
      1742
    3. Onko kaivatullasi ruuvit löysällä

      eli himmeä pääkoppa? 🪚
      Ikävä
      106
      1001
    4. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      95
      914
    5. Asentajako putosi radiomastosta

      https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss
      Tampere
      46
      872
    6. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      52
      872
    7. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      132
      872
    8. Miltä se tuntui

      Miltä se tuntui, kun ymmärsit minun ikävöineen sinua?
      Ikävä
      78
      861
    9. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      41
      833
    10. Haikeaa miten kaikki meni

      Ei ole rohkeutta enää nähdä. Koska pelkään, että haavat aukeaa. Ikävä on silti, vaikka en vastannut...tiedät mihin.
      Ikävä
      56
      827
    Aihe