Millasia kokoonpanoja teillä on

äitikaikilleyhtiesesti

uusioperheissänne? Meillä on minun lapset 4 kpl, miehen lapsia on kahden eri exän kanssa yhteensä 7 kpl, ja yhteisiä on 3 kpl ja yksi syntyy elokuussa vielä. 15 yhteensä kohta. Voitteko kuvitella, on todella suurperheen äiti. Kuka muu kestäisi moista, tarvii tosi hyvä ihminen joka jaksaa tämmösen ruljanssin pyörittää.
Ollaan miehen kanssa välillä ihmeissämme ja nauramme että on meillä aikamoinen perhe, ja mulla langat käsissä.
Ei kannata tehdä samaa kuin me, tää on todella rankkaa, ja meteliä riittää ja siivoomista ja pyykkiä, mutta kun hyvin organisoi niin pärjää, ja komento on kova, ääntä lähtee. Teistä ei varmaan kukaan jaksaisi tämmöistä shouta... pyöritys on kova... on hyvä että oon tiukka ja voin saada heidät hiljaiseksi nopeestikin, mun sanani on laki, pitää olla jotta voi pyörittää suurperhettä. Aikmoista.
Ajatella että olen saanut näin monta lasta huollettavakseni, olen mie aikamoisen taitava, miehen ext olisivat pulassa, mutta minä en.
Olen perheenpyörittäjä ja mun vastuulla lauma kakaroita...hulabaloota vaan, älkää edes kokeilko ette pärjää.
Tarvii minunlainen ihminen joka pystyy pyörittämään perhesirkusta ja hyvät hermot...ollaan ylpeitä miehen kanssa että meillä on tämmöinen lauma, raskasta on mutta pärjäämme..huh huh sentään..mun lapset auttaa näissä miehen lapsien hoidssa onneksi, ovat aika vilkkaita ja outoja muutamat, niin ongelmat vähenee... huh huh raskasta on mutta olkoot... ole mie aikamoisen taitava...

10

414

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ahavakatu

      Mitähän se mies mahtaa duunta "töissään", no ehkä uusia lapsi , niin kuin meillä.

    • parasäitipuoli

      Meillä on minä ja mies, ja miehen viisi lasta, yksi jo aikuinen ettei hänestä ole haittaa enää. Neljä pappaloi tässä tiuhaan tahtiin sotkemassa. Sitten on mun omat kaksi lasta, jotka asuvat tässä ja tekevät kotityöt sovitusti.
      Sitten on meidän yhteiset ihanat mussukat, jotka ovat vielä niin pieniä, että ovat meidän kaikkien silmäterät ja lellikit. Kaikki tykkää heistä ja lellii ja ovatkin ihania mussukoita. Itse olen tässä kotosalla ja pyöritän tätä karusellia että huh huh sentään, melkoista vipinää, kaikille ei sovi, mutta mun on pakko vaan jaksaa. Uutena äitinä on vaan jaksettava pyörittää, ei ole huilaustaukoja eikä omaa aikaa vaan kaikki menee tässä tenavien kanssa vahtiessa ja kometaessa. Mut kivaa on kun voi leikkiä äitiä ja pomottaa. Siitä en valita. On kiva olla lapsille se tärkein ja ihminen jota on kunnioitetettava ja toteltava.

    • Tätätaas

      On sua raukkaa vain vedätetty. Vai ootko vielä niin ihmenainen että sulla on korkeapalkkainen työ liukuva työaika ja miljoonatulot plus että nämä miehen lasten äidit maksavat sulle satoja euroja elatusmaksuja per lapsi ja ovat sen takia ulosotossa ja köyhiä kuin kirkonrotat. Murheet he upottaa siihen kuuluisaan kaljatuoppiin jonka takia lapset eivät saa heillä vierailla koska olet tehnyt kaikista ainakin 10 lastensuojeluilmoitusta. Taisipa olla jopa 11 siitä yhdestä vähän kauniimmasta. Joku roti sentään exillekki etteivät varpaille hypi. Ja miehellä ei tietenkään ole mitään asiaa niihinkään rahoihin koska sä olet perheen pää ja pyörit maanisena yöt ja päivät että saat kaikki kotityöt tehtyä ja karjut tulikomentoja naama punaisena. Illat valitat kurjaa raskasta elämääsi. Miehesi on yhenlainen tossukka joka ei ole kenellekkään naiselle uskaltanut vastaan sanoa ja itkee peiton alla iltaisin sinun nukahdettua kun tuli tehtyä taas väärä valinta mutta poiskaan ei voi lähteä kun elintaso laskisi niin kovasti. Sehän olisi nolo loppu kun hehkutat kaikille teidän onnea ja hänen täytyy mukailla sinua vaikka hymy vääristyykin hetkittäin irvistykseksi.
      Kirkossaki käytte joka sunnuntai ja sun omat lapset istuu kuin enkelit penkissä ja miehen lapsia saa hävetä silmät päästään kun ne juoksee käytävillä. Samoin joulu- ja kevätjuhlassa.
      On sulla vilkas mielikuvitus mutta keksi jotaki uutta ja omaperäistä, jookos.

    • talonainoonainen

      Meillä on kaikki miehen kuusi lasta, poikia onneksi kaikki, sitten on mun pojat 4 kipaletta siten on miehen exex naisen kanssa pojat 3 kipaletta. Vielä on kolme yhteistä, joten olen onnekas kun asustelen vain miesten kanssa. Talon ainoo nainen ja sille kaikki on kateellisia.
      On hienoa että pojat rakastaa mua äitinään ja on mahtavaa mennä poikien kanssa jonnekin kun ihmiset katsoo kateellisena kun olen ainoo nainen tässä porukassa. Valtavan kivaa kun lapset kasvaa ja ovat aikuisa miehiä ja minä heidän äitinsä on kiva kun kaikki ovat kateellisia mulle kun olen miesten keskellä.-

      • Pojatnaisua

        Olet pedofiili ,etkä mikään äitipuoli


    • äitipuoliväsynyt

      Miehen yksi kersa ja mun kolme lasta. Siinä se huligaanilauma on mun vastuulla ja kasvatuksessa. Miehen huligaanit onneksi ovat kerran kahdessa viikossa sen enempää ei tarvikasvattaa ja komentaa, mutta rankkaa on silti on niin ongelma nuoria että ärsyttää lihavat laiskat idioottit.

      • vanhaäiti

        Kuinka monta lasta miehelläsi oikein on? Vuodatuksestasi se ei käy ilmi.


      • Väsyäitipuol
        vanhaäiti kirjoitti:

        Kuinka monta lasta miehelläsi oikein on? Vuodatuksestasi se ei käy ilmi.

        Yksi kersa.


    • Lestatkokoontui

      Kävittekö Porissa suviseuroissa?

    • Viinaajakaljaa

      Sun kuvitteellisessa uusperheessä olet vain sinä ja sun ryyppykaverit.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      195
      11788
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      29
      8194
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      58
      6206
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      171
      5136
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      42
      4891
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      47
      4470
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      116
      4383
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      118
      3855
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      81
      3343
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      50
      1853
    Aihe