Kesäyöpano

tuutti1

Istuin yksin kotona tappamassa aikaa, kun uni ei tullut vaikka kuinka yritin. Miksikö olin yksin? Koska vanhemmat olivat matkalla tuttaviensa luona ja isoveli oli suorittamassa asepalvelustaan. Siksi olin yksin. Mietin päässäni että pitäisikö ottaa pienet yömyssyt ja yrittää nukkumista. Menin isäni kaapille ja otin avatun pullon konjakkia josta isäni oli joskus muutaman lasillisen maistellut. No menin keittiöön ja otin juomalasin, ensin kaadoin vähän pohjalle ja katsoin konjakin pintaa missä kohtaa pulloa se oli. Siinä samalla ajatuksissani pyöri tänään päivällä näkemäni kaunis ja todella seksikäs nuori naisihminen. Tämä tyttö oli nimeltään Sofia. Hän oli vaaleatukkainen, hyväkroppainen ja hänellä oli seksikkäät siniset silmät. Aina kun hän katsoi syvälle silmiin alkoi päässä tulla ihmeellisiä ajatuksia. Join konjakin ja katsoin kelloa vasta kaksikymmentä vaille yksi. Tätätahtia pullo olisi tyhjä jo ennen puoli kahta, mutta kaadoin uuden lasillisen, mutta tällä kertaa enemmän. Menin keittiön pöydän ääreen istumaan ja katselin tielle. Todella hiljaista kuinka olettaa saattoikin. Edelleen ajattelin Sofiaa ylös sidotussa paidassa ja revityissä farkkushortseissa, mikään ei olisi parempaa kun päästä joskus painamaan kyseistä tyttöä rajusti. Ajatukseni kävivät niin kovasti että huomasin pikaisesti pystyttäneeni teltan housujeni etumukseen. Pitäsikö runkata..aloin hiljalleen hieroa moloani ja ajatella kauniita ajatuksia Sofian kanssa. Kunnes puhelimeni tärähti, havahduin ja otin sen pöydältä. Sofia: "Oon yksis bileissä ja oon menos himaa, haluutko tulla saattamaa, en uskalla yksin kävellä! :3". Hetken pääni löi joutavaa mutta palasin maan pinnalle, Sofia haluaa minut saattamaan hänet kotiin!?! Kirjotin äkkiä: "Tottakai, mispäin oot? Tuun heti! :P". Sain Sofialta osoitteen. Ei ollut pitkä matka. Otin ison hörpyn konua ja menin pukemaan kengät. Ulos polkupyörä alle ja menoksi! Poljin niin kovaa kun pääsin, tietenkin pienenä taka-ajatuksena panolle pääseminen. Hetken päästä näin sadan metrin päässä bussipysäkillä tutun kauniin nuoren naisen. Sanoin: "Moi, lähitkö himaa ku oli paskat pileet vai?" Sofia vastasi: "No oli vähän jo meno hiipunu, mut oikeestaa halusin viel nähä sua". Sydämeni pomppasi kurkkuun halusi nähä mua?! Automaattisesti asia kääntyi päässäni halusia panna mua? Sanoin: "Aina mul on aikaa nus..öö siis nähä noin nättiä tyttöä". Sofia hymyili kainosti ja naurahti. Sen jälkeen hän tili lähemmäksia ja otti käteni ja aloimme kävellä Sofialle päin. Olimme hiljaa ja kuuntelimme linnun laulua ja minä mietin sillä hetkellä vain yhtä asiaa. Sofia asui vanhan ala-asteen lähellä ja nopein reitti kulki sitä kautta. Olimme koulun pihan kohdalla kun Sofia yllättäen sanoi minulle: "Pussaa mua!". Sanomatta sanaakaan hyökkäsin hänen huulilleen. Ne tuntuivat pehmeiltä ja aloin kiihottua heti tilateessa. Katsoin suudelman jälkeen Sofiaa hetken ja jatkoin suutelemista, nyt kielen kanssa. Kaadoin polkupyörän maahan ja otin kädet mukaan. Oikea käteni meni Sofian niskaan jossa sivelin hänen hiuskiaan, vasen puolestaan hivuttautui hänen seksikkään pehmeälle pakaralleen. Hetki hetkeltä kaluni alkoi muistuttaa enemmän rautakankea ja ajattelin että kassit pitää tyhjätä tähän naiseen. Sofiakin alkoi olla fiiliksessä mukana kun huomasin hänen hyvälevän etumustani ja availevan vyötäni. Alkoi totaalisesti panetta. Huohotin Sofialle: "Haluuksä sitä, sano haluuksä oikeesti!". Sanomatra sanaakaan Sofia tempaisi housuni alas ja alkoi runkata minua hiljalleen. Oli pakko päästä painamaan. Huusin: " Haluun panna sua, Nyt!". Sofia vastasi: "Sitä mäki haluun just nyt, mennää tonne koulun katolle". Nopeasti vedin housut ylös ja puolijuoksulla seurasin Sofiaa koulun katolle. Tikkaissa katsoin kun Sofian pakarat pyrkvät ulos lyhyistä farkkushortseista. Sofia kävi mahallen tasaista peltikattoa vasten ja aloin takaapäin hieroa hänen jalkoväliään. Sofia alkoi hengittää raskaammin ja tunsin farkkujen läpi jo kostuneen pillun . Aloin hiljalleen vetää häneltä housuja pois ja alta paljastui hänen mustat stringit jotka vedin myös alas. Paljas perse edessäni aloin asetella moloani kiimakammion suulle. Liukkaana kiihkosta oleva tiukka pillu oli parasta pitkään aikaan. Aloin rauhassa naida Sofiaa takaapäin kattoa vasten, samalla Sofia äänteli kiihkeästi ynisten. Kohta kiihdytin tahtia ja se tuntui myös tehoavan Sofian haluihin. "Aaaah vittu saatana!!" Sofia huusi ja huohotti koväänisesti hiljaisessa kesäyössä. Korskahtelin kiimassani ja työnsin niin syvälle kun sain joka vedon. Hetken kuluttua Sofia huusi: "Mä tuun kohta, vittu hoida mut!". Kiihotuin entisestään ja jyystin kovaa, kunnes Sofia huusi ja voihki orgasmin vallassa. Samalla minä aloin purkaa lastia Sofian sisään kovalla paineella! Lopulta vedin veltostuneen kyrvän ulos ja jäin paikalleen makaamaan. Menimme hetken päästä puettuamme alas ja kävelimme Sofialle. Hän sanoi: "Tuu meille yöks ku on kämppä tyhjänä". Sanoin: "Joo tuun!". Kävelimme Sofialle ja sisällä riisuimme ja menimme suihkuun.

2

5710

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Työnsinpaskat

      Sydämeni pomppasi katolle ja paskat työnsin housujeni sisään kovalla paineella. Huusin: "Oli pakko purkaa paskat ulos, vittu saatana!!" Sofia huusi, "Tuu meille suihkuun vittu saatana!!" Kävelimme Sofialle ja sisällä riisuimme ja työnsin paskat suihkuun. Huusin: "Kohta on perse tyhjänä saatana!!"

      • Persehuusi

        Hetki hetkeltä Sofiakin alkoi muistuttaa rautakankea ja häneltä paljastui perse. Automaattisesti aloin hieroa moloani raskaammin peltikattoa vasten. Huohotin ynisten Sofialle: "Mä tuun kohta koulun katolle. Sofia tempaisi housuni alas ja työnsin rajusti mustat paskat katolle. "Aaaah vittu saatana!!" Hetken perse löi joutavaa ja huusi koväänisesti hiljaisessa kesäyössä. Miksikö? No, otin pullon konjakkia. Lopulta jäin paikalleen makaamaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      75
      2112
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      102
      1903
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      147
      1846
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      97
      1431
    5. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      35
      1399
    6. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      317
      1275
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      61
      1252
    8. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      130
      1122
    9. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      276
      1076
    10. Kuulin juttua että Jeesus on kopioitu krishnasta

      Pitääkö paikkansa että kertomukset ovat samat kummankin uskonnon kirjoissa
      Hindulaisuus
      447
      973
    Aihe