karhu hyväksyy vain omiaan

Joopa, mä en kans voi sietää mieheni pentuja, suorastaan ällöttää mutta pakko kestää ja leikkiä äitiä vaikkei halusi, pakko kotileikki. Omiani suojelen ja säästän kotihommilta, miehen lasille laitan kaikki likasemmat hommat, kai se on sitä inhoa että miehellä on pentuja toisen eukon kanssa, sitä en kestä, mut pakko. Omani ovat myös kauniita ja menestyviä,miehen taas laiskoja ja koulu ei kiinnosta lainkaan.
Yritän kovasti leikkiä heille äitiä, ja oppini menee perille ja komentoni on käsky ei pyyntö, mutta aina ei toimi miten haluisin, ovat erittäin itseppäisiä ja idiootteja.
Ei oikeasti voisikaan olla mun lapsia vaikka kaikki niin toivovat, surullista, että olen heidän mielestä ihana ihminen vaikka itse en tunne heitä kohtaa mitään muuta kun sääliä ja inhoa.
Onni on että ovat täällä vaan sillon kun annan siihen luvan. Olen hyvä ihminen mutta jossain se raja kulkee, jos ei toella eikä olla niinkuin minä sanon, niin raivostuttaa. Olen heille kuitenkin se pakko äiti joka määrää ja sanoo miten tehdään, siihen on heidän tyytyminen.
Omiani taas lellin vähän, sillä he ovat niin ihania.

Ymmärräthän että tuo on vain sinun näkemyksesi? Ja ymmärräthän sekin, että vaikka olet joidenkin yh-äitien kanssa seurustellut, se on hyvin eri asia, kuin elää perhe-elämää vuosia yhdessä?

Minulla ja miehelläni on molemmilla lapsia. Kun tapasimme minun lapseni olivat mahassa ja 3v. Miehen lapsi oli 4kk. Kumpikaan meistä ei ollut parisuhteessa, jos nyt joku asiaa miettii... Emme heti aloittaaneet seurustelua, mutta hiljalleen lapseni syntymän jälkeen kyllä.

Meidän lapset ovat kasvaneet meidän perheeseen. He eivät muuta muista. Ja me vanhempina olemme kasvaneet vanhemmuuteen, jossa biologian lisäksi on muitakin arvoja. Olemme sujuvasti vaihtaneet vaippoja toistemme lapsille, käyneet uhmaiät tiiminä läpi, syöttäneet ja valvoneet öitä... Kaikkea mitä vanhemmuuteen kuuluu.

Se on totta, ettei rakkaus uusperheessä toisen lasta kohtaan syty salamanlailla, kuin oman lapsen syntyessä. Mutta se ei tee siitä rakkaudesta yhtään vähemmän tärkeää.

Lapsipuoleni on nyt 11v. Minä olen tuntenut hänet 11v. Minun kuopus on 10v ja esikoiseni 13v. Kuopukselleni mieheni on isä. Ainoa isä, joka hänen elämässään on läsnä ollut. (Koska biologinen isä valitsi olla olematta.) Onneksi myös puolisolleni biologialla ei ole merkitystä.

Yksi parhaista ystävistäni on adobtoitu kun hän oli 2v. Hänellä on ne vanhemmat, jotka eivät ole biologisia. Taatusti rakastavat häntä, kuin hän olisi biologinen lapsi. Sen vanhemman rakkauden olen aina nähnyt heistä. Jo silloin, kun olimme lapsia.

Sinä ehkä olet karhu. Minä olen ihminen, ja ihmiset toimivat muutenkin monessa asiassa eri tavalla kuin karhut.

Koska aloittaja on UROSkarhu, niin hän toimii kuten uroskarhut toimivat: käy vain panemassa naarasta, ja jättää naaraan sitten YKSIN huolehtimaan pennuista.

Minä toimin toisin.

Totta. Mun miehen laset ovar rumia, lihavia, laiskoja ja muutenkin käytös on kauheeta. Aina pitää huutaa ja kasvattaa heitä kun heidän äiti ei ole sitä tehnyt. Äitipuoli joutuu olemaan kokopäiväinen iti heille.

Omat lapseni ovat esimerkillisiä ihmisiä, ja ovat esimerkkinä miehen lapsille, muttei mene perille oppi. On kurjaa ja hävettävää kun ei osaa kasvattaa lapsiaan, onneksi minä olen oseannut mutta miehen lapsia ei osaa kukaan ovat niin ärsyttäviä ja kauheita. Varastavat multa rahaa ja meikkejä ja vaatteita, ja kiusaavat mun lapsia.