TM -testi kovalevylliset T-boxit

TM teki sen taas. Eli testasi digiboxeja täysin pintapuolisesti. Ongelmista käytännössä vaiettiin. Esim. itselläni on Digiality 302 PVR boxi, jossa on runsaasti ongelmia. Suurimmat liittyvät kovalevytallennukseen, joka kelaillessa kaatuilee jatkuvasti ja vaatii IVO-bootin. Myöskään DVB-tekstitykset eivät tallennu kunnolla ja YLE:n kanavien tekstitetyt ohjelmat kaatavat boxin ilmiselvästi kovalevytoistossa. Silti testissä sanottiin että kaikki testin boxit näyttivät ja tallensivat tekstit oikein. Itselläni SW versio 8.0, joka on joulukuun alusta/marraskuun lopusta (viimeisin versio Kjaerulff1 veppisivulla).

Lukekaa siis testejä sillä mielellä että ongelmista ei puhuta taikka käytännössä testejä ei ole tehty kuin hieman kokeilemalla muutama kymmenen minuuttia. Ominaisuustaulukot testeistä on ilona, ei juuri muuta. Edes SW-versioita ei silmääni sattunut testistä. Aivan olennainen tieto.
51195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Samaa mieltä TM:n testistä, aivan turha. Ei voi sanoa mitään tollasen testin perusteella mistään.

Äänestä
  • Kun tähän digi-tv touhuun on lähdetty, pitää kansa saada ostamaan boxeja ja niimpä ongelmista vaietaan, ja hämmästyttävää on että TM:t ja monet muut alan lehdetkin lakaisee nää ongelmat maton alle,,ja tuo YLE:n ohjelmien tekstitysongelma , siis tallennuksia koskeva,t untuu olevan todella yleinen. luullaanko että vain harvat omistavat kovalevyllä varustetun boxin, niin ettei heidän ongelmistaan tarvitse välittää. olis kirveellä töitä, varsinkin YLE:ssä

    Äänestä

  • Bertti kirjoitti:

    Kun tähän digi-tv touhuun on lähdetty, pitää kansa saada ostamaan boxeja ja niimpä ongelmista vaietaan, ja hämmästyttävää on että TM:t ja monet muut alan lehdetkin lakaisee nää ongelmat maton alle,,ja tuo YLE:n ohjelmien tekstitysongelma , siis tallennuksia koskeva,t untuu olevan todella yleinen. luullaanko että vain harvat omistavat kovalevyllä varustetun boxin, niin ettei heidän ongelmistaan tarvitse välittää. olis kirveellä töitä, varsinkin YLE:ssä

    Juuri niin. Kahdessa testin laitteessa oli USB-liitäntä, jota voi kuulemma käyttää Mp3:sien siirtoon boxin kovalevylle ja samoin JPEG-kuvien. Kukaan ei maininnut sanallakaan voisiko USB:tä käyttää elokuvien siirtoon tietsikalle päin ELI voisi polttaa ne siellä sitten DVD:lle. Puupäitä koko sakki! Mitä vitun virkaa on 600 euron laitteella pelkkään ajansiirtoon? Mä en siirrä ainakaan rahojani noihin laitteisiin! Mua huvita enää kohta mikään...

    Äänestä

  • Hunppa kirjoitti:

    Itse omistan Topfield TF5100PVR:n. USB:lla saa vietyä tavaraa boxille ja boxilta koneelle. Eli onnistuu siirtäminen koneelle ja koneella polttaminen kunhan koneessa on oikeat ohjelmat tuon homman suorittamiseen. Se mikä minua eniten ihmetyttää on että tuosta Topfield:istä ei kerrottu lainkaan yhtä ERITTÄIN mielenkiintoista yksityiskohtaa. Sillä voi nimittäin nauhoittaa kahta kanavaa yhtä aikaa ja katsoa vielä kolmatta. Eli jos nauhoitat kahden eri kanavanipun ohjelmaa niin voit katsoa vielä kolmatta mitä tahansa noiden kahden kanavanipun kanavaa - kolmannen kanavanipun ohjelmiin ei tuolloin pääse. Eli vaikkapa nauhoittaa Yle2:sta ja MTV3:sta ja katsoa SubTV:tä. Olen kyllä todella tyytyväinen tuon tuoreen aparaattini ominaisuuksiin. Varsinkin kun siitä löytyy komponentti ulostulo tykille ja telkkarin saa silti samalla S-videon perään. Minä rankkaisin tuon tällä hetkellä parhaaksi DigiBoxiksi joka löytyy kotiteatterikäyttöön. Niin no äänestinhän sitä jo lompakollanikin. =)

    Äänestä

sä tänne valitat. Laita postisi TM:e

Äänestä

Kommentoi aloitusta

... kirjoitti:

TM teki sen taas. Eli testasi digiboxeja täysin pintapuolisesti. Ongelmista käytännössä vaiettiin. Esim. itselläni on Digiality 302 PVR boxi, jossa on runsaasti ongelmia. Suurimmat liittyvät kovalevytallennukseen, joka kelaillessa kaatuilee jatkuvasti ja vaatii IVO-bootin. Myöskään DVB-tekstitykset eivät tallennu kunnolla ja YLE:n kanavien tekstitetyt ohjelmat kaatavat boxin ilmiselvästi kovalevytoistossa. Silti testissä sanottiin että kaikki testin boxit näyttivät ja tallensivat tekstit oikein. Itselläni SW versio 8.0, joka on joulukuun alusta/marraskuun lopusta (viimeisin versio Kjaerulff1 veppisivulla).

Lukekaa siis testejä sillä mielellä että ongelmista ei puhuta taikka käytännössä testejä ei ole tehty kuin hieman kokeilemalla muutama kymmenen minuuttia. Ominaisuustaulukot testeistä on ilona, ei juuri muuta. Edes SW-versioita ei silmääni sattunut testistä. Aivan olennainen tieto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu