Ratsastin omaa ja vierasta

ljsaunaan

Mieheni tykkää yllättää minut seksillä puolijulkisella paikalla. Hotellissa olen saanut yöllä ikkunaa vasten valot päällä, ja kesällä hotellin parvekkeella iltahämärässä. Ihan vain pari kertaa mainitakseni. Mutta kerran tapahtui aivan jotain muuta. Olin töissä potilaan kotona (potilas neliraajahalvaantunut, hiukan yli 50-v mies). Potilas makasi sairaalasängyssä pihalla ja nautti auringonlämmöstä. Mieheni oli lupautunut leikkaamaan ruohikon ja tehdä muutaman muunkin pihatyön. Töiden lomassa hän piti muutaman juomatauon ja samalla kosketteli intiimisti minua. Ei sinällään yllättänyt, hän nyt tykkää juuri tuollaisesta missä joku muukin voi nähdä jotain tai huomata meidän keskinäistä koskettelua.

Yhden juomakerran päätteeksi mieheni pyysi, jos ottaisin pois rintaliivit. Kävin hakemassa sisältä lääkkeitä ja samalla poistin liivit ja jätin paidan ylimmät napit auki. Potilaskin noteerasi muutoksen, sen huomasi siitä että tyynyä sai käydä siirtelemässä useasti. Potilas ehkä nautti minun ollessa etukumarassa? Kerran ollessani tyynyä asettelemassa, mieheni tuli taakseni. Painoi etumuksensa takapuoltani vasten. Tunsin heti mieheni kovettuneen elimen. Hän hieroi sitä takapuoltani vasten. Hänen kädet tulivat lantiolle ja kulkeutuivat siitä rinnoilleni. Estotta hän puristeli niitä paidan läpi. Olin saanut tyynyt pöyhittyä. Odotin, että mieheni lopettaisi koskettelun. Mutta hän ei lopettanut vaan vei kätensä takin nappirivistöön ja alkoi aukomaan niitä yksi kerrallaan. Pian nappeja oli niin paljon auki, että hän pystyi viemään kätensä rinnoilleni ja puristelemaan niitä melkein potilaan naaman edessä. Potilas oli kyllä nähnyt isot rintani useamman kerran, lähinnä suihkussa. Siinähän ei nyt sinällään ollut mitään eroottista, vaikkakin hänellä helposti seisoi kun ”isotissinen” hoitaja pesi hänen kalua. Jotenkin tämä uusi tilanne kiihotti minua. Annoin mieheni jatkaa. Pian mieheni päästi rinnoistani irti ja ne ”hölskyivät” potilaan silmien edessä. Mieheni siirsi kätensä minun takapuolelle ja veti housuni alas jotta pääsi kiinni paljaisiin pakaroihin ja kostuneeseen jalkoväliin. Sitähän potilas ei nähnyt mutta arvasi varmasti. Mieheni painoi minua olkapäistä alaspäin. Rintani laskeutuivat potilaan naamalle, takapuoleni nousi samalla pystyyn. Tunsin kuinka mieheni työnsi sormensa jalkoväliini ja hieroi sitä aivan kuten monesti iltaisin kun haluaa minun nauttivan. Tällä kertaa sormileikki kesti vain hetken, tunsin kuinka mieheni kalu työntyi sisään.

Mieheni kalu tuntui yhtä hyvältä kuin ennekin. Tilanne tuntui aivan kuin sumussa matkaisi. Miten tämä nyt näin kävi. Ja kun mieheni tuli sisääni, niin loppuun asti hän tulee. Enkä minä vastustanut, jostain syytä en edes olisi halunnut vastustaa. Mieheni tuli entistä voimakkaammin sisään, oli pakko voihkia, tuntui niin hyvältä. Meni ehkä viisi tai seitsemän minuuttia, sitten mieheni tahti kiihtyi, tiesin että hän laukeaa kohta. Ja niin kävikin. Spermaa valuvana katsoin ensimmäistä kertaa potilastani. Hänen silmät olivat isot kuin pöllöllä. Suupieli oli kuolassa, olisikohan yrittänyt imeä rintojani vai mistä oli kyse? Mieheni veti kalunsa pois, minä suoristin selkäni. Mieheni kuiskasi korvaani, ”teltta on pystyssä”. Katsoin potilastani jonka sairaalahousuissa oli selvä pullistuma. Mieheni jatkoi ääneen, ”sinä varmaan ratsastat teltan tyhjiin sillä välin kun minä käyn pesulla”. Sen sanottuaan mieheni lähti ja katosi talon taakse. Mietin, olinko ymmärtänyt kaiken oikein. Mieheni oli kyllä aikaisemminkin vitsaillut, että jonkun hoitajan pitäisi antaa potilaalle pimpsaa. Katsoin potilasta ja ”telttaa” vuorotellen. Potilaan ilme kertoi, hänkin haluaisi kun ei ole pitkään aikaan saanut.

Vedin potilaan housuja alaspäin, nousin hänen sänkyynsä ja laskeudun ottaen hänen kalunsa sisääni. Potilas oli armoillani, nousin hiukan, sitten laskeuduin. Tuntui hyvältä, vieras kalu minun valmiiksi hellässä jalkovälissä. Ylös ja alas, ylös-alas, rinnat heilui samaa tahtia. Pian tajusin, ettei mieheni mennytkään pesulle. Hän kiersi talon ja seisoi nyt potilaan sängyn päädyssä ilman että potilas sitä tiesi. Hän katsoi minua hymyssä suin. Nyökytti päätään. Jatkoin ratsastamista. Se, että pääsin ratsastamaan vieraan miehen kullilla, oli jo kiihottava kokemus. Mutta että oma mieheni katsoi vierestä, teki tilanteesta entistä kiihottavamman ja samalla epätodellisen. Ratsastin ehkä kaksi minuuttia ja potilas laukesi. Spermaa tuli ehkä kolminkertaisesti verrattuna mieheeni. Mutta potilas tuskin hän oli lauennut 10 vuoteen. Nousin sängystä ja puin vaatteet. Mieheni hipsi takaisin talon taakse ja meni pesulle palaten sieltä hetken päästä. Hän hoiti pihatyön ja lähti kotiin. Minä jäin vielä hoitamaan työvuoron loppuun.

2

7455

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ljsaunaan

      Mitä tapahtui myöhemmin? Sinä kesänä potilas sai laueta enemmän kuin kymmenen kertaa sisääni. Joskus parikin kertaa työvuoroni aikana. Mieheni kyseli usein telttahommista. Ja useamman kerran palatessani iltavuorosta mieheni makasi alasti sängyllä ja kysyi tekisikö mieleni ratsastaa vielä yksi kierros vai onko paikat jo niin hellänä että imeminen kiinnostaa enemmän? Totta puhuakseni, joskus olisin mieluummin ottanut mieheni kalun helläksi ratsastetun jalkovälin sijaan suuhuni. Mutta jos mieheni antoi minun työaikana harrastaa villiä ratsastusta, täytyi hänenkin saada kuvitella olevansa potilas jolle hoitaja antoi kaikkensa.

      Palaute: [email protected]

    • Hieno ja kaunis tarina.
      Lukisin mielelläni lisää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      23
      3093
    2. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      65
      666
    3. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      3
      623
    4. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      32
      561
    5. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      35
      547
    6. Oletko varma

      Ettei meistä tule mitään?
      Ikävä
      40
      491
    7. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      3
      490
    8. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      3
      489
    9. Mitä ajattelet

      Meistä nykyään.
      Ikävä
      36
      485
    10. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      17
      475
    Aihe