Varoituksen sana

Vuonna 1997 oli huoli hintojen laskusta käsin kosketeltava. Huhujen mukaan tyrväiset vakuuttuivat jo silloin, että hintojen on pakko laskea.


(Päivitetty 21:50)

Vanhojen kerrostaloasuntojen hintojen nousu on jatkunut. Viime vuoden alusta asuntojen hinnat nousivat koko maassa viidenneksen ja pääkaupunkiseudulla noin 30 prosenttia. Rajuimmassa nousussa eivät enää ole yksiöt, vaan suuremmat asunnot.
Tilastokeskuksen mukaan hinnat nousivat tammi-maaliskuussa pääkaupunkiseudulla yli yhdeksän ja koko maassa lähes kahdeksan prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.
Asuntojen reaalihinnat ovat nyt 1980-luvun puolivälin tasolla. Alkuvuonna nousivat eniten keskustojen ulkopuolella olevien asuntojen hinnat. Aiemmin kallistuivat reippaimmin keskustayksiöt.

Pääkaupunkiseudulla vanhasta asunnosta joutui maksamaan 71 prosenttia enemmän kuin muualla Suomessa.

Vaikka hinnat ovat nousseet, ei tällainen nousu ehkä kuitenkaan jatku pitkään. Vanhojen asuntojen kallistuminen panee vauhtia myös uusien rakentamiseen, ja se taas vakauttaa hintoja. On myös mahdollista, että varsinaiset spekulantit ovat pikavoittonsa keränneet ja tilanne on jo jäähtymässä.
(STT/MTV3)
3558
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mun mielestä ei "Arvaus" Tyrväisen nimeä kannattaisi enää edes mainita huonoissa vitseissäkään! Miehen "ammattitaito" on jo nähty ja huomattu...

Äänestä
  • Tyrväinen on varmaan muuten oikeassa mutta ei ole osannut ottaa huomioon tuulipukujen maksuhalua sitä että korot pysyneet näin pitkään alhaalla.

    Kun/Jos hinnat putoavat, väitän että Kiinteistömaailma, Sampo, Op, ym, ym, ei edes mainitse asiaa etukäteen, päinvastoin.

    Äänestä

  • Taavetti kirjoitti:

    Tyrväinen on varmaan muuten oikeassa mutta ei ole osannut ottaa huomioon tuulipukujen maksuhalua sitä että korot pysyneet näin pitkään alhaalla.

    Kun/Jos hinnat putoavat, väitän että Kiinteistömaailma, Sampo, Op, ym, ym, ei edes mainitse asiaa etukäteen, päinvastoin.

    kertaa ollut melkein oikeassa, parista pienestä seikasta johtuen tosin sitten aivan väärässä.

    Voiko enää kukaan olla enempää väärässä kuin mitä Tyrvis on ollut ? Häh ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kommunaattori kirjoitti:

Vuonna 1997 oli huoli hintojen laskusta käsin kosketeltava. Huhujen mukaan tyrväiset vakuuttuivat jo silloin, että hintojen on pakko laskea.


(Päivitetty 21:50)

Vanhojen kerrostaloasuntojen hintojen nousu on jatkunut. Viime vuoden alusta asuntojen hinnat nousivat koko maassa viidenneksen ja pääkaupunkiseudulla noin 30 prosenttia. Rajuimmassa nousussa eivät enää ole yksiöt, vaan suuremmat asunnot.
Tilastokeskuksen mukaan hinnat nousivat tammi-maaliskuussa pääkaupunkiseudulla yli yhdeksän ja koko maassa lähes kahdeksan prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.
Asuntojen reaalihinnat ovat nyt 1980-luvun puolivälin tasolla. Alkuvuonna nousivat eniten keskustojen ulkopuolella olevien asuntojen hinnat. Aiemmin kallistuivat reippaimmin keskustayksiöt.

Pääkaupunkiseudulla vanhasta asunnosta joutui maksamaan 71 prosenttia enemmän kuin muualla Suomessa.

Vaikka hinnat ovat nousseet, ei tällainen nousu ehkä kuitenkaan jatku pitkään. Vanhojen asuntojen kallistuminen panee vauhtia myös uusien rakentamiseen, ja se taas vakauttaa hintoja. On myös mahdollista, että varsinaiset spekulantit ovat pikavoittonsa keränneet ja tilanne on jo jäähtymässä.
(STT/MTV3)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu