Aika kauan sitten täällä oli paljonkin juttua Bondi-tai Bond-nimisestä colliesta, joka oli karkumatkalla. Olisi kiva kuulla löydettiinkö koira lopulta, vai jäikö sille tielle..
Toki vanhoja "väliaikatietojakin" voi laittaa.
Toki vanhoja "väliaikatietojakin" voi laittaa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Eipä tietääkseni ole edelleenkään tietoa Bondista :-(
Omistajan suru on varmaan melkoinen..
luin, oliko se nyt Koiramme-lehdestä, että yksi mies oli "saanut sen kiinni", ja vieressä ollut pariskunta oli luvannut toimittaa sen pieneläinklinikalle, mutta kyseistä collieta ei ole vielekään tavattu missään Suomenmaan pieneläinklinikoista, ja tämä mies, joka oli löytänyt Bondin, arvelee että pariskunta olisi mieltynyt collien rauhallisuuteen ja pitänyt collien itsellään..
päähän tuollaiset ihmiset, jotka omivat toisen ihmisen koiran. eräälle tutun tutulle kävi aikoinaan niin, että hänen koiransa lähti omille teilleen, ja olikin sitten jonkin aikaa kadoksissa. löytäjät nimittäin olivat mieltyneet koiraan (puhdasrotuinen, valioyksilö, en muista rotua, mutta pieni ja kallis rotu) ja pitivät sitä itsellään. onneksi tämän löytäjäpariskunnan naapuri oli huomannut lehdessä ilmoituksen ja kuvan koirasta, ja otti oikeisiin omistajiin yhteyttä. siellä se koira edelleen olisi ilman tuota naapuria. koira oli lihotettu aivan muodottomaksi, kun oli kuulemma ollut niin kiva katsoa, kun koira vetää makkaraa hyvillä mielin. noh onneksi takaisin ainakin saivat rakkaan lemmikkinsä.
On se kyllä kummallista miten jotkut viitsivät..