Tanssiorkesterien suosio

Katselin eri tanssiorkesterien keikkoja, minkä verran niitä kullakin on vielä tänä vuona. Saija Tuupanen ja Souvarit lähes 80, PNP lähes 70, sitten Sinitaivas, Finlanders, Temu Roivainen, Markku Aro, Hurma, Aki Samuli olisko ollut n. 40, Taikakuu alle 30 ja sitten pudottiin jo monen entisen suosikin osalta muutamaan kymmeneen tai jopa pariin keikkaan. Tuo alkupään onkin kestosuosikkeja ja mielestäni oikeita lavatanssi orkestereita. Hurma ja Taikakuu ovat siirtyneet enemmän tähän nuoriso musiikin. Hyvä on olla erilaisia vaihtoehtoja ja valinnan varaa. Tanssipaikkojen vetäjille on kova työ miellyttää meitä tanssijoita ja osata valita ne jotka vetävät tanssijoita lavalle. Sitä ihmettelen kuinka jonkun suosio saadaan äkkiä alas "tanssipiireissä". Aletaan puhua "en tykkää" ja kohta käy kato. Itse valitsen tanssipaikkan aina sen mukaan kenen musiikki miellyttää minua tanssillisesti ja se ei tosiaankaan aina ole se jonka "tanssipiirit" on valinneet ja niiden perässä juoksevat. Aikansa kutakin ja olisi hyvä kun tulisi niitä uusia nousevia tähtiä tuonne suosikkien sekaan. Yksi hyvä olisi esim. Illanvarjo. Nuoria n. 20 vuotiaita poikia, hyvä äänien solisti-rumpali ja hyvätahtinen musiikki, erittäin tansittavaa.
1423
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Nuorilla muusikoilla tanssimusiikki on vain tienestikeino, turha on poikien vakuutella muuta. Rockpuoli ei juurikaan elätä mutta tanssijoiden rahoilla pääsee sentään vuokratun keikkabussin kyytiin haaveilemaan rokkifestarikeikoista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KukaKetäkinMiellyttää kirjoitti:

Katselin eri tanssiorkesterien keikkoja, minkä verran niitä kullakin on vielä tänä vuona. Saija Tuupanen ja Souvarit lähes 80, PNP lähes 70, sitten Sinitaivas, Finlanders, Temu Roivainen, Markku Aro, Hurma, Aki Samuli olisko ollut n. 40, Taikakuu alle 30 ja sitten pudottiin jo monen entisen suosikin osalta muutamaan kymmeneen tai jopa pariin keikkaan. Tuo alkupään onkin kestosuosikkeja ja mielestäni oikeita lavatanssi orkestereita. Hurma ja Taikakuu ovat siirtyneet enemmän tähän nuoriso musiikin. Hyvä on olla erilaisia vaihtoehtoja ja valinnan varaa. Tanssipaikkojen vetäjille on kova työ miellyttää meitä tanssijoita ja osata valita ne jotka vetävät tanssijoita lavalle. Sitä ihmettelen kuinka jonkun suosio saadaan äkkiä alas "tanssipiireissä". Aletaan puhua "en tykkää" ja kohta käy kato. Itse valitsen tanssipaikkan aina sen mukaan kenen musiikki miellyttää minua tanssillisesti ja se ei tosiaankaan aina ole se jonka "tanssipiirit" on valinneet ja niiden perässä juoksevat. Aikansa kutakin ja olisi hyvä kun tulisi niitä uusia nousevia tähtiä tuonne suosikkien sekaan. Yksi hyvä olisi esim. Illanvarjo. Nuoria n. 20 vuotiaita poikia, hyvä äänien solisti-rumpali ja hyvätahtinen musiikki, erittäin tansittavaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu