Ovien kynsiminen

Hei, osaisiko kukaan neuvoa miten saamme pikkuiseltamme (8kk uros) ovien ja karmien raapimisen pois. Se on keksinyt että sisään mennään vaikka saranapuolelta kun tarpeeksi raapii. Alkaa kaikki listat ja ovet olla sen näköisiä että kohta on keinot vähissä. Kielto tai muualle vieminen ei auta, sinne mennään kun halutaan.
Vaikka jos joku on vessassa niin sinne on myös pakko päästä, vaikkapa vain hetkeksi ja samantien uuteen kohteeseen. Mitään mönjää on turha laittaa kun se ei käytä hampaitaan ollenkaan vaan pelkkiä kynsiä. Suljetut ovet ja joku siellä sisällä on kai sille jonkinlainen pakkomielle????
191107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

sitkeä ja periksiantamaton kieltäminen. "Lavasta" tilanne, jossa koira tekee väärin (toinen on suljetun oven takana ja toinen valmiina kieltämään)ja jos pelkkä kielto ei tehoa,tehosta kieltoa läiskäisemällä vaikka sanomalehtirullalla kaapin oveen tms. ei kuitenkaan koiraa (äänen pitäisi jo herättää jonkinlaista huomiota koirassa) ja kehu heti, kun lopettaa raapimisen. Oma 6v. uroksemme oli kasvattajallaan sisarustensa kanssa tottunut makoilemaan "koirien sohvalla". Tultuaan uuteen kotiin 8 vk:na, jouduimme vielä samana iltana varmasti sataan kertaan kieltämään ja niskasta nostamaan uskomattoman jukuripäisen sissin sohvalta pois. Tapakasvatus alkoi siis välittömästi uuden lauman parissa.

Äänestä
  • Koirahan ei opi rankaisemisesta. Rankaiseminen aiheuttaa pelkoa, pelokas koira on epävarma!

    Miten olisi puolet nopeampi keino aina palkata sitä silloin kun se tekee oikein eli on raapimatta sitä ovea.

    Siis kun tiedät että nyt alkaa raapiminen, palkkaa koira ennen kuin se menee raapimaan. Näin koira oppii että palkkion saa siitä kun EI raavi ovea.

    Jos kehutaan kun koira HETI lopettaa raapimisen, koira yhditää sen siihen raapimiseen. Sitten vielä koira saattaa kokea kieltämisen huomiona=palkkiona. Silloin tapa kuolee vielä hitaammin. Ja sitten jos kerta aijot kieltää tulee sinun kieltää joka helvetin kerta, aina. Palkkaamisessa ennen ei edes aina tarvitse onnistua, kunhan muistaa sen ettei ikinä palkitse sitä siitä että se raapi ovea.

    Tsemppiä

    Äänestä

  • snadi kirjoitti:

    Koirahan ei opi rankaisemisesta. Rankaiseminen aiheuttaa pelkoa, pelokas koira on epävarma!

    Palkkiot ovat tehokkaampi keino, olen samaa mieltä snadin kanssa.

    Mutta eikö tässä ovien raapimisongelmassa voisi kokeilla myös suihkuttamista? Siis koiraa suihkutettaisiin vesisuihkupullolla kylkeen aina kun se raapii ovea. Idea on siinä, että koira ei tiedä mistä suihku tulee. Koira yhdistää, että itse raapiminen on vaarallista, koska siitä aiheutuu inhottavaa märkää kyljessä. Toki koko suihkutuksen idea häviää, mikäli koira äkkää että itse omistaja on se joka suihkuttaa! Tämä voisi toimia, vai mitä mieltä snadi on?

    Äänestä

  • hauva2 kirjoitti:

    on kääntää koiran huomio muualle suihkuttamalla...

    Toisaalta jos on laiska miksei samalla viritä ansaa koiralle oveen.. Esim. silmille tulee saavillinen vettä tms, siinä ei omistaja jää rysän päältä kiinni. Suihkuttelussa tavallaan uhkana on juuri se että koira oppii yhdistämään suihkun (epämiellyttävyyden) omistajaansa, mikä ei tietenkään ole mukavaa (minusta)

    Voihan kaikkea kokeilla, siittä vaan, mutta on hyvä tiedostaa kaikki sudenkuopat ettei synny lisäongelmia...

    Äänestä

  • sandi kirjoitti:

    Se on aivan totta, mitä sanoit eli pitää ymmärtää nämä sudenkuopatkin! Me kokeilimme aikoinaan suikutusta vanhemman koiramme ollessa pentu, mutta se olikin niin fiksu/tarkka että huomasi minun suihkuttavan. Toisaalta toinen koiramme ei tätä koskaan huomannut, ja keino tepsi hänen kanssaan hyvin!

    Kielto ja kehu ovat kummatkin keinoja. Kiellä koiraa, ja kun se uskoo, niin kehu ja palkkaa. Ei koira kielloista säry. Jokainen on tietysti yksilö, eli toinen vaatii pehmeämmän otteen ja toinen tiukemman komennon. Jos koiraa ei kiellot hetkauta, niin eiköhän se kerro sitten kovemmasta luonteesta, joka kestääkin vähän enemmän kuin säikky, joka pissii alleen jo siitä jos sen päälle katsoo. Eli keinot koiran mukaan! En tajua, miten koiraa ei saisi muka kieltää...? :( Kasvatatteko lapsennekin "vapaasti"?

    Äänestä

  • Häh? kirjoitti:

    Kyse olikin siitä että oppiiko koira niistä kielloista.

    Turha sitä eitä on huuutaa jos sen merkitys koiralle on aivan sama.

    Mieti itse.

    Äänestä

  • snadi kirjoitti:

    Koirahan ei opi rankaisemisesta. Rankaiseminen aiheuttaa pelkoa, pelokas koira on epävarma!

    Miten olisi puolet nopeampi keino aina palkata sitä silloin kun se tekee oikein eli on raapimatta sitä ovea.

    Siis kun tiedät että nyt alkaa raapiminen, palkkaa koira ennen kuin se menee raapimaan. Näin koira oppii että palkkion saa siitä kun EI raavi ovea.

    Jos kehutaan kun koira HETI lopettaa raapimisen, koira yhditää sen siihen raapimiseen. Sitten vielä koira saattaa kokea kieltämisen huomiona=palkkiona. Silloin tapa kuolee vielä hitaammin. Ja sitten jos kerta aijot kieltää tulee sinun kieltää joka helvetin kerta, aina. Palkkaamisessa ennen ei edes aina tarvitse onnistua, kunhan muistaa sen ettei ikinä palkitse sitä siitä että se raapi ovea.

    Tsemppiä

    ... mutta ihan mielenkiinnosta kysyisin;
    Siis palkitsetko koiraa, ennenkuin se alkaa raapia. Tämähän tarkoittaa, että syötät makupaloja koiralle, koko sen ajan, kun joku on suljetun oven takana. Pitääkö koiralle siis aina keksiä jotakin mukavampaa tekemistä(esim. makupalojen syöntiä), ennenkuin se ehtii tehdä jotain kiellettyä. Mistähän luulet koiran tietävän, että palkkio tuli juuri siitä raapimattomuudesta, jos se ei ole vielä edes ehtinyt raapia?
    Missä vaiheessa koiraa sitten voi kieltää, jos se kuitenkin alkaa raapia? Vai oliko tarkoitus, ettei fifiä kielletä ollenkaan?

    Ai erkele kun oli aivan yhtä hyvä neuvo...

    Äänestä

  • kokeiltu on kirjoitti:

    Niin, sinulle, ottaisit asiasta selvää niin ymmärtäisit ihmeessä mistä logiikasta puhutaan.

    Huokaus sunkin kanssa.

    Äänestä

  • snadi kirjoitti:

    Niin, sinulle, ottaisit asiasta selvää niin ymmärtäisit ihmeessä mistä logiikasta puhutaan.

    Huokaus sunkin kanssa.

    Snadi, mutta sinulla on aidosti hyviä ajatuksia, joita aina harvoilta täällä saa lukea, mielenkiinnolla yritän aina niitä "purkaa", mutta tuntuu kuin hermostuisit aina niin pian kun kaikki eivät heti ymmärrä pointtiasi (minkäs sille temperamentilleen voi)ja sitten tyylistäsi tulee jossain määrin agressiivinen, se kieltämättä "häiritsee" keskittymistä, usein olisi mieli tehnyt kysyä juuri sinulta enemmältikin, mutta valitettavasti jää kysymättä, kun tuntuu ettei arvaa ottaa vastaan mitään äksyä kommenttia, ja tämä sitten aivan ystävyydellä.

    Äänestä

  • E.A kirjoitti:

    Eihkäpä hieman kypsyttää ihmisten sinisilmäisyys kaikkeen asiaan ja impulsiivisesti kirjoittaen ei aina jaksa vonkottaa samasta aiheesta kymmenisen kertaa peräkkäin, kun ei yksinkertaisesti jaksa näpyttää. Jos pointtia ei välity niin eipä paina mun kupissa.

    Katsoppa vaikka ketjua perunoita pennulle otsakkeen alta kuinka vaikeeta ihan "älykkäillekkin" ihmisille rautalangasta se vääntää. Toisaalta minkäs minä sille voin jos ihmiset eivät osaa suodattaa ollenkaan lukemaansa, saati jaksaisi lukea ajatuksen kanssa niitä.

    Osaksi myös saattaa johtua siitä että en aina ymmärrä ihmisten tasoa, esimerkiksi nyt tässäkin aiheessa, kuvittelen siis ihmisten ymmärtävän ihan teoriapohjalta koiran oppimisesta jo jotakin. Ja jos en olettaisi, ei ehkä tulisi näitä "en ymmärrä logiikkaasi"-viestejä, joten taidampa tästä lähdin kirjoittamatta mitään tämän otsakkeen alle...

    Ja katsos kun, eipä jaksa neuvoa sutta syömään.

    Äänestä

laittaa koiran mieluisimpiin raapimapaikkoihin kontaktimuovia nurinpäin. Tassujen karvat tarttuilee inhasti tarrapintaan, eikä raapiminen tunnu enää kivalta.

No jaa, meidän kissalle tuo temppu toimii ainakin loistavasti. Toimivuudesta koiran kanssa en mene takuuseen, mutta ihan kokeilemisen arvoinen juttu.

Äänestä
  • Meillä kyllä on tehonnut johtajan sana. Eli muoriska kun karjaisee ja tarpeen mukaan lapsille ärjäisee, ihmisille tai koirille, niin alkavat kohta tokentua tavat. Joskus joutuu jotakin tosi kovapäistä opettamaan ihan väkivallalla, vaikka selättämällä kokonelsonilla lattiaan sekunnin tuhannesosassa ilkityöstä. Vaan vissiinkin ovat olleet toimivia nämä vanhan kansan opetusohjeet. Kun ei ole tarvinnut koirapsykologille ketään viedä.

    Tottakai positiivinen sanktio on hyvä. Silloin kun siihen on aihetta, eli on toimittu hyvin.

    Koiralle esimerkiksi oven raapiminen vastoin kieltoa ei ole hyvä. Eikä siitä silläkään hyväksi tulla, että malttaa -tai voiman puutteessa joutuu- sen raapimisen hetkeksi lopettamaan. Siitä jos palkitaan, niin palkitaan siitä, että raapii ovea niin kauan kuin jaksaa.

    Eli koirien ja lasten kanssa sama metodi: pehmoilu pois ja selvät säännöt, tai muuten ei hyvää seuraa.

    Hyvää seuraa sitten, kun käyttäytyy fiksusti. Eli ei mene ovelle päinkään, ennenkuin emäntä lupaa. Siitä voi jo palkitakin!

    Äänestä

  • Vesisuihkut ruiskupullosta on jo testattu, ei mitään tehoa. Pentu on hetken ihmeessään ja jatkaa taas toimiaan, lipoo vain korkeintaan hetken aikaa kastunutta kohtaa. Ei nimittäin pelkää yhtään vettä. Menee suihkuunkin seisomaan jos siellä vain on joku muukin, eikä välitä vaikka kuinka turkki kastuisi.
    Kontaktimuovia voisi kokeilla, sillä pentu on pitkäkarvainen ja ei varmaan tunnu mukavalta jos karvat jäisivät kiinni teippiin. Kammatessakin on arka kun tassuista on kyse.
    Taidamme testata sitä nyt näin alkuun.

    Äänestä

  • muoriska kirjoitti:

    Meillä kyllä on tehonnut johtajan sana. Eli muoriska kun karjaisee ja tarpeen mukaan lapsille ärjäisee, ihmisille tai koirille, niin alkavat kohta tokentua tavat. Joskus joutuu jotakin tosi kovapäistä opettamaan ihan väkivallalla, vaikka selättämällä kokonelsonilla lattiaan sekunnin tuhannesosassa ilkityöstä. Vaan vissiinkin ovat olleet toimivia nämä vanhan kansan opetusohjeet. Kun ei ole tarvinnut koirapsykologille ketään viedä.

    Tottakai positiivinen sanktio on hyvä. Silloin kun siihen on aihetta, eli on toimittu hyvin.

    Koiralle esimerkiksi oven raapiminen vastoin kieltoa ei ole hyvä. Eikä siitä silläkään hyväksi tulla, että malttaa -tai voiman puutteessa joutuu- sen raapimisen hetkeksi lopettamaan. Siitä jos palkitaan, niin palkitaan siitä, että raapii ovea niin kauan kuin jaksaa.

    Eli koirien ja lasten kanssa sama metodi: pehmoilu pois ja selvät säännöt, tai muuten ei hyvää seuraa.

    Hyvää seuraa sitten, kun käyttäytyy fiksusti. Eli ei mene ovelle päinkään, ennenkuin emäntä lupaa. Siitä voi jo palkitakin!

    viestiä ollenkaan???

    Juu-u eihän sitä siitä pidäkkään palkata, vaan siitä että se ei ole sitä tehnyt.

    Eli ennen kun rupiaa raapimaan sitä peeveen ovea...

    Ja onhan se oma etu jos tuntee himpunkaan eläinten oppimispsykologiaa, ja vielä suurempi on se joka sitä osaa soveltaa ;)

    Äänestä

Koira on saanut "palkintonsa" eli oven aukeamisen tässä tapauksessa, joka kerta aikaan raavittuaan ovea, nyt pitäisi vaan miettiä miten kertakaikkiaan voitte estää sitä enää koskaan vahvistamasta tuota käytöstä, siis se ei saa enää koskaan saada raapimalla ketään tulemaan ovesta ulos.
Jos suinkin mahdollista niin pitäkää ihmeessä ovia auki, no ulko-ovi onkin vaikeampi pala.
Myöskin sille pitää keksiä jotain mukavampaa tekemistä aina siksi ajaksi, kun on pakko olla oven takana.Onko joku lelu tai luu, josta se tykkää kovasti, pitäkää sitä aina jossain ylhäällä pennun saavuttamattomissa ja jos olette menossa vaikka vessaan ja aiotte sulkea oven niin koiralle annetaan siksi ajaksi tuo himoittu lelu.
Käyttäisin kyllä myös tuota kieltämistä,negatiivisena vahvistamisena siis en tarkoita mitään huutamista vaan pelkkä jämerä ei heti kun se AIKOO mennä ovelle raapimishommiin ja opettaisin sille maahanmenon johon sen voi käskeä ja vasta kun se on maassa sille oitis avataan ovi ja kehutaan, jonkin ajan kuluttua aikaa hieman pidennetään niin, että koira on jo sisäistänyt odottamisen maassa paikallaollen ja joka kerta ovi aukeaa ja sitä kehutaan paikallaodottamisesta rauhallisesti, mieluiten vielä niin, että se joka oven ulkopuolella on varmistamassa asiaa ja on koiran maahan käskenyt kehaisee koiraa ja siellä oven takana olija on viileän välinpitämtön (tarkoituksena olisi, että pentu huomaa, ettei sen oventakana ole ketään jota kannattaa raapimalla ulos kutsua).
Luulen että pentu pomppaa aluksi oitis ylös, kun ovi alkaa aukeamaan, mutta "rangaistukseksi" ovi suljetaan ja kun pentu on taas maassa sitä kehaistaan ja ovi aivan oikeasti aukeaakin.
Toinen henkilö vahtimaan ettei koira nouse ominpäin vaan vasta, kun saa vapaakäskyn ja siten vapautuksen.
Rauhallista kehuen ja sievästi kieltäen tapahtuvaa toimintaa suosittelisin, tapa on jo aika hyvin "juurtunut" koiralle kun se on sitä tähänkin asti "saanut" tehdä ja toistojen myötä tuosta tavasta on muodostunut sille se "pakkomielle", voi kestää kauankin kouluttaa pois tuollaiset tavat, mutta ei ole mahdotonta sentään.Opettakaa sille se maahanmeno aivan muualla niin, että se oppii sanan merkityksen ilman käsimerkkejä,(oven takaa sitä on mahdoton sille näyttääkään).
Maahanmeno,(jos ette vielä tiedä)opetetaan koiralle helpoiten siten, että viedään nyrkin sisällä olevaa makupalaa sen nenun edestä maata pitkin, (silloin koira automaattisesti joutuu makuulleen)ja heti kun koira on makuuasennossa sen tulee saada makupalansa, samalla koiraa voi silittää pitkin vedoin selästä ja tasaisella äänellä hokea maahan.Pikkuhiljaa aletaan maassaoloaikaa pidentää ja sille laitetaan siihen etutassujen väliin makupalaa hokien sanaa maahan aina kun se saa palkan.
Pikaratkaisuja ei kyllä ole olemassakaan.
Sanomalehti rullalla on kyllä ainakin meidän sakuilla toiminut yllättävänkin hyvin, jos on mukamas aivan "kättäpidempää" tarvinnut, eikä ole aivan niitä pehmeimpiä meidänkään koirat.

Äänestä

Meidän koira pyrkii ULOS raapimalla eikä sisälle raapimalla! ONKO KOKEMUKSIA TÄSTÄ?!

Äänestä
  • Käy tähänkin, ovella on yllättävän helppo opettaa se istuminen ja odottaminen jos koira pyrkii ulos niin se käsketään istumaan ja odottamaan pyydetään katsekontakti (kaikki nämä jos ne on koiralle jo opetettu)millä sanalla se on koiralle sitten opetettukin, siirretään kättä hitaasti kohti ripaa ja pidetään huoli ettei se takamus nouse ennen lupaa ja jos nousee, kuten on odotettavissakin, niin käsi siirtyy takaisinpäin.
    Aivan pennulle tai alkuopetuksena koiralle on hyvä avata ovi salamannopeasti, heti kun se istahtaa,jotta se "tietäisi" mitä tulee palkkioksi siinä istumisesta, lopulta (useiden toistojen jälkeen) voit rauhallisesti avata oven ja vapaakäskyllä päästää koira ovesta.
    Toinen konsti on kylmästi kieltää vaan sitä silloin kun se on "aikeissa" alkaa raapimisen ja päästää koira vasta kun se lopettaa tekemisensä.

    Äänestä

Loppuu kun muistat kieltää ja noudattaa näitä neuvoja, mitä täällä on kirjoitettu. Mutta ei kovin helposti "lapsuusiän" aikana ,eli ennen kahden vuoden ikää taida loppua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pikkuisen perhe kirjoitti:

Hei, osaisiko kukaan neuvoa miten saamme pikkuiseltamme (8kk uros) ovien ja karmien raapimisen pois. Se on keksinyt että sisään mennään vaikka saranapuolelta kun tarpeeksi raapii. Alkaa kaikki listat ja ovet olla sen näköisiä että kohta on keinot vähissä. Kielto tai muualle vieminen ei auta, sinne mennään kun halutaan.
Vaikka jos joku on vessassa niin sinne on myös pakko päästä, vaikkapa vain hetkeksi ja samantien uuteen kohteeseen. Mitään mönjää on turha laittaa kun se ei käytä hampaitaan ollenkaan vaan pelkkiä kynsiä. Suljetut ovet ja joku siellä sisällä on kai sille jonkinlainen pakkomielle????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu