Olen työskennellyt 5vuotta sairaanhoitajana ja nyt kolmenkympin kriiseilyssä alkanut miettiä alan vaihtoa. Lukion jälkeen haaveilin kosmetologin ammatista, mutta tuolloin huono työllisyystilanne ja palkka eivät houkutelleet. Nyt tuo vanha haaveammatti alkaa kuitenkin taas ajatuksissani nousta esille. Paljonhan esim pistoshoitoja tms hoitoja tekemässä on sairaanhoitajia joten katsoisin tästä ammatista olevan pelkästään hyötyä!
Osaisiko joku valmis kosmetologi tai kosmetologiksi opiskeleva kertoa millaista koulutus on, onko mahdollista käydä työn ohessa. Minkälainen alan tilanne ylipäätänsä tällähetkellä on, entä palkkaus?
Sairaanhoitajasta kosmetologiksi
kosmetologiksi
0
471
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2793485Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell211933Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.341578- 841451
- 1381103
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.711049- 811044
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.91908Kannattaa ymmärtää se asia
että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.199761Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61737